Toijalan Pallo-49:n naisjoukkue pysyy futsalin Tampereen piirin naisten kakkosdivisioonassa edelleen hyvävireisenä. Joukkue pelasi Ylöjärven turnauksessa itsenäisyyspäivänä kaksi peliä häviten ja voittaen.

Janakkalan Pallo oli ensimmäisessä ottelussa selvästi niskan päällä voittaen akaalaiset 6–1. Maalin Topalle teki joukkueen kapteeni Maarit Uusitalo.

Turnauksen toinen ottelu olikin sitten hieno venyminen. Sarjataulukossa ylempänä oleva Ilves-Kissat kaatui maalein 4–2. Maaleista Topalle vastasivat Kaisa Kopperoinen, Annsofi Kreivi, Kia Lingman ja Elina Pirttijoki.

Topalla on vielä yksi turnaus tämän vuoden puolella. Topa kohtaa sunnuntaina 18. joulukuuta Pirkkahallissa Tampereella tamperelaisen Peli-Pojat-70:n sekä Parkunmäen Apassit.

Leijonien kakkonen tappioihin

Leijona Futsalin kakkosjoukkue koki jälleen kaksi reilua tappiota futsalin Tampereen piirin  kakkosdivisioonassa.

Tamperelainen Ilves-Kissat käänsi itselleen 3–7 (2–4)-vierasvoiton lauantaina 10. joulukuuta Toijalan Monitoimihallilla. Kotijoukkueen maalintekijät olivat Joni Lehtonen ja Ere Salmi. Yhden maalin vieraat pistivät omaan maaliin.

Sunnuntaina 11. joulukuuta maaleja syntyi kolme enemmän. Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkue pieksi Leijonat 11–2 (5–1). Maaliin Leijonilta pallon saivat Ere Salmi sekä joukkueen kapteeni Jesse Järvi. Leijonat pysyvät tässä yhdentoista joukkueen sarjassa edelleen kymmenentenä.

Seuraava vastustaja on Pihlavan Työväen Urheilijat. PTU on viisi sijaa ja kaksitoista pistettä Leijonia edellä. Ottelu pelataan Toijalan Monitoimihallilla sunnuntaina 18. joulukuuta alkaen kello 13.

Ongelmana on, että ajokortin saa vasta 18-vuotiaana, vaikka monet tarvitsisivat sitä jo paljon aikaisemmin. Mopoautojen hinnat hipovat pilviä, ja vain pienellä osalla on varaa sellainen hankkia.

Monella on harrastuksia, jotka vaativat vanhemmilta paljon aikaa, koska he joutuvat kuljettamaan lapsiaan niihin, sillä esimerkiksi skootterilla ei kovin helposti pääse talvella liikkumaan.

Joukkoliikenteen hyödyntäminen voisi muuten olla varteenotettava idea, mutta varsinkin pienillä paikkakunnilla busseja ei juurikaan kulje, ja junavuoroja pyritään jatkuvasti vähentämään.

Jos nuoret saisivat ajokortin jo aikaisemmin, he eivät olisi riippuvaisia vanhempiensa kyydeistä, ja kummaltakin osapuolelta säästyisi aikaa.

Erikoiselta tuntuu myös se, että traktorikortin saa paljon aikaisemmin kuin ajokortin, vaikka traktorilla saa liikenteessä paljon enemmän vahinkoa aikaan kuin henkilöautolla.

Mielestäni ajokortin saamisikää koskevaa lakisäädöstä tulisi muuttaa niin, että kortin saisi jo 15-vuotiaana, eli samanikäisenä kuin mopo- ja mopoautokortin.

Matilda Anttila

Toijalan yhteiskoulu, 8E

Joni Mikkonen parantaa otteitaan kauden edetessä. Jyväskylässä kokenut yleispelaaja oli lähes pitelemätön. Kahdestatoista passista kymmenen toi pisteen Akaa-Volleyn sarakkeeseen.

Suomessa on arviolta 10 000–20 000 urheiluseuraa. Karkea arvio johtuu siitä, että osa seuroista on erilaisia rekisteröimättömiä porukoita, jotka vain nauttivat yhdessä liikkumisesta ilman tulostavoitteita. Runsaasti on myös yhdistyksiä, joissa liikunta on vain osa toimintaa. Valtion liikuntaneuvoston mukaan sellaisia rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kuntien viranomaisten luokituksen mukaan ovat varsinaisia urheiluseuroja, on noin 10 000.

Yksi tuoreimmista urheiluseuroista on vuonna 2011 perustettu Liikunnan Riemu ry Jyväskylässä. Seuran aktiivisista jäsenistä suurin osa on jollakin tavalla kytköksissä Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Jyväskylässä toimii myös Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, joten ainakaan tietotaidosta ei pitäisi olla kiinni Liikunnan Riemun miesten lentopallon tavoite noususta liigaan vuonna 2020.

Toivottavasti Akaa-Volley ei sunnuntaina tappanut liikunnan riemua Jyväskylässä. Kotijoukkue ei päässyt vieraidensa vauhtiin missään vaiheessa. Akaalaiset sen sijaan nautiskelivat lentopalloilun riemusta miesten ykkössarjan 13. kierroksellaan oikein kunnolla. Pöytäkirjaan merkityistä 12 pelaajasta ainoastaan kokenut Matti Ollikainen katseli koko pelin vaihtonurkkauksesta. Kaikki muut pääsivät kurittamaan Riemua ja kaikki päätyivät myös plussan puolelle tehotilastossa. Peli kesti kaikkiaan vain hieman toista tuntia ja lukemat olivat kotijoukkueen kannalta rumat 0–3 (13–25, 15–25, 18–25).

Akaa-Volleyn ottelun hahmo oli Joni Mikkonen peräti 83 prosentin hyökkäystehoilla. Kun yleispelaajan vastaanottokin toimi 77 prosentin tarkkuudella, voidaan vain toivoa, että tämä kunto säilyy kevääseen saakka. Akaan parhaana Jyväskylässä palkittiin Jimmy Hernandez, joka on välivuoden jälkeen pääsemässä hienosti juonesta kiinni. Rientoa vastaan Hernandez hyökkäsi 15 pisteen edestä.

Akaa-Volley oli Liikunnan Riemua parempi kaikilla osa-alueilla. Tämän totesi myös joukkueenjohtaja Erkki Tuomi ottelun jälkeen.

– Tasoero oli kyllä tosi selkeä tänään. Toivottavasti se kertoo oman joukkueemme nousevasta kunnosta. On mukava seurata, kun kaikki nauttivat pelaamisesta ja vaihtopenkiltä löytyy vahvistuksia jokaiselle pelipaikalle.

Ottelun jobinpostia oli, että keskitorjuja Jukka–Pekka Tuikka putosi pahasti pallon päälle ja taittoi nilkkansa ikävän näköisesti.

– Vaihtopenkiltä kutsuttiin apuun normaalisti passarina pelaava Hasse Mattila, joka hoiti tämänkin tontin kelvollisesti. Tällaista joukkuetta on hieno johtaa, kehui Tuomi paimennettaviaan.

Akaa-Volley kohtaa vielä ennen joulua Rantaperkiön Iskun vieraissa keskiviikkona 14.12. kello 19 Pyynikin Palloiluhallissa Tampereella. Lisäksi Aitolahden Riento saapuu Toijalan Monitoimihalliin sunnuntaina 18.12. Kotipeli alkaa tutusti klo 17.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti maanantaina, että Nokian Pitkäniemessä sijaitseville aikuispsykiatrian palveluille suunnitellaan uudet tilat Tampereelle Tays Keskussairaalan yhteyteen. Tarkempi aikataulu ja sijainti Taysin kampuksella selvitetään osana Taysin uudistamisohjelmaa. Varsinaisen rakentamispäätöksen psykiatrian tiloista tekee tuleva maakuntahallinto.

Sairaanhoitopiirin valtuusto äänesti psykiatrian uudisrakentamisen sijoituspaikasta kahdesti. Kummassakin äänestyksessä hallituksen esitys Taysin suunnasta sai 375 9/20 ääntä ja Pitkäniemen suunta 88 ¾ ääntä. Paikalla oli yhteensä 57 valtuutettua.

Nyt Pitkäniemessä toimivat nuorisopsykiatrian palvelut on jo aiemmin päätetty siirtää osaksi uutta Taysin Lasten ja nuorten keskusta, johon keskitetään myös lastentautien ja lastenpsykiatrian palvelut.

Valtuuston päätöksen mukaan Pitkäniemessä sijaitsevalle kehitysvammahuollon yksikölle suunnitellaan uudet terapiatilat kehitysvammaisten asiakkaiden tarpeiden pohjalta.

Kirsti Saarisen mukaan kotihoidon käynnit voisivat olla pidempiä. Saarisen mielestä työntekijöillä on liikaa töitä.

Akaan kaupungin kotihoidossa Kylmäkoskella työskentelevä Raija Rautiainen on herännyt kotonaan Savikoskella kello 5.45. Takana on kiireinen työviikonloppu ja edessä maanantain aamuvuoro.

Rautiaisen työpäivät vaihtelevat asiakkaiden mukaan. Kotihoito käy muun muassa antamassa ja jakamassa lääkkeitä, auttamassa pesuissa ja pukeutumisessa, hoitamassa haavoja ja varmistamassa, että kaikki on hyvin. Samalla asiakasta kannustetaan omatoimisuuteen. Rautiainen toimii Kylmäkosken alueella myös kuulonhuoltovastaavana.

Rautiainen nauraa hoitavansa tarvittaessa myös asiakkaiden lemmikit.

– Kerran annoin eläinlääkärin ohjeiden mukaan pistoksen kissalle. Yritimme hoitaa papan ystävää kuntoon.

Superkuuta etsimässä

Maanantain aamuvuoro alkaa kello seitsemältä Tarpiakodilta, joka toimii Kylmäkosken alueen kotihoidon tukikohtana vielä jonkin aikaa. Puoli kahdeksalta Rautiainen suuntaa vanhustentaloille päivän ensimmäiselle asiakkaalle.

– Huomenta, täällä ollaankin hereillä, huikkaa Rautiainen astuessaan Kirsti Saarisen asunnon eteiseen.

Raija Rautiainen rasvaa Kirsti Saarisen jalat.

Rautiainen lukee kännykällä tuulikaapin seinään kiinnitetyn tunnistetarran, joka avaa kännykkäsovellukseen asiakkaan tiedot.

75-vuotias Kirsti Saarinen istuu sohvalla ja seuraa television aamuohjelmaa. Hän on noussut puoli kuudelta katsomaan, näkyisikö taivaalla superkuuta.

– Illalla kiersin terassilla ja katselin, mutta ei näkynyt mitään, Saarinen kertoo.

Saarinen päivä lähtee käyntiin kotihoidon käynnistä.

– Aamukäynti on tärkeä, kun on kaveri, jonka kanssa saa jutella. Monta kertaa jutellaan vaan niitä näitä, mutta sillä pääsen päivän alkuun, Kirsti Saarinen sanoo.

Saarinen toivoo, että kotihoidon työntekijät voisivat olla seurana pidempään. Hänen mielestään kotihoidolla on liikaa töitä.

–  Minun on niin tehnyt mieli soittaa, että ottakaa ihmeessä näitä lisää. Nämä taintuvat työnsä alle, kun joutuvat juoksemaan paikasta toiseen.

Kuperkeikkoja takaterassilla

Raija Rautiainen laittaa Saariselle silmätipat, rasvaa jalat ja ehdottaa puuron keittämistä. Saarinen sanoo tekevänsä sen itse, mutta haluaisi tarjota vieraille kahvia. Vieraat kieltäytyvät, sen sijaan Rautiainen valmistaa Saariselle kupillisen tämän rakastamaa pikakahvia. Välillä Rautiainen istahtaa tuolille kirjaamaan asiakkaan kuulumiset kännykkäsovelluksella hoitosuunnitelmaan.

Kirsti Saarinen sanoo tulevansa hyvin juttuun kotihoidossa työskentelevän Raijan Rautiaisen kanssa. – Hän on tähän työhön tehty. Ihan sydän pehmenee, kun Raija tulee.

– Kun tulee joulu, voidaan laulaa joululauluja, Kirsti Saarinen muistuttaa.

Ilman laulua ei jäädä tälläkään kertaa. Naiset esittävät yhdessä Taivas on sininen ja valkoinen, joka saa Saarisen muistelemaan hiljattain edesmennyttä aviomiestään Mattia.

– Itku tulee vielä herkästi, mutta itkeminenhän on hyvä asia. Se puhdistaa sisältä.

Kirsti Saarisen mielestä luonto rauhoittaa, sitä hän seuraa kotinsa ikkunasta. Saarinen odottaa kunnon lumitalvea, jotta voisi lunastaa antamansa lupauksen lumienkeleistä.

– Me menemme Raijan kanssa ulos möyrimään, heitetään kuperkeikkaa ja tehdään enkeleitä. Menen terassille ja heitän selälleni. Sen minä meinaan tehdä, Kirsti Saarinen vakuuttaa.

Nitro koitui hiiren kohtaloksi

Kirsti Saarisen luona kuluneen puolituntisen jälkeen Raija Rautiainen jatkaa matkaa. Hän hyppää Pösönsä rattiin ja lähtee 80-vuotiaan Tuulikki Tenttulan luo tarkistuskäynnille. Vieraita on vastassa myös Nitro-kissa.

– Kerran se tuli hiiren kanssa sisälle. Kissa juoksi hiiren perässä, ja kaikki meni sikin sokin. Kun aukaisin oven, hiiri pääsi ulos ja kissa perässä. Siellä kissa sai hiiren kiinni, Tenttula kertoo.

Tuulikki Tenttula laskee Nitron ensimmäisen kerran pihalle yleensä aamuneljältä. Ennen kotihoidon tuloa Tenttula ehtii puuhailla kaikenlaista pientä, keittää puuroa ja kahvia.

– Minun olisi tarvinnut keittää teille kaffetta. Kun seuraavan kerran tulette, soittakaa päivää ennen. Käyn kaupassa ja pistän kaffepannun päälle, Tenttula muistuttaa.

Tuulikki Tenttula haluaisi joskus vaihtaa rooleja ja palvella kotihoidon työntekijää. – Välillä tekee mieli sanoa, että mene sinä nyt maate, niin minä keitän sinulle kaffetta, Tenttula nauraa.

Vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva Nitro-kissa haluaa ulos ja jää pihalle odottamaan vieraiden poistumista. Lähtiessään Raija Rautiainen muistuttaa vielä jääkaapista olevista ruuista.

Huonosti nukuttu yö ei pilaa päivää

Aamun kolmannessa paikassa ollaan vielä lepäämässä, kun Raija Rautiainen saapuu käynnille. 86-vuotiaalla Kerttu Järvihaavistolla on takanaan huonosti nukuttu yö.

– Mutta yksi yö sinne tai tänne, ei meinaa mitään. Yleensä nukun kauhean hyvin, hän sanoo.

Kerttu Järvihaavisto valmistautuu aamusuihkuun, mutta sitä ennen Rautiainen valmistaa hänelle pikapuuron. Järvihaavisto keittää itse kahvit, ja päivä- ja iltaruokailu järjestyvät viereisessä Tarpiakodissa. Tiistaisin taksi hakee hänet Päiväkeskus Lahjantupaan Urjalaan. Siellä on tarjolla juttuseuraa, pientä ohjelmaa ja ruokailu.

– Minulla ei ole mitään hätää. Täällä on mukavat työntekijät, hyvä ruoka ja lämmintä, Kerttu Järvihaavisto sanoo.

Ilot ja itkut ovat yhteisiä

Kotihoito käy auttamassa Kerttu Järvihaavistoa aamuaskareissa. Suihkupäivinä Raija Rautiainen kiertää papiljotit Järvihaaviston hiuksiin.

Raija Rautiaisen mielestä paras palkka työstä on tyytyväinen ja iloinen asiakas.

– Asiakkaat ovat kuin perheenjäseniä, joiden kanssa halataan ja välillä itketäänkin.

Rautiainen on tehnyt töitä kotihoidossa lähes 20 vuotta. Hoitoalalle hän siirtyi toimistotöistä, koska halusi numeroiden sijaan työskennellä ihmisten parissa.

Rautiainen on viimeisimpiä sosiaalialan oppilaitoksesta kodinhoitajaksi valmistuneita. Koulutuksen on korvannut lähihoitajan tutkinto.

Kaikki vietiin ulos mitä irti saatiin

Raija Rautiainen on aloittanut kodinhoitajana vuonna 1997 Vesilahden kunnassa. Siihen aikaan työ oli pääasiassa siivousta.

– Ajattelin, että tätäkö varten olen opiskellut kaksi ja puoli vuotta. Työ oli raskasta. Vesilahdessa oli tosi isoja maataloja, eikä siivoaminen ei ollut mitään siistimistä, vaan suursiivousta. Kaikki mikä irti saatiin, vietiin ulos.

Rautiainen muistelee asiakasta, jolle kotihoidon työntekijät kävivät hakemassa lammesta jäitä maidon jäähdyttämistä varten.

– Mamma nouti maitonsa läheiseltä tilalta, mutta kun maito ei mahtunut pieneen jääkaappiin, tarvittiin jäitä. Menimme työkaverin kanssa lammelle, jossa toinen piti takinhelmasta kiinni, kun toinen hakkasi kirveellä jäitä.

Työ Kylmäkoskella oli taivas

Raija Rautiainen on Kerttu Järvihaaviston omahoitaja, joka toimii muun muassa yhteyshenkilönä omaisten suuntaan.

Raija Rautiainen on tyytyväinen, että nykyisin kotihoidon työ on hoidollisempaa, lääkehuoltoa ja kylvetyksiä.

– Kun vuonna 2008 tulin Kylmäkoskelle, tuntui että olen päässyt taivaaseen, kun ei tarvinnut enää siivota. Oli ihanaa, kun sain jakaa lääkkeitä, mitata INR-arvoja (veren hyytymisaikaan liittyvä arvo) ja antaa jopa vitamiinipistoksia.

Suuria muutoksia oli edessä, kun Kylmäkosken kunta vuonna 2011 yhdistyi Akaan kaupunkiin. Kotihoidossa tehtäviä määriteltiin uudelleen, uudet tietokoneohjelmat vaativat opettelua ja käyttöön otettiin mobiililaitteet. Samaan aikaan asiakkaita oli paljon.

– Alkoi kauhea rumba, jonka aikana itkettiin monet itkut. Kaikki tuli yhtenä ryppäänä. Tuntui, että pää halkeaa ja kaikki se muu oli vanhuksia tärkeämpää. Työntekijät olivat tiukoilla. Emme ehtineet päivän aikana edes syödä kunnolla, kun menimme koko ajan vaakatasossa, Raija Rautiainen kertoo.

Rautiainen tunsi olevana jaksamisensa äärirajoilla ja raskaimpina päivinä harkitsi lyövänsä hanskat tiskiin. Hän kärsi rytmihäiriöistä, joiden syyksi epäiltiin stressiä.

– Robotti ehkä jaksaisi, mutta ihminen ei ole kone. Olen tunneihminen, joka ajattelee sydämellä. Se on tässä työssä hyvä asia, mutta samalla sillä väsyttää itseään, hän miettii.

Lottovoitolle olisi käyttöä

Raija Rautiaisen mukaan kotihoidossa kiire vaihtelee asiakkaiden määrän ja kunnon mukaan. Rautiainen huokaisee, kun takana on marraskuinen työviikonloppu. Lauantain aamuvuoron aikana hän kävi kymmenen asiakkaan luona ja ajoi 67 kilometriä. Työpäivä venyi tunnin ja vartin verran ylitöiksi. Sunnuntain iltavuorossa asiakkaita oli vähemmän ja tahti rauhallisempi.

– Työnteko on ihanaa, kun töitä saa tehdä rauhassa. On kurjaa, jos vanhuksen luota joutuu lähtemään kiireellä. Keskustelu ja läheisyys ovat heille niin tärkeitä.

Jatkossa Rautiainen ajaa työpäivän aluksi Savikoskelta Toijalaan Puskuritielle, jonne perustetaan koko Akaan kotihoidolle yhteinen toimipiste. Muutokset mietityttävät, mutta Rautiainen yrittää olla murehtimatta tulevaa.

Rautiainen unelmoi lottovoitosta, jolla hän perustaisi päiväkeskuksen Kylmäkosken vanhuksille ja omaishoidettaville. Tarjolla olisi mukavaa tekemistä, saunomista, ruokaa ja sänkyjä lepoa varten.

– Mutta siihen tarvittaisiin rahaa ja rohkeutta, Raija Rautiainen huokaa.

Niina Kauranen on 7.12. valmistunut lähihoitajaksi Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistosta.

Akaalainen yrittäjä Elina Lindholm on Etelä-Pirkanmaan Vihreiden uusi puheenjohtaja.

Etelä-Pirkanmaan Vihreiden syyskokous valitsi hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi akaalaisen Elina Lindholmin. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Antti Orava, Katri Kuusisto, Hannu Alastalo ja Hilu Toivonen-Alastalo ja varajäseniksi Jaakko Naakka ja Maria Koivuniemi. Kaikki ovat akaalaisia.

Etelä-Pirkanmaan Vihreät nimesi kokouksessa myös lisää kuntavaaliehdokkaita vuoden 2017 vaaleihin. Akaassa ehdolle asettuvat Petja Kopperoinen, Kati Kuusisto, Elina Lindholm, Antti Orava ja Tomas Niemi. Jo aiemmin akaalaisista ovat lähteneet ehdolle Hannu Alastalo, Katri Kuusisto, Jaakko Naakka, Heli Piirainen ja Hilu Toivonen-Alastalo.

Urjalassa Etelä-Pirkanmaan Vihreillä on kaksi ehdokasta.

Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut jatkuvasti kuluvan vuoden aikana. Lisää kuntavaaliehdokkaita haetaan aktiivisesti tavoitteena lisätä valtuutettujen määrää Akaassa ja Urjalassa.

Pasi Alanko kehittelee Kymppi-Maukkaan tuotteita tehtaan koekeittiössä.

Pasi Alanko työskentelee Kymppi-Maukkailla tuotekehittäjänä. Tuotteiden kehittämisen lisäksi Alangon työhön kuuluu muun muassa raaka-aineiden testaaminen. Toisinaan Alanko osallistuu tuotteiden nimeämiseen.

– Minun kauttani menee myös pakkausten designiin tarvittavat tekstit mainostoimistoille. Meiltä on siinä tietty ryhmä mukana, joka katsoo, että pakkauksista tulee sellaisia kuin haluamme, Alanko kertoo.

Pasi Alangon saadessa idean uudesta tuotteesta, tekee hän ensin keittiökokeita Kymppi-Maukkaiden koekeittiössä. Sen jälkeen hän esittelee aikaansaannoksensa joko tuotekehityspalaverissa tai yrityksen myyntipäälliköille.

Alangon tuotekehitystyön eteneminen riippuu esimerkiksi raaka-aineista. Mikäli raaka-aineet ovat jo käytössä olevia, pääsee kehitystyö käyntiin nopeastikin, mutta täysin uusien raaka-aineiden etsimisessä ja hinnan selvittämisessä voi mennä pidempään. Toisinaan uuden tuotteen kehittäminen tyssää raaka-aineiden hintaan tai saatavuuteen.

Saatuaan koekeittiössään uuden tuotteen kehitettyä, kutsuu Alanko koolle valitun testiryhmän, joka saa maistella tuotetta ja antaa siitä palautetta. Joskus Alanko myös vie maistiaisia tehtaan ruokalaan ja kuuntelee työtovereidensa mielipiteitä. Päivän päätteeksi hän käy tarkistamassa mikä uuden tuotteen versioista on maistunut parhaiten. Tehtaan omien testiryhmien lisäksi tuotteita maistatetaan myös ulkopuolisilla testiraadeilla.

Päivät ovat harvoin samanlaisia

Pasi Alanko on kehittänyt Kymppi-Maukkaille 50-100 markkinoille päätynyttä tuotetta.

Pasi Alangon mukaan hänen työnsä paras puoli on sen vaihtelevuus. Kymppi-Maukkaiden tuotevalikoima on laaja ja päivät ovat harvoin keskenään samanlaisia. Alangon päiviin kuuluu esimerkiksi palavereja, joissa käsitellään omavalvontaa ja lainsäädäntöä. Jos Alangolla on meneillään paljon kehitettävää, alkavat tuotekehittäjän aamut tuotteiden muokkaamisella ja kehittämisellä. Mikäli tuotteissa ei ole enää mukattavaa keittiössä, kutsuvat Alankoa paperityöt.

– Teen kalkyylireseptit henkilölle, joka meillä laskee tuotteille hinnat. Sen jälkeen alan laskea ravintoarvoja. Jokaisesta tuotteen raaka-aineesta lasken kaikki lakisääteiset, muun muassa proteiinit, hiilihydraatit, sokerin ja rasvan. Teen myös tuoteselosteet, joista käy ilmi tuotteen kaikki tiedot: aineosat, ravintoarvot, säilyvyysaika, valmistus- ja kuumennusohjeet.

Alanko testaa tuotteita säilyttämällä niitä vaadituissa olosuhteissa tuotteen arvioidun säilyvyysajan. Suurin osa Kymppi-Maukkaan tuotteista on pakkastuotteita.

– Minulla on joka kuukausi muistutus, että käyn hakemassa tietyt tuotteet jotka sulatan sekä valmistan ne ohjeen mukaan. Sen jälkeen arvioin onko tuotteen maku muuttunut tai onko rakenteelle tapahtunut jotakin. Lisäksi tuotteisiin tehdään sekä yrityksen sisäisiä että ulkopuolisia laboratoriotestejä, Alanko kuvailee.

Pasi Alanko on kehittänyt Kymppi-Maukkaille muun muassa pullia.

Osa Alangon työtä on kuluttajaneuvonta. Hänen taskussaan kulkee koko ajan puhelin, johon kuluttajat voivat soittaa ja kysyä apua tuotteisiin liittyvien ongelmien kanssa sekä antaa kehuja, kritiikkiä ja ehdotuksia. Alanko kiertelee myös messuilla esittelemässä uusia tuotteita sekä haistelemassa uusia tuulia. Lisäksi hän ylläpitää yhdessä kollegansa kanssa Kymppi-Maukkaiden osalta valtakunnallista tietopankkia, johon tallenetaan tuotteista kaikki mahdolliset tiedot pakkausten mittoja ja allergeeneja myöten sekä huolehtii yrityksen verkkosivuista.

Kaksi tuotetta kymmenestä päätyy markkinoille

Toisinaan ajatus uudesta tuotteesta tulee suoraan Kymppi-Maukkaan yritysasiakkailta. Kyseessä voi olla kaupanmerkki tai yritys, joka haluaa tehdä tuotetta omalla merkillään.

– Heillä voi olla todella tarkat kriteerit uuden tuotteen suhteen tai he voivat antaa meille melko vapaat kädet. Omalle merkille myynniltämme tulee tietoa siitä mitä markkinoilla kaivataan, Alanko kuvailee.

Uuden tuotteen kehittämisen kesto riippuu muun muassa siitä, kuuluuko tuote jo olemassa olevaan tuoteperheeseen vai onko kyseessä täysin uusi tuote.

– Jos samantyyppisiä tuotteita on jo olemassa, voi tuotekehitys olla varsin nopeaakin. Yleensä tuotekehitysajoissa noudatetaan vähintään puolen vuoden sykliä, sillä alkuvuodesta markkinoille tuleva tuote esitellään kaupoille yleensä edellisenä syksynä. On tosin olemassa myös sellaisia tuotteita, jotka tulevat markkinoille tammikuussa ja ne esitellään kaupoille jo edellisen vuoden maaliskuussa, Alanko kertoo.

Alangon mukaan kymmenestä kehitetystä tuotteesta kuluttajan ruokapöytään päätyy keskimäärin kaksi.

– Kauppa määrää myös osittain sen mitkä tuotteet päätyvät markkinoille. Meille tulee myös paljon asiakkailta tuoteideoita, ja mielellämme niitä toteuttaisimmekin. Mutta jos kauppa tai meidän myyntiorganisaatiomme eivät näe tuotteessa myynnillistä tavoitetta, ei tuotetta lähdetä kehittämään, Alanko toteaa.

18 vuotta tuotekehitystyötä

Pohjoisesta kotoisin oleva Pasi Alanko on alunperin ravintolakokki. Hän on käynyt Rovaniemellä hotelli- ja ravintola-alan koulutuksen. Jossakin vaiheessa kokin uraansa hän huomasi nauttivansa annosten ja menun kehittämisestä. Mies hakeutui Jyväskylään ravitsemusteknikkolinjalle, jonka harjoittelujaksolle hän pääsi Saarioisten tuotekehitykseen. Valmistuttuaan hän jäi Saarioisille äitiysloman ja hoitovapaan sijaiseksi.

– Tänne pääsin silloin kun tämän paikan vielä omisti Raisio. Tänne haettiin tuotekehittäjää, ja minut valittiin työhön. Olen tehnyt tätä hommaa 18 vuotta. Arvelisin, että olen kehittänyt näinä vuosina noin 50-100 markkinoille päätynyttä tuotetta, Alanko sanoo.

Kymppi-Maukkaat pyrkii tuomaan markkinoille jonkin uuden tuotteen joka vuosi. Viime vuosina uusia tuotteita on tullut muun muassa mämmi- ja joululaatikkopuolelle. Tänä vuonna yritys on keskittynyt pakkausten designin uudistuksiin sekä suurkeittiöille tarkoitettujen uusien tuotteiden lanseeraukseen.

Tapani Immosen mukaan taitavaksi kengityssepäksi kasvaminen on hidas prosessi. Lempääläisen Tuija Rosenqvistin hevonen Duke of Dreams arvostaa varmasti Immosen ammattitaitoa.

Kylmäkoskelainen Tapani Immonen on pyörittänyt yritystään Kengityspalvelu Tapani Immosta vuodesta 2001. Ensimmäisen hevosensa Immonen kengitti vuonna 1991. Hevosten pariin Immonen ajautui armeijan käytyään silloisen tyttöystävänsä kautta.

Immosen mukaan taitavaksi kengityssepäksi kasvaminen on hidas prosessi, sillä  ammattitaito opitaan pääasiassa työtä tekemällä ja käymällä esimerkiksi kengitysseppäkursseja.

– Kengitysseppäpainotteinen hevosenhoitajalinja on olemassa, mutta heistä tulee kuitenkin hevosenhoitajia. Ainoa koulumuotoinen opiskelutapa tälle alalle on kengityssepän ammattitutkinto. Siihen vaaditaan opetushallituksen ohjeen mukaan noin viiden vuoden ammattikokemus, ennen kuin ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen pääsee, Immonen kertoo.

Immosella itsellään on CE-F -sertifikaatti, eli hän on seritifioitu eurooppalainen kengitysseppä, joka on suorittanut kengityssepän ammattitutkinnon Suomessa.

Immosen työhön kuuluvat kengittämisen lisäksi sairaskengitykset sekä kavioiden vuoleminen,  mikäli kyseessä on kengätön hevonen. Lisäksi Immonen muokkaa hevosenkengät kullekin hevoselle sopiviksi, sillä jokaisen hevosen kavio on yksilöllinen. Tätä tarkoitusta varten hänen autossaan on aina mukana työvälineitä, joilla kenkiä muokataan. Pääasiassa Pirkanmaalla työskentelevälle Immoselle kertyy ajokilometrejä vuosittain noin 46 000, sillä työ tehdään siellä missä hevosetkin ovat.

Väärin tehty työ näkyy heti

Jokaisen hevosen kavio on yksilöllinen. Siksi hevosenkenkää muokataan sopivaksi muun muassa vasaralla ja alasimella.

Immonen kertoo nauttivansa työstään ja hänen mielestään kengitysseppäyrittäjyydessä parasta on työn itsenäisyys ja se, että hän voi itse määrätä mitä hän tekee ja milloin tekee.

– Hienoa on myös se, että olen koko ajan elävien eläinten kanssa tekemisissä. Niistä suuri osa on kilpailevia urheiluhevosia. Tässä näkee työnsä jäljen heti, mutta vastuu on myös kova, työ täytyy tehdä hyvin. Väärin tehty työ näkyy lähes välittömästi hevosen liikkumisessa, Immonen sanoo.

Immosen mukaan työn haastavimpia puolia ovat sen fyysisyys ja raskaus. Raskaaksi työn tekevät muun muassa epäergonomiset työasennot.

– Suomessa on hirveän vähän kengitysseppiä, jotka ovat päässeet terveinä eläkkeelle. On selkävaivaa, nivelkulumaa, lonkat, polvet ja kyynärpäät menee. Itseltäni meni viime elokuussa hauiksesta jänne poikki ja olkanivelen nivelrusto halki, Immonen kertoo.

Immoselle ei kuitenkaan ole missään vaiheessa juolahtanut mieleen vaihtaa ammttia, ja hän elättelee toivetta jäävänsä siitä eläkkeelle joskus tulevaisuudessa. Toisinaan miestä huolestuttaa kuitenkin se, että mahdollisten terveysongelmien takia alanvaihto saattaa olla vielä jonakin päivänä edessä.

Kollegat auttavat toisiaan

Kengityssepän työkalut kulkevat mukana.

Immonen kertoo, että käytännössä kaikki kengityssepät pyörittävät yrityksiään yksin, sillä tämän päivän taksoilla on aivan mahdotonta palkata yritykseen lisää työvoimaa. Harjoittelijoita hänellä on toisinaan ollut, mutta he hidastavat kengityssepän kiivastahtista työtä.

Immonen ei kuitenkaan koe työtään yksinäiseksi, sillä hän on kollegoidensa kanssa tekemisissä lähes päivittäin.

– Suomen kengitysseppäyhdistyksen kautta meillä on vuosittain useita koulutuksia, palavereja ja muita tapaamisia. Hirveän paljon keskustelemme keskenämme, vaihdamme kuulumisia ja kysymme toisiltamme neuvoja, yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimiva Immonen kertoo.

Immosen mukaan kengityssepät ovat ammattikuntana mukava, sillä kaikille ammattitaitoisille sepille riittää töitä eikä kenenkään tarvitse olla muille kateellinen.

Lempääläisen Tuija Rosenqvistin hevonen Duke of Dreams saa uudet kengät Tanpani Immosen käsittelyssä.

– Kokopäivätoimisten kengitysseppien koko lukumäärää on vaikea arvioida. Ammattitutkinnon suorittaneita työssä olevia kengitysseppiä on tällä hetkellä hivenen alle sata. Suomessa on vähän reilu 70 000 hevosta ja kengitysseppiä on liian vähän. Tämä ala varmasti työllistää, mutta ammattia ei opi nopeasti, Immonen toteaa.

Immonen itse ei vapaa-ajallaan juuri touhuile hevosten kanssa, vaikka hänen avovaimollaan niitä kaksi kappaletta onkin.

– Se vähä vapaa-aika mikä perheeltä jää menee moottoripyöräilyyn ja frisbeegolfiin. Niistä saa työlle vastapainoa, Immonen tuumii.

Hevosenkenkiä pitää muokata kullekin hevoselle sopivaksi. Tapani Immosen vasemmassa kädessä on muokkaamaton kenkä ja oikeassa muokattu.

Viialan yhtenäiskoulun 7 B-luokan uskonnon tuntia on ehtinyt kulua viisi minuuttia, kun opettaja ja luokanvalvoja Maiju Roininen määrää käsienpesualtaalla olevaa oppilasta istumaan paikalleen.

– Vittu saatana! kuuluu vastaus ja luokan ovi lentää selälleen ja pamahtaa kiinni.

Luokan avustaja kurkistaa käytävää ja toteaa asian olevan hoidossa.

Viisi minuuttia myöhemmin oveen koputetaan:

-Anteeksi, kun hermostuin, äkkilähdöt ottanut oppilas sanoo ja palaa pulpettiinsa.

Ehtivätköhän muut huomata yhteyttä päivän teemaan? Opettaja puhuu etiikasta ja moraalista.

-Etiikka on sitä, mikä on oikein tai väärin, eturivissä tiedetään.

Tykki heijastaa valkokankaalle muitakin uskontoon liittyviä käsitteitä: yhteisöllisyys, tunnekokemukset, rituaalit ja uskomukset. Monet oppilaat viittaavat, kun eri maailmanuskontojen piirteitä tentataan.  Pari poikaa keikkuu tuoleillaan, ja asiasta huomautetaan kolmesti.

Kirjan ensimmäinen kappale on ollut läksynä, ja tehtävät käydään läpi yhdessä. Edessäni istuva poika on tehnyt opettajalta pyytämästään muistiinpanopaperista lennokin, jonka kylkeen hän on kirjoittanut Finnair.

-Saanko toisen muistiinpanopaperin, kun ensimmäinen tuli täyteen, hän kysyy.

-Tietysti, vastaa opettaja.

-No ei tullut täyteen, korjaa avustaja, joka näkee takarivistä saman kuin ulkopuolinen tarkkailija.

Tunnin lopuksi lennokin tekijä tiedustelee opelta, saako hänkin toisten tavoin plussaa tuntiaktiivisuudesta.

-Sinulla oli kyllä hyviä ja oikeita vastauksia. Mutta täytyisi vielä jaksaa opetella viittaamaan, Maiju muistuttaa.

Opettaja merkitsee läksyn Wilmaan.

-Tämä oli ehkä maailmanuskontojen vaikein kappale, kun tässä oli niin paljon abstrakteja asioita. Asiat helpottuvat, kun pääsemme käsittelemään eri uskontoja tarkemmin. Mutta käsitteet kannattaa opetella huolella, niiden avulla eri uskontoja on helpompi vertaillakin, opettaja kannustaa.

Kello ei soi – kello ei enää soi tuntien alkamisen tai päättymisen merkiksi lainkaan – ja seuraava tunti jatkuu suoraan ilman taukoa. Päivän ainoaan pakolliseen ulkovälituntiin on aikaa 45 minuuttia.

Tulee kiire kerätä tavarat ja etsiä seuraava luokka.

Viialan yhtenäiskoulun 7C-luokkalaiset Tea Huhdanperä ja Nenna Lähteenmäki saivat suklaakiisselin onnistumaan, kunhan käyttöön löytyi tarvittava, pinnoitettu kattila.

Köksää ja tosi-teeveeope

Uudenkarhea, hartaan odotuksen jälkeen käyttöön saatu kotitalousluokka sijaitsee pohjakerroksessa. Sari Slawuta opettaa seitsemänsien luokkien tytöille kotitaloutta. Jako poikiin ja tyttöihin on opettajan mukaan tänä lukuvuonna poikkeus, ja se johtuu kuulemma tuntijaosta.

-Sä olit eilen telkkarissa! kommentoi yksi tytöistä köksäopelle.

-Joo, olin siinä Bull vs.Vertti -ohjelmassa, Sari Slawuta myöntää samalla kun jakaa oppikirjat pöydille.

Kolmen tunnin aikana on tarkoitus valmistaa pastaa ja Bolognese-kastiketta, porkkanaraastetta ja suklaakiisseliä. Pienryhmien muodostamisessa on ollut aiemmin vaikeuksia, joten Slawuta ehdottaa ryhmien arpomista Wilmasta.  Tällä kertaa ryhmät syntyvät nopeasti ja sulassa sovussa. Ensimmäisellä oppitunnilla raastetaan porkkanat ja keitetään kiisseli jäähtymään.  Opettaja tyhjentää tiskikoneesta puhtaita astioita kaappeihin.  Raaka-aineet kotitaloustunneille tulevat paikallisesta K-marketista perille toimitettuina.

-Kauppa on täältä niin kaukana, että jos oppilaat lähetettäisiin ostoksille, kuten monessa muussa koulussa joudutaan tekemään, menisi siihen suurin osa oppitunneista, Slawuta vertaa.

Varustepuolella on sen sijaan opettajan mukaan jotain puutteita, mutta välineitä lainataan tarvittaessa vanhasta luokasta.

– Määrärahat eivät valitettavasti riittäneet kaikkeen tarvittavaan. Mutta ei tänne voi ostaa ihan mitä tahansa pilipalikattiloita. Tavarat, kuten kalusteetkin ovat täällä niin kovalla käytöllä.

Ulkovälitunti.  Tulee taas kiire: ulkokengät jalkaan, portaat ylös maan pinnalle ja takki niskaan. Ulko-ovista on lähes mahdoton päästä ulos, kun oppilaat tungeksivat aivan oven edessä rappusilla. Jotkut uhmaavat ulkoilupakkoa tuulikaapissa.  Jotkut uhmaavat enemmän. Tupakkapaikka näyttää olevan totutusti jossakin takavasemmalla.

Kauempana pihalla höntsyillään pallon kanssa.  Sama tyttöporukka pelasi välituntia valvovan kuvaamataidon opettajan Jukka Saaren mukaan syksyllä myös korista.

Työrauhaa etsimässä

7A-luokan matematiikan tunnilla on tänään aiheena koordinaatisto. Siis se, johon vaikkapa Pokemon-peli perustuu, opettaja Tuomas Krook muistuttaa. Kun oppituntia on kulunut 20 minuuttia, ja koordinaatiston periaatteet on käyty yhdessä läpi, opettaja jakaa luokan kahtia ja osa oppilaista siirtyy naapuriluokkaan. Tänään luokan 27 oppilaasta paikalla on 24. Opettajan mukaan joku saattaa välillä haluta käytävällekin istumaan, jotta saa keskityttyä.

– Onhan se silloin ihan poikkeuksellinen tilanne ja mahdoton koko aikaa valvoa, mutta tämä on kuitenkin keino luoda työrauhaa näin isolle ryhmälle, Krook perustelee kierrellessään kahden luokan väliä.

Jokaisella oppilaalla on kurssiohje, johon on koottu kaikki vaadittavat tehtävät ja lisätehtävät, joista saa plussaa.  Monisteeseen on painettu päivän aihe myös QR-koodilla, jota oppilas voi halutessaan lukea älypuhelimellaan.

Toiseen luokkaan jää vähemmän oppilaita, ja luokkaan laskeutuu hiljaisuus. Vain lyijykynät rahisevat vihkoihin. On harmi keskeyttää tähänastisen koulupäivän ensimmäinen hiljainen hetki, mutta on pakko kysyä, miten hälyssä oppiminen sujuu.

– Aika paljon on pakko tehdä kotona, jos ei saa tunnilla rauhaa, sanoo Eemil Katila.

Ratkaisuksi Eemil esittää pienempiä luokkia ja tasaisempaa sukupuolijakoa:

-Kun on iso porukka, tulee väkisinkin melua. Ja sekin auttaisi, jos tyttöjä ja poikia olisi yhtä paljon. Nyt luokalla on kaksi kertaa enemmän poikia. Köksän tunnit on ihan parhaita.

-Ai miten parhaita?

-Sarkasmia, Eemil kuittaa.

Tiedustelen, onko opettajilla muita keinoja saada työrauhaa aikaiseksi luokan jakamisen lisäksi.

-Jukkis (Jukka Saari) on ainoa, joka saa meidät kuriin. Kun se karjuu, kaikki menevät hiljaiseksi, Eemil Katila paljastaa.

-Ja Kaisa (Mikkonen) ottaa puhelimet pois.

Entäs siirtyminen alakoulusta yläkouluun, miltä se on tuntunut?

-Oudolta, 14 oppilaan luokalta Rasilta Yhtenäiskoululle siirtynyt Siina Salminen.

–Vastuuta on paljon enemmän. Kun ei ole omaa luokkaa, niin tavaroita pitää kantaa koko ajan mukana ja muutenkin se on vaikeampaa, Aino Turunen myöntää.

Kylmäkoskelaiselle Ville Kylénille vastuu on minuuttipeliä etenkin aamuisin.

-Jos nukkui aamulla pommiin, niin alakoulussa se tarkoitti kymmenen minuutin myöhästymistä. Jos nyt myöhästyn bussista, menee koko päivä ohi, Kylén huokaa.

Matematiikan tunti päättyy ja ope-Tuomas kiertää vetämässä punaisella tussilla aaltoviivaa jokaisen oppilaan vihkoon. Viiva merkitsee jakoa tunnilla tehtyjen tehtävien ja läksyjen välillä.

Jenna Viitamäki hieroi välitunnilla Jasmin Latosaaren harteita. Tiina Tarhasaari oli seuraavana jonossa.

Vain voiankkaa vailla

Ruokalistalla on spagettia, jauhelihakastiketta ja kaaliananassalaattia. Istuudun seiska A:n tyttöjen pöytään.

Pöydässä on vain yksi oppilas, joka syö pelkkää näkkileipää. Ruokaa ei moitita, mutta kalapuikkopäivästä haaveillaan ja muovisia juomalaseja ihmetellään. Aino Turunen muistuttaa, että ruokaseuraansa siitä, että kouluruoka on yhä oppilaille ilmaista.

Sisävälitunti. Valvontavuorossa oleva Anna Kasdaglis viheltää pari kertaa tiukasti erotuomarin pilliin. Vihellys säästää opettajan äänihuulia, mutta valvojan selän takana painiminen ja töniminen näyttävät jatkuvan välittömästi.

Kolmen oppitunnin kokemuksellakin voi todeta, että tyttöjen harteilla lepäävät suuret huivit ja ponchot ovat enemmän kuin muodikas asuste.

-No on tosi kylmä! Ja miksi Toijalan yhteiskoulun ruokalassa on lasiset juomalasit ja voiankka! ysiluokkalaisten porukka virnuilee.

Vieressä Jasmin Latosaari saa Jenna Viitamäeltä niskahierontaa.

Digiloikka 16 läppärillä?

8B-luokan oppilaat asettuvat seisomaan pulpettiensa eteen, kunnes opettaja Anna Kasdaglis tervehtii ja antaa luvan istuutua.

In a perfect world (suom. täydellisessä maailmassa), aloittaa Anna ja kysyy, riittääkö kaksi oppituntia viime kerralla aloitetun tehtävämonisteen tekemiseen. Täydellisyyttä tavoitellaan työrauhankin osalta niin, että luokka on jaettu muutaman oppilaan ryhmiin. Osa töistä tehdään opettajajohtoisesti ja osa yhdessä ryhmän kanssa. Ylimääräistä plussaa on jaossa lisätehtävissä aivan kuten matematiikassakin.

Opella on hiljaisuuden ja tarkkaavaisuuden pyytämiseksi toimiva countdown (suom. lähtölaskenta): five, four, three, two, one, silence (suom. hiljaisuus), joka lasketaan luokassa noin kolmeen kertaan.  Joka kerralla joku pojista auttaa laskemisessa, ja luokkaan asettuu rauha.  Opettajan pöydällä olevia puisia stressihelmiä tai paijattavia pehmoeläimiä ei tänään tarvita.

8B-luokan Sissi Perunka (vas. ed.), Sonja Gren (kesk.) ja Tiina Tarhasaari (oik.) pitivät englannin opiskelumetodia kivana ja vapaana tapana oppia. Sonjan mielestä työskentelytavan ehdoton etu on se, että voi kysyä muilta neuvoa.

Anna Kasdaglis kertoo Viialan Yhtenäiskoulun olevan pilottikouluna mukana kaupallisessa, netissä toimivassa Word Dive -kielikurssiohjelmassa, johon osallistuminen on kuitenkin oppilaille vapaaehtoista. Koululla kun ei ole tarjota kaikille oppilailleen edes tietokonetta.

-Koululla on 16 kannettavaa ja studioluokassa on 24 tietokonetta. Jos luokassa on 26 oppilasta, niin pärjäämme, jos yksi oppilas käyttää opettajan konetta ja yksi minun tablettiani. Mutta kun tabletti on henkilökohtainen, pitää aika tarkkaan miettiä, kenelle sen lainaa, Anna myöntää.

Sinisissä trikoissa painiva Alisa Tuomi voitti Suomen mestaruuden vapaapainissa. Kuvassa hän ottelee Ilmajoen Kisailijoiden Ninna Ala-Rannan kanssa. Kuva: Sami Tuomi.

Viialan Pyryn Aliisa Tuomi voitti Suomen mestaruuden vapaapainin alle 17-vuotiaiden kadettien SM-kisoissa Tampereella lauantaina.

Loppuottelussa 13-vuotias akaalainen vei voiton painipitäjänä tunnetun Ilmajoen Jutta Ala–Rannasta, joka on Aliisan ikätoveri. Pronssille sijoittui Jutan kaksoissisko Ninna Ala–Ranta. Ilmajoen Kisailijoiden huoltajana toimi olympiamitalisti Marko Yli–Hannuksela.

– Aliisa sai tällä kertaa selkeät voitot. Harjoitus on tehnyt tulosta, kertoo Aliisan äiti Hanna Tuomi.

13-vuotias Aliisa on harrastanut painia 5-vuotiaasta saakka.

Akaassa painia harrastaa parhaimmillaan toistakymmentä tyttöä. Omien treenien lisäksi tytöt käyvät valtakunnallisilla tyttöpainileireillä. Syksyllä tytöt olivat leireilemässä myös Virossa, jossa valmentajana toimi Suomen naisten olympiavalmentaja Ahto Raska.

Kotilaakson varastoissa on tuotteita noin 2000 eri nimikkeellä. Valikoimasta löytyy esimerkiksi 600–700 erilaista harjaa.

Kotilaakso Oy:n varastolta Sotkialta lähtee päivittäin rekkakuorman verran erilaisia siivoustuotteita ja muita kodintarvikkeita kauppoihin.  Kuudessa varastohallissa on tavaraa noin 4000 kuution verran. Joukkoon kuuluvat myös harjat, joita on valmistettu Sotkialla 70 vuotta. Äkkiseltään ei uskoisi, että ollaan maaseudulla.

– Sotkia sopii meidän toimintaamme hyvin, koska olemme lähellä markkinoita, Tamperetta, Helsinkiä ja Turkua. Meitä ei haittaa yhtään, että olemme maalla, sanoo Kotilaakso Oy:n toimitusjohtaja Janne Kouvo.

Toimintakeskus yhteistyökumppanina

Kotilaakso harjoittaa siivoustuotteiden valmistusta, maahantuontia ja tukkukauppaa. Tuotevalikoimaan kuuluu myös muun muassa sisustustuotteita, taloustavaroita ja pientyökaluja. Tuotanto- ja varastotilat sijaitsevat Sotkialla ja myyntikonttori Tampereen Lakalaivassa. Varastotiloja on Sotkian lisäksi myös muualla Akaassa.

Sotkialla valmistetaan harjoja sekä omilla koneilla että kokoonpanotyönä. Kokoonpanoon osat tulevat kotimaisilta ja ulkomaisilta alihankkijoilta. Omaa tuotantoa ovat muun muassa tiski- ja kuurausharjat.

Kotilaakso Oy työllistää kaikkiaan 16 vakituista työntekijää, joista kahdeksan työskentelee Sotkialla. Kokoonpanoon ja pakkauksiin liittyviä töitä tehdään myös kehitysvammaisten toimintakeskuksessa Viialassa. Toimintakeskus on ollut yrityksen yhteistyökumppanina 30 vuotta.

Venäjän-kaupan odetetaan vilkastuvan

Kotilaakso Oy:n tehdaspäällikkö Jesse Multanen (vas.) ja toimitusjohtaja Janne Kouvo esittelevät tiskiharjojen värivalikoimaa. Janne Kouvon kädessä olevat tummat harjat on valmistettu hevosen jouhesta. Pehmeä harja sopii esimerkiksi kristallien puhdistamiseen. Hevosenjouhi tulee ulkomailta.

Toimitusjohtaja Janne Kouvon mukaan Kotilaakson tunnetuin tuotemerkki Aino on saavuttanut  vankan aseman markkinoilla. Hän arvioi saavutuksen perustuvan tuotteisiin, jotka on suunniteltu suomalaiseen siivouskulttuuriin.

–  Sinituote on Suomessa siivouksessa markkinajohtaja ja Aino on kakkonen, Kouvo kertoo.

Kotilaakson asiakkaita ovat pääasiassa kotimaiset vähittäiskaupat. Tärkeimmät ulkomaiset kauppakumppanit ovat Ruotsissa ja Baltian maissa. Ensi vuoden osalta yritys odottaa kaupanteon vilkastumista Venäjällä. Jos markkinat kehittyvät myönteisesti, suunnitelmissa on myös uuden 1500 neliön varastohallin rakentaminen Sotkialle.

Toimitusjohtaja Janne Kouvon mukaan Kotilaakso kehittää ja etsii koko ajan uusia tuotteita, joita voitaisiin valmistaa tai koota Suomessa.

– Koska toimitusajat kauppoihin ovat melko lyhyet, valmistamalla Suomessa voimme nopeammin vastata asiakkaan kysyntään. Kaukoidän toimitusajat ovat puoli vuotta tilauksesta.

Harjanvalmistus alkoi pullasudeista

Maanviljelijäperheen poika Yrjö Laaksonen aloitti harjanvalmistuksen Sotkialla sodan jälkeen. Ensimmäisiä tuotteita olivat pullasudit, ja pian valikoima laajeni kuuraus-, paneeli-, pullo- ja vinovarsiharjoihin. Aluksi yritys oli Yrjö Laaksosen Harjasitomo ja sittemmin Y. Laaksosen Harjatehdas.

Yrjö Laaksonen myi harjatehtaan vuonna 1983 Janne Kouvon isälle Pekka Kouvolle, joka oli siirtynyt Wihurin käyttötavaraosaston johtajan paikalta tukkukauppiaaksi vuonna 1975. Yrittäminen kulkee suvussa verenperintönä, sillä Pekka Kouvon Frans-isä piti Pispalassa ruokakauppaa. Maahantuonnin ja erikoistavarakaupan Pekka Kouvo oppi Wihurilla.

Harja-rikkalapiosettiä kokoava Anne Määttänen työskentelee Sotkialla varastopäällikkönä, mutta on tarvittaessa apuna myös tehtaan puolella.

Pekka ja Ritva Kouvon pyörittämän, harjoihin ja kodintarvikkeisiin keskittyneen tukkukaupan varastona toimi aluksi perheen autotalli Lempäälässä.

– Sinne tuotiin Kiinasta ensimmäiset tavarat 1970-luvun puolivälissä. Toimisto oli keittiön puhelin, jolla isä ja äiti myivät tavaraa eteenpäin, Janne Kouvo kertoo.

Uusi omistaja ja muutoksen tuulet

Harjatehtaan omistajaksi Pekka Kouvo päätyi lähes sattumalta poikettuaan työmatkalla Sotkialle tekemään harjakauppaa. Yrjö Laaksonen kertoi jäävänsä eläkkeelle ja ehdotti Kouvolle tehtaan ostamista.

Omistajanvaihdoksen jälkeen 1980-luvulla harjatehtaan toimintaa saneerattiin voimakkaasti, hankittiin uusia koneita, kehitettiin mallistoa ja osa toiminnasta ulkoistettiin. Yrjö Laaksosen aikana kaikki oli tehty itse. Puut tuotteisiin sahattiin tehtaalla aina 1980-luvulle saakka.

– Harjat olivat laadukkaita, mutta niiden hinta ei vastannut enää kustannuksia, Janne Kouvo kertoo.

Janne Kouvo siirtyi Laaksosen Harjatehtaan johtoon vuonna 2006, jolloin yrityksestä tuli Kotilaakso Oy.

Yrittämistä perheen voimin

Harjanvalmistaja Sami Ärölä pakkaa harja-rikkalapiosettiä.

Kouvot tunnetaan tukkukaupan ja harjatehtaan lisäksi Millerin tavaratalosta, joka toimi Kylmäkoskella 1995–2005. Nykyisin tiloissa on vuokralla Kylmäkosken Tokmanni.

Eläkkeelle jääneet Ritva ja Pekka Kouvo jatkavat edelleen kiinteistösijoittajina. Kouvojen perustamaa maahantuontiliikettä Euro-Center Oy:tä luotsaa tytär Johanna Matikka. Lemmikkituotteiden maahantuontiin ja tukkukauppaan keskittyneen Euro-Centerin varastot ovat myös Sotkialla.

Lähde: Terhi Kuusisto: Kotilaakso Oy:n seitsemän vuosikymmentä

Tarroitustyöt ovat lempitöitä toimintakeskuksessa

Kehitysvammaisten toimintakeskuksessa Viialassa tehdään Kotilaakso Oy:lle alihankintana kokoonpano- ja pakkaustöitä. Suosituin töistä on tarrojen liimaaminen tuotteisiin.

– Töillä on iso merkitys meidän työntekijöillemme. Kyseessä on oikea työ, jonka tulos on nähtävissä kaupoissa. Se nostaa itsetuntoa, kertoo ryhmävastaava Jaana Lehtonen.

Lehtosen mukaan jokainen työntekijä tekee työvaiheen, jonka parhaiten osaa. Töitä tehdään verstaalla pari tuntia päivässä.

Akaan kaupunki laskuttaa Kotilaaksoa tehdyistä töistä ja maksaa työtoimintaan osallistuville kehitysvammaisille työosuusrahaa, joka työpanoksen mukaan vaihtelee 10 eurosta 110 euroon kuussa. Kehitysvammaisten päätulo tulee eläkkeestä.

Ilja Särkimäki teippaa kiinni harjasettilaatikkoa yhdessä Toni Salon kanssa.

Viialan toimintakeskuksen työtoimintaan osallistuvat Seppo Wahlman (vas.), Johanna Huhtinen, Reima Tyni ja Päivi Pohjamies kiinnittävät harjanvarsiin harjoja ja kokoavat harjoista ja rikkalapioista harjasettejä.

Reima Tyni kiinnittää harjaosaa varteen.

Rikoskomisario Ossi Kaario Valkeakosken poliisiasemalta kertoo poliisin tutkivan parhaillaan Toijalassa tapahtuneita huumausainerikoksia.

Poliisi pysäytti sunnuntaina Satamatiellä Toijalassa autoa ajaneen henkilön, joka oli päihtynyt huumausaineista ja jonka hallusta löytyi parikymmentä grammaa marihuanaa.

Poliisi suoritti pysäytyspaikan lähistöllä sijaitsevaan rakennukseen etsinnän, jonka yhteydessä tiloista löytyi huumekasvattamo. Rikoskomisario Ossi Kaario kertoo, että paikalta löytyi 20 erikokoista huumaavaa  hamppukasvia. Suurimmat kasvit olivat 1–1,5 metrin korkuisia.

Ossi Kaarion mukaan kasvuolosuhteita oli parannettu automaattisella kastelujärjestelmällä, valaistuksella ja ilmanvaihtojärjestelmällä sekä eristämällä tila alumiinipaperilla.

Kolme murtoyritystä Viialassa

Viialassa yritettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä murtautua Kahvila-ravintola Palokadun Millerinaan, Pub Crossariin sekä Viialan R-kioskiin.

R-kioskin ulkopuolella nähtiin tekoaikana kaksi henkilöä, joista paikalle hälytetty poliisi tavoitti toisen, 90-luvun lopulla syntyneen nuoren akaalaismiehen. Tekijät rikkoivat kioskin oven lasin vasaralla. Teot jäivät yrityksiksi.

Rattijuoppoja liikenteessä

Poliisi pysäytti sunnuntaina 11.12. Hämeentiellä kolme rattijuoppoa. Ensimmäinen jäi kiinni kello 14.50, toinen kuusi minuuttia myöhemmin ja kolmas kello 19.12. Illalla kiinni jäänyt kuljettaja puhalsi alkometriin nollalukeman, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi kuljettajan asuntoon Toijalaan tehdyssä kotietsinnässä löytyi vähäinen määrä kannabista.

Eläimille tehdään paljon erilaisia kokeita esimerkiksi kosmetiikasta. Yleisimmät koe-eläimet ovat kalat, hiiret, rotat, marsut, koirat ja harvemmin kissat.

Miksi kokeita tehdään eläimille? Eläimet kärsivät kokeista. Joitain kokeita voidaan tehdä ilman eläimiä. Eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmiset.

Eläimet voivat saada traumoja tai vammoja kokeista. Eläinkokeiden eläimet voivat alkaa pelätä ihmisiä.

Voidaanko asialle tehdä jotain? Voitaisiinko eläinkokeita vähentää tai lopettaa kokonaan?

Jonna Rapakko

Toijalan yhteiskoulu, 8A

Veripalvelu ja Suomen Punaisen Ristin Toijalan osasto järjestivät kuluvan vuoden viimeisen  verenluovutustilaisuuden maanantaina 12.12. Toijalassa seurakuntatalon yläsalissa. Kävijöitä oli  89, joista 86  oli luovutuskelpoista. Uusia luovuttajia oli neljä.  Flunssa tai  liian alhainen hemoglobiiniarvo olivat yleisimmät esteet luovuttamiselle.

Toijalassa järjestetään seuraavan kerran verenluovutustilaisuus tiistaina 21.2.2017.

Toijalan SPR:n osasto kiittää kaikkia luovuttajia sekä järjestelyihin osallistuneita ja toivottaa myös uudet luovuttajat tervetulleiksi seuraavaan verenluovutustilaisuuteen.

Potilas saa vain sitä veren osaa, jota hän tarvitsee. Luovuttamalla verta voi auttaa vakavasti sairasta ihmistä. Luovutettu veri voi pelastaa hengen. Lisätietoja luovutuksesta löytyy Veripalvelun internet-sivuilta www.veripalvelu.fi. Siellä voi seurata myös veriryhmäkohtaista tilannetta.

Helena Lampinen

Seija Koskinen (vas.), Miia Koskinen ja Kalervo Koskinen sekä Miian lapset Miina ja Miikka muodostavat neljä sukupolvea. Perheen nuorimmalla ja vanhimmalla on ikäeroa 88 vuotta.

Miia Koskinen ei olisi voinut teinivuosinaan kuvitellakaan asuvansa aikuisena yhdessä äitinsä ja isoisänsä kanssa. Nyt 39-vuotiaana se tuntuu hänestä hyvältä ja toimivalta ratkaisulta.

Neljä sukupolvea, Miia ja Miian lapset Miina Valkonen, 9, ja Miikka Koskinen, 3, Miian äiti Seija Koskinen, 62, ja Miian isoisä Kalervo Koskinen, 91, muuttivat syyskuun alussa saman katon alle Toijalan Ketunpesille. Miia Koskinen myöntää, että ratkaisua on ihmetelty tuttavapiirissä.

– Varmaan meiltä jokaiselta on kysytty, että oletteko te ihan hulluja.

Uusi koti ja uusi työ

Miia mietti asumisjärjestelyjä yhdessä äitinsä ja isoisänsä kanssa viime talvena samalla, kun hän pohti omia tulevaisuudensuunnitelmiaan. Toijalalaissyntyinen Miia asui lastensa kanssa pienessä omakotitalossa Urjalassa ja Seija ja Kalervo omissa kerrostaloasunnoissaan Toijalan keskustassa.

Mia on 20 vuotta sitten valmistunut lähihoitajaksi, mutta hoitoalan töiden sijaan hän on työskennellyt ravintola-alalla ja ilmastoinnin päätelaitteita valmistavalla Fläkt Woodsilla Toijalassa.

Kun Miian kuopuksen syntymän jälkeen piti palata töihin Fläktille, hän totesi työelämän ja vauva-arjen yhdistämisen käyvän yksinhuoltajalle liian raskaaksi ja irtisanoi itsensä.

– Miikka oli pienenä aika allerginen, eikä meillä oikein nukuttu eikä oikein mitään muutakaan. Kun Miikka rupesi nukkumaan paremmin, aloin miettiä mikä minusta tulisi isona, Miia kertoo.

Miia on aloittanut tänä syksynä kotityöpalveluyrittäjänä suoritettuaan kotityöpalvelujen ammattitutkinnon.  Miia tekee muun muassa kotisiivouksia, pihatöitä sekä asiointi-, avustus- ja huolenpitopalveluita.

Miia ja lapset muuttivat Urjalasta Toijalaan alkukesästä, ja kesän aikana Miia osti rivitaloasunnon Ketunpesiltä.

Turvallinen vaihtoehto

Yhteisen huoneen jakavat Miina ja Miikka nukkuvat kerrossängyssä, Miina ylhäällä ja Miikka alhaalla.

Ennen yksin asuneiden Seija Koskisen ja Kalervo Koskisen mielestä yhteinen koti tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta.

Sairaseläkkeellä oleva Seija on sairastanut 15 vuotta MS-tautia, mikä on tehnyt toisesta kädestä toimimattoman ja vienyt jaloista liikuntakyvyn lähes kokonaan. Asunnossa hän liikkuu pyörätuolilla ja rollaattorilla ja ulkona sähkömopolla.

– Koska MS-tauti on tasaisesti etenevä sairaus, on olo nyt turvattu ja apua saatavilla, jos sitä tarvitsee, Seija sanoo.

Jatkosodan veteraani Kalervo Koskinen jäi leskeksi kaksi vuotta sitten. Hän huolestui omasta pärjäämisestään kärsittyään huimauksesta ja tajunnanmenetyksistä. Oireet ovat helpottaneet sydämentahdistimen asennuksen jälkeen, mutta Kalervo Koskinen ei halua asua enää yksin.

– Sanoin heti, etten jää enää yksin asumaan, kun ei tiedä, mitä kulloinkin tulee.

Miia on äitinsä ja vaarinsa omaishoitaja. Molemmat ovat omaishoidon tuen kriteerien mukaan vielä niin hyväkuntoisia, että Miia ei ole oikeutettu tukeen.

Kolmasluokkalainen Miina käy Nahkialan koulua ja Miikka on päivät hoidossa päiväkoti Tenava-Toivossa.

Helpotusta yksinhuoltajan arkeen

Seija Koskisella ja Kalervo Koskisella on 96 neliön rivitaloasunnossa omat huoneet. Miina ja Miikka jakavat yhteisen huoneen ja Miia nukkuu olohuoneen vuodesohvalla.

Kalervo Koskinen on taitava käsistään. Hän on sorvannut astioita visakoivusta, lepästä, männystä, tammesta ja lehtikuusesta.

Iltaisin koko perhe on yleensä kotosalla. Myös mummin ja vaarin illat kuluvat lasten kanssa touhutessa. Kun Miia nukuttaa Miikkaa, lukee mummi Miinalle kirjaa.

Kotitöistä huolehtii Miia.

– Kyllä mummi leipoo, Miina muistuttaa.

Miiaa ei harmita kotitöiden kasaantuminen. Hänen mielestään asumisjärjestely helpottaa yksinhuoltajan arkea.

– Miinan ei tarvitse aamuisin olla yksin ennen kouluunlähtöä, jos minä lähden Miikan kanssa aikaisemmin. Kun Miina tulee koulusta, saa hän touhuta ja leipoa mummin kanssa. Miikka puolestaan tykkää pelata vaarin kanssa jalkapalloa. Sitä paitsi nyt voin lähteä joskus yksin vaikka kauppaan tai lenkille, Miia muistuttaa.

Miia Koskinen laittaa mielellään ruokaa isolle porukalle. Tänään syödään makkarasoppaa.

Seija Koskinen kertoo ensin hieman epäilleensä asumisratkaisua. – Mietin, kuinka me mahdumme saman katon alle, mutta kun ajatusta haudutteli kesän, se alkoi tuntua hyvältä ratkaisulta.

Miia Koskinen muutti lastensa Miinan ja Miikan kanssa Urjalasta Toijalaan alkukesästä.

3-vuotiaan Miikan pelikaverina kotona on 91-vuotias Kalervo-vaari.

Kalervo Koskinen on valmistanut itselleen ja neljälle lapselleen tuhkauurnat. Rivistä on pois kaksi uurnaa. Yksi lapsista kuoli 2009 ja vaimo vuonna 2014.

Sanna Salonen on pyörittänyt Canis Majoria noin yhdeksän vuotta. Hänen koiransa Ruubi kuuluu kaupan kalustoon.

Sanna Salonen on pitänyt Toijalassa Hämeentiellä sijaitsevaa eläintarvikeliike Canis Majoria noin yhdeksän vuotta. Liikkeessä myydään eläintarvikkeiden lisäksi myös muun muassa lintuja, jyrsijöitä sekä akvaariokaloja.

– Tulin tähän kauppaan töihin vuonna 2004. Olen eläirakas ihminen ja ala kiehtoi. Kun paikkakunnalle tuli eläinkauppa, menin kysymään töitä ja sainkin paikan, Salonen kertoo.

Yrityksen edellisen omistajan vaihtaessa alaa päätti Salonen ottaa liikkeen ohjat käsiinsä.

Saloselle eläintarvikeliikkeen pitäminen ei ole pelkästään työtä, vaan se on hänelle koko elämä. Asiaa kuvaa hyvin se, että lomaa yrittäjä on ehtinyt pitämään yhdeksän vuoden aikana yhteensä kuusi viikkoa.

– Ruokin täällä olevat eläimet ja siivoan niiden häkit jokaikinen päivä, myös pyhinä. Akvaariot siivotaan kerran viikossa. Tämä ei kuitenkaan tunnu työltä, vaan se on minun tapani elää, Salonen pohtii.

Kartalla on pysyttävä ja asiantuntemusta vaaditaan

Eläintarvikeliike Canis Majorin pyörittäminen on Sanna Saloselle elämäntapa. Hänen koiransa Ruubi on oivalline apuri.

Canis Majorin tuotevalikoima on laaja. Liikkeestä löytyy muun muassa kuiva-, märkä- ja pakasteruokia, hoitotuotteita, nameja, leluja, lisäravinteita, shampoita ja harjoja. Eräs työn haasteista on olla jatkuvasti kartalla siitä mitä eläintarvikealalla on meneillään.

– Uusia tuotteita tulee jatkuvasti, koko ajan alalla kehitellään jotakin uutta. Tässä on tosiaan pysyttävä ajan hermolla, Salonen toteaa.

Asiantuntemusta vaaditaan myös erilaisista eläinlajeista, niiden ruokinnasta ja elinolosuhteista. Asiakkaan kysymyksiin vaikkapa eläimen ruokavalioon parhaiten soveltuvasta ruoasta on pystyttävä vastaamaan. Myös esimerkiksi eri kalalajeilla on erilaiset vaatimukset akvaarioonsa sopivan veden suhteen. Osa vaatii pehmeää vettä ja osa kovaa.

Salosen mukaan eläintarvikeliikkeen pitäminen on tuloksen tekemisen kannalta melkoista vuoristorataa. Myynnillisesti hyvät ja heikommat kuukaudet vaihtelevat, ja tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

– Myynti ei ole mitenkään sidottu kalenterikuukausiin. En pysty etukäteen sanomaan, että esimerkiksi joulukuusssa olisi paljon myyntiä. En ole kuitenkaan ikinä katunut yrittäjäksi lähtemistä, vaikka työtä tämä vaatii älyttömästi, Salonen sanoo.

Mitään varsinaista ykkösmyyntiartikkelia kauppansa valikoimista Salonen ei osaa nimetä, mutta esimerkiksi ruoat, kissanhiekat ja namit myyvät tasaisesti.

– Kaikkea sellaista menee mitä lemmikin kanssa elämiseen tarvitaan arjessa, Salonen kuvailee.

Salosen mukaan nykyään hänen pahimmat kilpailijansa ovat eläintarvikkeita myyvät nettikaupat, joita Suomesta löytyy useita. Omaa nettikauppaa liikkeensä yhteyteen Salonen ei kuitenkaan ole ajatellut perustaa.

– Myös marketit ovat meidän kilpailijoitamme, nehän laajentavat koko ajan eläintarvikevalikoimaansa. Hiukan haastavaa tässä on pärjätä kilpailun puristuksessa, mutta me toisaalta kilpailemme palvelulla, Salonen toteaa.

Yrittäjän vapaus on suhteelline käsite

Salosen mielestä parasta hänen työssään on yrittäjän vapaus. Käsite on kuitenkin suhteellinen, sillä vaikka hän periaatteessa saa päättää ajankäytöstään, on hän käytännössä kuitenkin koko ajan liikkeessään kiinni. Silloin kun hänen työntekijänsä Hanna Mäkinen hoitaa liikettä, juoksee Salonen tukuissa ja hoitaa paperitöitä.

– Silloin kun Hanna ei vielä ollut täällä töissä, jouduin hoitamaan juoksevat asiat aamulla ennen töihin tuloa. Nyt on onneksi helpompaa, Salonen tuumii.

Salosen päivät alkavat yleensä yhdeksän jälkeen, jolloin hän tulee liikkeeseen koiransa Ruubin kanssa. Päivän ensimmäinen työ on eläinten häkkien siivoaminen ja tarkistaminen, että eläimillä on kaikki hyvin. Liike täytyy myös imuroida ja mikäli kauppaan on tullut kuormaa, on sitä ryhdyttävä purkamaan.

– Myös asiakkaita on palveltava, eli kun asiakas kävelee ovesta sisään, täytyy muut hommat pysäyttää. Eihän ilman asiakkaita kaupan pitämisestä tulisi yhtään mitään, joten hienoa, että heitä tänne tulee, Salonen sanoo.

Karjalan Liitto on valinnut Vuoden karjalaiseksi pitäjäkirjaksi Näin Muolaa jäi elämään -kirjan. Valinnan teki Karjalan Liiton 2. varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurki. Kirjan kirjoittamiseen on osallistunut 35 henkilöä, yhteensä 60 eri kirjoituksella.

Kirja kertoo pitäjän historiasta ja vaiheista korostaen muolaalaisten selviytymistarinaa ja Muolaan tätä päivää. Se on silta entisen ja nykyisen Muolaan välillä ja painottuu sanoin ja kuvin paljon myös sodan jälkeiseen aikaan.

Kirjasta on aistittavissa, että kotinsa jättämään joutuneet muolaalaiset ovat jo niin ikääntyneitä, että kotiseutu on jäänyt heille sananmukaisesti muistoihin. Nykypolvi käy kyllä mielellään katsomassa vanhempiensa ja esi-isiensä kotipaikkoja, mutta ilman haikailua sinne muuttamisesta.

Omia kokemuksia ja kuultua

Itse sotaa ja kokemuksia siitä kuvataan kirjassa 30 sivun verran. Näin Muolaa jäi elämään -kirja ei ole sotakirja. Se on kirja, joka kertoo sekä kirjoittajiensa kuulemia että heidän kokemiaan asioita Muolaasta ennen sotia, välirauhan aikana, viimeisen lähdön tunnelmissa ja tänä päivänä.

Se kertoo onnellisista lapsuuspäivistä, työnteosta ja ahertamisesta. Sen teksteistä voi aistia myös käen kukuntaa, lintuparatiisin  ja laineiden  loisketta.

Näin Muolaa jäi elämään -kirja kertoo myös muolaaseuralaisten runsaasta ja lämminhenkisestä yhteydenpidosta alueen nykyisiin asukkaisiin.

Kirjan tekstit ovat asiallisia, kirjoittajat ovat ymmärtäneet, ettei katkeruudella voiteta mitään. Henkilökohtaisten muisteluiden lisäksi kirjassa kerrotaan myös edesmenneistä muolaalaisista vaikuttajista ja julkisuuden henkilöistä. Kunnallisneuvos, kansanedustaja ja ministeri Eemil Luukkaa muistellaan useamman henkilön kirjoituksissa. Musiikkimiesten Unto Monosen ja Onni Laihasen elämäntarinat tulevat myös kerrotuiksi.

Muolaan kunta lakkautettiin Toijalassa

Vuonna 1939 Muolaa oli suurin Karjalan kannaksen kunnista, siellä oli 11 300 asukasta.

Muolaalaisten Seura perustettiin elokuussa 1948 Toijalassa. Seura pitää säännöllisesti yhteyttä ”kotiinsa” ja järjestää sinne retkiä ja tapahtumia.

Kirjassa on useita kuvauksia Muolaan kirkon ja kirkkomaan kohtalosta sodan aikana ja se kertoo, miten muolaalaiset, heti kun se oli mahdollista, ryhtyivät pitämään huolta sankarihaudoista ja sen ympäristöstä.

Neuvostoliitto sai Pariisin rauhansopimuksen solmimisen jälkeen vuonna 1947 oikeudet valtaamilleen alueille ja paikannimet muutettiin venäjänkielisiksi. Monet niistä viittaavat venäläisiin sotasankareihin. Asukkaita Kannakselle houkuteltiin monin eduin kuten valmiilla asunnoilla sekä tukirahaa ja kotieläimiä antamalla. Muolaaseen muutti väkeä muun muassa Kirovin ja Kalinin alueelta.

Muolaan kunta ja seurakunta lakkautettiin 8.1.1950 Toijalassa. Muolaan Osuuskassan uudeksi kotipaikaksi määrättiin syksyllä 1944 Toijala, missä se myöhemmin fuusioitui Toijalan seudun Osuuskassan kanssa.

Minna Nyström siirtyy tammikuussa konttorinjohtajaksi Hämeenlinnaan. Akaan Oma Säästöpankin johtoon tulee palvelupäällikkö Veli-Pekka Sihvonen.

Tamperelainen Veli-Pekka Sihvonen tulee Oma Säästöpankin Akaan-konttorin palvelupäälliköksi 1.1.2017 alkaen. Nykyinen konttorinjohtaja Minna Nyström puolestaan siirtyy saman pankin konttorinjohtajaksi Hämeenlinnaan.

Siirrot ovat osa Oma Säästöpankin henkilöstöjärjestelyjä. Pankin yt-neuvottelut päättyivät marraskuun lopussa, ja niiden lopputulemana ketään ei irtisanota, mutta esimerkiksi Rengossa konttori lopetetaan ja henkilökunta siirtyy Hämeenlinnaan.

– Kierrätämme myös jonkun verran tehtäviä, ja tämä oli luonnollinen kiertokulku. Minnalla on taustaa Hämeenlinnasta, ja Veli-Pekka taas on pirkanmaalainen kaveri ja hänkin on täällä kotikentällään, kertoo aluejohtaja Jussi Pohto.

Vapaa-aika menee lasten kanssa

Veli-Pekka Sihvonen on ollut pankkialalla kuusi vuotta. Ensimmäiset tehtävät olivat Kaarinassa, mistä Sihvonen siirtyi naisystävän ja uuden työn perässä Tampereelle.

– Oma Säästöpankin leivissä olen ollut kaksi ja puoli vuotta, ja eniten olen tehnyt sijoituspuolen hommia. Esimiestehtävissä olen ollut Hämeenlinnan päässä vajaan vuoden.

Sihvonen on käynyt Akaassa muutaman kerran ja toivoo pääsevänsä nopeasti tutustumaan paikallisiin ihmisiin ja nykyisiin ja uusiin yhteistyökumppaneihin.

– Tämähän on mukava, elinvoimainen paikkakunta hyvien yhteyksien varrella, Sihvonen kiteyttää mielikuvansa Akaasta.

– Olin aiemmin Tampereen-konttorilla pari vuotta asiakaspalvelutehtävissä, ja silloin tuli tuttuja, jotka asioivat sekä Akaassa että Tampereella.

Veli-Pekka Sihvonen ajelee Tampereen Ristinarkusta Akaaseen puolisen tuntia. Työmatkan lyhentyminen tuo päivään hivenen enemmän vapaa-aikaa, mutta mies ei aio aloittaa uusia harrastuksia.

– Töiden jälkeen aika menee lasten kanssa leikkiessä ja lasten hoitoon osallistuessa. Meillä on poika, joka on kaksi vuotta kaksi kuukautta, ja tyttö on kaksi kuukautta.

Minna Nyström puolestaan asuu jatkossakin perheineen Akaassa ja ottaa innolla vastaan uuden tehtävän.

– Hämeenlinna on kaupunkina ja markkina-alueena isompi. Se on minulle tuttu kaupunki lapsuudesta ja nuoruudesta, ja on työnantajalta tosi iso kädenojennus, että tarjotaan paikkoja, joissa on mahdollisuus kehittää itseään.

Hämeenlinnassa Nyström käy nykyäänkin usein.

– Olen Hämeenlinnassa Sotilaskotiyhdistyksessä mukana ja olen ajellut siellä kokouksissa ja harrastamassa. Matkahan ei ole pitkä.

Muutto ja remontti ankkuroivat Akaaseen

Aluejohtaja Jussi Pohdon mukaan Oma Säästöpankki pyrkii entistä paremmin löytämään ne kanavat, joita pitkin asiakkaat haluavat heitä palveltavan. Akaalaisessa arjessa pankki haluaa näkyä monin tavoin.

Minna Nyström, Jussi Pohto ja Veli-Pekka Sihvonen uskovat Oma Säästöpankin vahvaan asemaan Akaassa.

– Minna on omalla työllään luonut pankille hyvän roolin Akaan yhteisössä ja ollut menestyksekkäästi monessa jutussa mukana. Haluamme tietysti, että Veli-Pekka jatkaa samaa työtä. Haluamme näkyä paikallisessa liike-elämässä ja elämänmenossa, Pohto sanoo.

Kolmen viime vuoden aikana Oma Säästöpankki on laajentunut voimakkaasti. Siihen on yhdistynyt muita Säästöpankkeja, mutta myös Joroisten Osuuspankki ja Pyhäselän Paikallisosuuspankki luovuttivat liiketoimintansa Oma Säästöpankki Oyj:lle.

– Tämä vuosi on osoittanut, että fuusiot ja liiketoimintojen yhdistymiset ovat olleet onnistuneita. Olemme saaneet vahvistettua kaikkia liiketoiminta-alueita, ja Suomen suurimpana säästöpankkina meillä on myös enemmän toimintamahdollisuuksia yritysasiakkaiden kanssa. Saavutamme noin 20 miljoonan euron liiketuloksen ja olemme hyvin niissä tavoitteissa, jotka olemme asettaneet, aluejohtaja Pohto kertoo.

Palvelut lisääntyvät ennen kaikkea verkossa, mutta myös konttoreihin on investoitu.

– Konttoriverkosto on nyt kertaalleen tarkasti tutkittu. Ne yksiköt, mitkä jäljelle jäävät, ovat elinvoimaisia ja tulevat toimimaan pitkään niillä paikoilla, missä ne nyt ovat. Konttoriremontti ja muutto ovat Akaassakin olleet iso satsaus.

Myös Minna Nyström on nähnyt, että paikan vaihto entisiin ja kokonaan uusittuihin Toijalan Postin tiloihin on onnistunut.

– Olemme olleet itse tyytyväisiä, ja myös asiakkaat ovat ottaneet muuttomme hyvin vastaan. Tässä on ollut kivasti virtaa, ja saranat ovat kuluneet meille päin, Nyström kuvailee.

Veli-Pekka Sihvonen tarjoaa akaalaisille tervetuliais-kakkukahvit Oma Säästöpankin konttorissa Valtatiellä torstaina 19. tammikuuta.

Pääsinpähän viime viikolla seuraamaan ajan ilmiöitä, kun paikallinen poikaporukka terrorisoi Akaan pääkirjastossa Toijalassa. Kirjastonhoitaja, jonka kanssa olen tottunut asioimaan pikkupojasta saakka, oli vaikeuksissa, kun aivan asiatonta mölinää ja alatyylin ilmaisuja jakeleva jätkäsakki majaili kirjastossa.

Onhan se mukava, että verovaroilla nämä lapsukaiset pääsevät internettiin, kun kotona se saattaa olla jopa rajoitettua, mitä kuitenkin epäilen. Aikani kuunneltuani moista totesin pojille, luottaen 100 kilon ulkomuotooni, että kannattaisiko nyt miettiä missä ollaan ja kunnioittaa paikkaa.

Toivoin, että nyt tulee osuma ja upotus. Kissanpaskat. Poikajoukkion kunkku ja rääväsuu muokkasi topakan lauseen, jota en nyt tähän ilkeä kirjoittaman, mutta jonka sisältönä oli ainakin viisi kertaa erittäin rumasti kuvailtu tytön paras tavara sekä toteamus ”ei sulla ole oikeutta”.

Tässä vaiheessa itselläkin hirtti kiinni ja unohdin erityispedagogiikan opit sekä ne lukemattomat kerrat, joissa olen kohdannut työssäni vankilassa oikeasti pahaa tehneitä ihmisiä. Alennuin lapsen tasolle kehottamalla poikaa lopettamaan moisen naiseuden solvaamisen suuremman vahingon välttämiseksi.

No, muu poikaporukka onneksi katosi paikalta, mutta suuri oikeustaistelija jatkoi juputtamistaan. Tässä vaiheessa kaveri kuitenkin luki naamaltani viestin, ettei enää kannata jatkaa. Sain kauniin kiitoksen henkilökunnalta, mutta kyllä mieltä jäi kaivertamaan.

Itsekin olen ollut erittäinkin vilkas nuorimies joka on venyttänyt sääntöjä mutta jonka maailmassa aikuinen on kuitenkin auktoriteetti, jolla on oikeuksia, mitä tulee näsäviisaiden huligaaninen käytöksen valvontaan. Kirkko, koulu ja kirjasto henkilökuntineen olivat pyhiä paikkoja. Asia erikseen oli tietenkin vielä polliisi, rehtori ja Lehdon Jussi terveyskeskuksessa, missä olen neulottanut lähes jokaista ruumiinosaani ennen 15:tä ikävuotta. Niitä kuunneltiin ja niitä kunnioitettiin, vaikka usein oltiinkin eri mieltä.

Kotona olisi tullut selkään, jos sana kirjastossa mellakoinnista olisi saapunut äidin korviin.

Mikä tätä maata vaivaa? Öykkärismi nostaa päätään ja pahoinvointi kasvaa, natsismikin on yhtäkkiä kansallisaatetta. Tiedän, ettei minulla ole tähän oikeutta puuttua, itse totaalisena etäetävanhempana, mutta sen sanon, että perusongelmat ovat kotona ja sieltä saaduissa opeissa. Pitäisi kuitenkin antaa yhteiskunnan peruspilareille kuten kouluille ja kirjastoille työrauha.

Katsotaan vähän mitä se Liisapetteri tai Tommimarjatta kodin ulkopuolella puuhastaa, heitetään se älykännykkä sinne käsilaukkuun ja unohdetaan hetkeksi sosiaalinen media, Saara Aalto, naapurin Lissu , X-factorit ja muut epäolennaisuudet. Otetaan vähän kädestä kiinni ja kysytään, että mitä kuuluu sullen.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille.

Jarno Palander