Akaalaisten hakutoiveista yleisin oli ammattikorkeakoulun sosionomikoulutus. Muita suosittuja opintoaloja olivat esimerkiksi ensihoito, fysioterapia ja liiketoiminta sekä yliopistopuolelta luokanopettajan koulutus ja lääketiede.

Akaalaisia korkeakouluhakijoita näyttävät houkuttelevan Pirkanmaan suuret opiskelupaikat. Opetushallituksen tilastosta käy ilmi, että akaalaisten suosituimpien hakukohteiden listalla kahdeksan kärjessä on vain Tampereella ja Hämeenlinnassa järjestettäviä koulutuksia. Valtakunnallisessa korkeakoulujen yhteishaussa syksyllä alkaviin koulutuksiin haki 342 akaalaista, joista 110 sai opiskelupaikan.

Akaalaisten suosituimmat hakukohteet olivat Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) 125 hakijalla, Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) 119 hakijalla ja Tampereen yliopisto 103 hakijalla. Ensisijaista hakukohdetta tarkasteltaessa kolmen kärjessä ovat samat oppilaitokset, mutta niiden järjestys on toinen: useimmat akaalaiset halusivat ensisijaisesti TAMK:n koulutukseen, toisella sijalla oli Tampereen yliopisto, ja kolmanneksi eniten ensisijaisesti haettiin HAMK:n koulutuksiin.

Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen koulutukseen, jotka hakija järjestää hakulomakkeella toiveidensa mukaiseen valintajärjestykseen. Pirkanmaalaisten oppilaitosten jälkeen eniten akaalaisia haki ensimmäisenä vaihtoehtona Helsingin yliopistoon, jonka perään sijoittuivat Turun yliopisto ja ammattikorkeakoulu.

Akaan lukion opinto-ohjaaja Hannele Halmela-Taberman kertoo, että monelle lukiolaiselle koulun sijainti kotiseudulla on tärkeämpää kuin esimerkiksi oppilaitoksen maine.

– Tuntuu, että kynnys lähteä kauas on nuorille aika korkea. Monien kohdalla ihmissuhdeasiat ja esimerkiksi harrastuksen jatkuminen vaikuttavat haluun pysytellä tällä seudulla. Olen silti kannustanut oppilaita hakemaan kauemmas, sillä sielläkin saa aivan samanlaisen koulutuksen, ja hakijoita on esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomen korkeakouluihin vähemmän kuin vaikkapa Tampereelle.

Ei suurta eroa lukion ja ammattikoulun välillä

Kaikista akaalaishakijoista 211 oli suorittanut lukion ja 126 ammatillisen perustutkinnon. Pirkanmaalaiset korkeakoulut olivat suosituimmat korkeakoulut akaalaishakijan aiemmasta koulutuksesta riippumatta. Eroa oli lähinnä siinä, että lukion suorittaneista suurempi osa haki ensisijaisesti ammattikorkean sijaan Tampereen yliopistoon.

Halmela-Taberman on koettanut muistuttaa lukion päättäviä siitä, että Suomessa on koulutuksessa hyvin tasainen laatu ympäri maan. Hänen mielestään ainakin neljänneksi, viidenneksi ja kuudenneksi hakukohteeksi kannattaa laittaa korkeakouluja kauempaakin kotoa, jotta opiskelupaikan saaminen on varmempaa.

– On se opiskelupaikka niin arvokas asia, että ilman muuta sen perässä kannattaa lähteä muuallekin. Toki on tärkeää, että nuori hakee sinne, mikä tuntuu hänestä itsestään hyvältä. On tietenkin inhimillistä, että nuorella iällä tuntuu vaikealta lähteä kauas kotoa.

Hieman yli puolet akaalaisista hakijoista oli alle 25-vuotiaita. Heistä 61, eli vajaa viidennes kaikista akaalaisista hakijoista, oli 19-vuotiaita.
Akaalaisista yhteishakuun osallistuneista 274 oli hakemassa ensimmäistä opiskelupaikkaansa. Erillishaussa korkeakouluihin haki 24 akaalaista, joista valituiksi tuli 9. Erillishaussa haetaan esimerkiksi siirtoa toiseen korkeakouluun tai pääsyä ylempiin korkeakouluopintoihin jo suoritetun alemman tutkinnon perusteella.

Kärjessä työelämään nivoutuva tutkinto

Suosituin koulutus akaalaisten hakijoiden keskuudessa oli Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutus. Toiseksi suosituimpia olivat TAMK:n ja HAMK:n liiketalouden tutkinto-ohjelmat. Kärjessä olivat myös TAMK:n fysioterapeutin ja ensihoitajan koulutukset sekä Tampereen yliopiston luokanopettajan ja lääketieteen tutkinto-ohjelmat. Näihin kaikkiin haki ensisijaisesti kuudesta viiteentoista hakijaa.

Kaikkein eniten akaalaisia hakijoita pyrki Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksen monimuotototeutukseen. Sen oli laittanut hakukohteidensa joukkoon 31 akaalaishakijaa. Heistä 15:llä sosionomikoulutus monimuoto-opiskeluna oli ensimmäisenä hakukohteena. Tavallisena päivätoteutuksena järjestettävään sosionomikoulutukseen haki ensisijaisesti seitsemän akaalaista hakijaa.

Monimuoto-opiskelun suosiota monilla muillakin opintoaloilla selittänee sen opiskelutavan joustavuus. Se on suunnattu työssäkäyville, jotka haluavat tehdä töitä ja opiskella ammattikorkeakoulussa samanaikaisesti. Siinä korostetaan itsenäistä opiskelua ja pyritään nivomaan opiskelijan työtehtäviä osaksi opintoja.

Syksyllä alkaviin koulutuksiin hyväksytyistä 117 akaalaisesta 110 otti opiskelupaikan vastaan. Varasijoille jääneitä hakijoita hyväksytään vapautuneisiin opiskelupaikkoihin 31. heinäkuuta saakka.

Katso kiinnostava lista – Näidenkin ammattien ja alojen opintoihin haettiin Akaasta korkeakoulujen yhteishaussa:

Sisustusarkkitehti
Farmaseutti
Eläinlääkäri
Kulttuurituottaja
Metsätalousinsinööri
Hortonomi
Biolääketiede
Merikapteeni
Kuvataiteilija
Estenomi (kauneudenhoito)
Konservaattori
Kätilö
Viittomakielen tulkki
Röntgenhoitaja
Teatteriohjaaja
Toimintaterapeutti
Prosessitekniikka
Urheilun sponsorointi
Geronomi (vanhustyöntekijä)

Lue myös:

Eevi pääsi liiketalouden opiskelijaksi ilman pääsykoetta: ”On kiva siirtyä suoraan kouluun, jonka opettajat ja opiskelutyyli ovat jo tulleet tutuiksi”

Laatokan Valamon kirkko on perinteikkään luostarin tunnusmerkki. Munkkiluostarin kiinteistöt alkavat olla viimeisen päälle hyvässä kunnossa. Korjaus-, remontti- ja entisöintityöt keskittyvät lähialueilla oleviin skiittoihin. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Pyhien Sergei ja Herman Valamolaisten Laatokan saarelle noin 700 vuotta sitten perustama Valamon luostari elää parhaillaan voimakasta renessanssiaikaa. Neuvostoajan tuoman hävityksen ja tuhon jäljiltä Jumalan puutarha on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä viiden jälleenrakentajamunkin yhteisöstä 220-jäseniseksi veljestöksi. Taloudenhoitaja, munkki Jefrem uskoo, että Venäjän ortodoksisen kirkon hengelliseksi keskukseksi nimetystä Valamosta voi tulla varsin lyhyessä ajassa jopa 1 500 kilvoittelijan koti.

Aika rientää. Tämän vuoden loppupuolella tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun viisi munkkia saapui käynnistämään luostaritoimintaa uudelleen Valamoon. Lähihistoria tuntee voimakkaan jälleenrakentamisen, jonka aikana perinteikäs luostari on herännyt suoranaiseen kukoistukseen.

– Jumalan armosta, luostarin taloudenhoitaja, munkki Jefrem muistuttaa.

Munkki Jefrem on ottanut sydämenasiakseen ja kuuliaisuustehtäväkseen Valamon luostarin saattamisen rukouksen tyyssijaksi, jossa vaalitaan ortodoksisuutta.

Valamossa on nyt 220 munkkia. Veljestö on kasvanut voimakkaasti parissa vuosikymmenessä. Munkki Jefrem muistuttaa, että luostarin veljestö oli laajimmillaan vuonna 1913. Silloin Valamo oli liki 1 000 munkin ja noviisin yhteisö.

– Pidän täysin realistisena, että meillä on hyvin nopeasti noin 500-jäseninen veljestö. Jopa 1 500 munkin veljestö on täysin mahdollinen.

Munkki Jefrem korostaa, että munkkius ja luostarikilvoittelu vetävät voimakkaasti miehiä puoleensa. Hän viittaa nykyisen veljestön erittäin tasapainoiseen ikärakenteeseen. Valamosta on tullut koti monille korkeasti koulutetuille nuorille miehille. Luostarille on hyödyksi, että veljestöön kuuluu myös kielitaitoisia jäseniä.

– Veljestömme saa koko ajan uusia jäseniä Venäjältä sekä entisen Neuvostoliiton muilta alueilta. Tulijoita on muun muassa Valko-Venäjältä ja Ukrainasta.

Patriarkka Kirill ja presidentti Vladimir Putin julistivat Valamon luostarin Venäjän hengelliseksi keskukseksi muutama vuosi sitten. Munkki Jefremin mukaan julistus on merkinnyt luostarille kasvun ja kehityksen sykäystä. Muiden muassa liikemiehet tekevät lahjoituksia luostarin kohentamiseen.

Munkki Jefrem on ollut pian kolme vuosikymmentä Laatokan Valamossa. Hän vastaa munkkiluostarin taloudesta. – Luostarimme kukoistaa Jumalan armosta, hän sanoo. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Rakennukset hyvässä kunnossa

Pyhiinvaeltajat ja turistit häikäistyvät kunnostetun Valamon luostarin loistosta. Myös Valamon saariston luonto kasveineen ja eläimineen kerää ihailua.

Jumalan puutarhassa vallitsee rauha, vaikka saarella vieraileekin vuosittain runsaat 100 000 vierasta. Uudessa-Valamossa Suomen Heinävedellä käy vuosittain saman verran matkailijoita kuin Vanhassa Valamossa.

Munkki Jefrem toivoo, että kävijöiden määrä kasvaisi tasaisesti tulevaisuudessa.

– Meidän matkailusesonkimme on kovin lyhytkestoinen eli kesäkuukaudet. Syys- ja talvikausi ovat hyvin hiljaisia vierailijoiden suhteen. Luostarisaarelle pääseminen on vaikeaa Laatokan arvaamattomuuden johdosta.

Munkki Jefrem odottaa Valamon kuuluisan vanhan hotellin restauroinnin valmistumista. Pian luostarilla on petipaikat 400 yöpyjälle. Hän luottaa siihen, että majoitusmahdollisuuksien kohennuttua matkustavaiset viipyvät luostarissa nykyistä pidemmän ajan.

Pääluostarin lukuisat rakennukset alkavat olla hyvässä kunnossa. Munkki Jefremin mukaan korjaus-, kunnostus- ja restaurointityöt keskittyvät jatkossa eri puolilla Valamon 52 saarta oleviin skiittoihin. Ensimmäisenä rakennusmiehiä odottaa Hermannin skiitta, joka on jo liki 120 vuotta vanha.

Laatokan Valamossa käy vuosittain noin 100 000 pyhiinvaeltajaa ja matkailijaa. Luostari haluaa kasvattaa kävijämäärää. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Aktiiviset suhteet Heinävedelle

Munkki Jefrem kiittää ja siunaa Laatokan Valamon ja Suomen Uuden-Valamon välisiä aktiivisia ja luottamuksellisia suhteita.

– Saamme koko ajan korvaamattoman arvokasta tietoa igumeni Sergein johtamasta luostarista. Heinävedellä on arvokkaat arkistot, joiden tietoja tarvitsemme esimerkiksi kiinteistöjemme kunnostamisessa.

Munkki Jefrem kiittää sydämellisesti myös Kuopion ja koko Karjalan metropoliitan Arsenin avuliaisuutta.

Metsät kuntoon

Valamon saariston metsät puustoineen ovat maailmankuuluja. Munkki Jefrem sanoo metsissä huminoivan erittäin vanhojen puiden runsauden.

– Metsiemme kunnostaminen ja hoitaminen ovat meille tärkeitä asioita. Olemme saaneet paljon arvokasta tietoa metsäsuunnitelmien laatimiseen ja hoidon toteuttamiseen. On muistettava, että Valamon saarien metsät ovat olleet pitkän aikaa omassa rauhassaan.

Valamon luostarilla on omia metsiään hulppeat 3 000 hehtaaria.

– Suomalaiset metsäalan asiantuntijat ovat korvaamattomana apunamme, munkki Jefrem kiittää.

Metsätalous tarjoaa luostarille vakaan tulovirran.

Valamo on omavarainen elintarvikkeiden suhteen. Luostarilla on 45-päinen lypsykarja. Pelloissa viljellään kauraa ja ohraa. Kalankasvatusaltaissa uiskentelee kirjolohia sekä forelleja. Luostarin herkkuja tarjottiin torstaina 11. heinäkuuta Patriarkka Kirillin tarjoamilla juhlapäivällisillä. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Maataloutta kehitetään

Omavaraisuus on perinteinen luostarin tunnusmerkki. Munkki Jefrem iloitseekin myönteisestä kehitystyöstä, jolla luostarin maatalous on saatu kukoistamaan.

Luostarin navetassa ja kesälaitumilla ammuu yhteensä 45 lypsylehmää.

– Maidontuotanto on hyvällä tasolla, munkki Jefrem kuvaa.

Ainutkertaisen runsaasta ja monipuolisesta floorastaan tunnetut Valamon saaret tarjoavat otolliset olosuhteet mehiläishoidolle.

– Luostarilla on tällä hetkellä 30 mehiläispesää. Tuotamme korkeatasoista hunajaa, munkki Jefrem kertoo.

Valamon pellot ovat vilja-aittoja. Munkki Jefremin mukaan tärkeimmät viljalajit ovat kaura sekä ohra.

Munkki Jefremin mukaan monipuolinen puutarha on suorastaan elinehto luostarille. Valamon-kävijät ihastelevatkin luostarin piha-alueilla olevia runsaita ja värikkäitä kukkaistutuksia sekä juhlavasti kukkasin koristeltuja kirkkoja. Kasvimaan antimet nautitaan aterioilla.

Kirjolohen- ja forellinkasvatus kuuluu myös luostarin elinkeinoihin.

Laatokan Valamon veljestö on kasvanut ripeästi lyhyessä ajassa. Vuoden 1989 loppupuolella viisi munkkia tuli käynnistämään munkkiluostarin toimintaa. Nyt luostarissa on 220-jäseninen veljestö. Luostarissa pidetään mahdollisena, että kilvoittelijoiden joukko voi kasvaa jopa 1 500-jäseniseksi. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Jääkiekon MM-kisat pelataan 2022 Tampereella. Joko olet lippusi ostanut? Miksi? Siksi, että kisoihin on enää runsas kaksi vuotta aikaa. Kisat ovat valtava onnenpotku Tampereelle ja ilman muuta myös Kalervo Kummolan elämäntyön huipentuma. Kisoja varten Tampereella rakennetaan parasta aikaa jääkiekkoareenaa, jollaista ei vielä ole missään.

– Tässä on myös symboliarvoa, sillä Suomen ensimmäiset jääkiekon MM-kilpailut pelattiin vuonna 1965 Tampereen jäähallissa Hakametsässä. Nyt, aivan kuten tuolloinkin, pelataan vastavalmistuneessa areenassa. MM-kisat ovat meille suuri mahdollisuus esitellä myös juuri parahiksi valmistuvaa ratikkaamme ja monia muita upeita aineksia, joista tamperelaisuus ammentaa veto- ja pitovoimaansa, hehkuttaa pormestari Lauri Lyly (sd) areenan kotisivuilla.

Ovatko kisat vain Tampereen juttu, vai pitäisikö kisoista tehdä koko Pirkanmaan juttu? Tampere ja Tampereen seutu pystyvät kisat oheistapahtumineen järjestämään, eikä siinä mitään. Pistäisikö muun Pirkanmaan pitää huoli, että sekin saa osansa?

Akaa tunnetaan lentopallostaan ja futsalistaan. Täällä osataan pelata yhdessä. Täällä voitaisiin myös koota väkeä yhdessä miettimään, miten muuta hyötyisivät Tampereen MM-kisoista. Mikä olisi se meidän juttu?

Kaupunginjohtaja Antti Peltola on monessa yhteydessä puhunut Akaan veto- ja pitovoimatekijöistä. Voisiko Akaa koota Pirkanmaan kuntia yhteen pohtimaan MM-kisojen hyödyntämistä.

Kun puhutaan MM-jääkiekosta, ei puhuta pelkästään jääkiekosta. Monta viikkoa kestävään turnaukseen on mahdollista liittää useita oheistapahtumia, joita voidaan järjestää ympäri Pirkanmaata. Nyt pitäisi ajatella. Aikaa on vähän, mutta ei vielä liian vähän. Kalervo Kummolan voisi ottaa konsultiksi. Hän on jo tehnyt Tampereen puolesta parhaansa, on muun Pirkanmaan vuoro.

Jos keskitymme vain siilipuolustukseen pitääksemme kaiken  muuttumattomana paikoillaan, menetämme paljon. Akaassa on tehty paljon asioita, joita ei olisi joidenkin mielestä saanut tehdä. Akaakin olisi pitänyt jättää perustamatta. Toiset hermostuvat jo ajatuksestakin muuttaa Toijalan rautatieaseman nimi.

Perheyrityksen kasvatti, valtuuston puheenjohtaja Janita Puomila (kok) pohti Akaan markkinointia Akaan Seudussa 10. heinäkuuta. Puomilan mielestä kysyntä ei synny markkinoimatta ja hyvääkin tuotetta on mainostettava.

– Akaan markkinointiin pitää jatkossa panostaa huomattavasti enemmän. Kaikki tuntevat Kylmäkosken, Toijalan ja Viialan, mutta kukaan ei tunne Akaata. Tälle asialle on kerta kaikkiaan tehtävä jotakin. Emme ole edes kaikissa kartoissa. Tämä asia ei voi olla näin vaikeaa.

Janita Puomila on oikeassa: ei voi. Totta kai kaupungin nimi pitää olla kartoissa ja opasteissa. Jos ajatellaan vuoden 2022 jääkiekon MM-kisoja, niin mitä täällä tehdään sellaista, että asia nousee julkisuuteen kisojen aikana. Onko se esimerkiksi jonkin paikallisen yrityksen tuote, joka lanseerataan kisojen aikana? Tässä ideoinnissa taivas on rajana.

Kaikki tuntevat Viipurin rinkelin. Tätä omituisen näköistä leivonnaista on valmistettu jo 1300-luvulta lähtien. Vaikka Viipuri on aikaa sitten luovutettu venäläisille, rinkeliä tehdään Suomessa edelleen. Rinkelin hieno maku perustuu kardemumman ja muskottikukan samanaikaiseen käyttöön. Rinkeli vie väkisinkin syöjän ajatukset Viipuriin. Mikähän paikka sekin oli? Aito asia mainostaa edelleen kaupunkia, joka oli 1939 Suomen toiseksi suurin.

Voimme tietysti jatkaa tätä kartalle piiloutumista lampemme rannassa loputtomiin. Tai voimme koota voimia yhteen keskenämme tai muualta Pirkanmaalta tekemään jotakin ennenkuulumatonta.

Vadelmanlehdistä ja kuivatuista marjoista tehty tee vaikuttaa hieman hiostavasti, joten sitä on käytetty kansanlääkinnässä vilustumisen, nuhan ja kuumeen hoitoon.

Vadelma, jota myös vatuksi ja vaaraimeksi kutsutaan, kasvaa aurinkoisilla, kuivillakin paikoilla, teiden ja peltojen reunoilla. Se on pioneerilaji, eli se valtaa esimerkiksi hakkuuaukean ensimmäisten kasvien joukossa. Nuorenkin vadelman verson erottaa helposti samankaltaisista kasveista, kuten lillukasta sen lehtien alapinnasta: vadelman lehtien alapinta on hopeanharmaa.

Ensimmäisenä vuotena vadelma kasvattaa vihreän piikikkään varren, joka muuttuu puunväriseksi syksyyn mennessä. Vasta seuraavana kesänä varsi haaroittuu ja siihen kasvaa valkoisia kukkia ja punaisia marjoja. Ensimmäisen vuoden vadelman versojen lehtiä voi kerätä läpi koko kesän. Ne kasvavat kärjistään uutta, pehmeää lehteä vielä elokuullakin. Toisen vuoden versojen lehtiä voi kerätä kukintaan asti. Lehdet irrotetaan käsin tai saksilla niin, että ruotia tulee mahdollisimman vähän mukaan. Koska marjat tulevat vasta toisen vuoden versoihin, ei yhtä kasvustoa pidä verottaa liikaa lehtiä kerätessään; muutoin seuraava kesä on marjaton.

Vadelma on kasvina monikäyttöinen. Sen mehevistä marjoista saa tehtyä herkullista hilloa ja mehuja ja marjoja voi pakastaa ja kuivata talven varalle. Lehdet sopivat tuoreena salaattiin ja ovat kuivattuina erinomaista yrttiteeainesta. Niissä on runsaasti C-vitamiinia: jopa 400 milligrammaa 100 grammassa. Maultaan vadelman lehdet ovat miellyttävän makeita ja erinomaista perusainesta teesekoituksissa. Myös lehtiä voidaan paitsi kuivata myös pakastaa. Vadelman lehdet sopivat myös erinomaisesti hiostettavaksi eli fermentoitavaksi.

Vadelmanlehdistä ja kuivatuista marjoista tehty tee vaikuttaa hieman hiostavasti, joten sitä on käytetty kansanlääkinnässä vilustumisen, nuhan ja kuumeen hoitoon. Myös ripulilääkkeenä vadelmanlehtiteetä on käytetty lehtien sisältämien parkkiaineiden vuoksi, mutta tähän vaivaan löytyy tehokkaampiakin yrttejä. Vadelmanlehtien kerrotaan myös lisäävän maidontuotantoa – niin eläimillä kuin ihmisilläkin.

Minna ja Viljami Ovaskainen

Kesäisessä Villiyrtit tutuiksi -juttusarjassa esitellään Suomessa kasvavia luonnonyrttejä. Sarjan kirjoittajat ovat tietokirjailijoita ja luonnontuoteneuvojia.

Lue myös sarjan aiemmat jutut:

Villiyrtit tutuiksi: Siankärsämö on muinaistulokas, joka sopii teeksi ja viherjauheeksi

Villiyrtit tutuiksi: Piharatamo hoitaa haavoja ja ummetusta ja sopii gluteenittomaan leivontaan

Villiyrtit tutuiksi: Poimulehti – naisten yrtti

Villiyrtit tutuiksi: Voikukan kukista voi tehdä viiniä, lehdet ovat erityisen terveellisiä

Villiyrtit tutuiksi: Nokkonen on maukas vitamiinipommi

Marjukka Suonio katselee mielellään viimeistelemäänsä maalausta etäältä. – Saatuani jonkin taulun valmiiksi olen usein ihmetellyt, teinkö minä tosiaan tuonkin.

– Minä en maalaa siksi, että toiset katsoisivat töitäni ja sanoisivat niistä jotakin. Ne ovat minua varten.

Marjukka Suonion eläkevuosien keskeisimmät aikaansaannokset, kymmenkunta maalausta, ovat tänä kesänä esillä Kylmäkosken kirkon tiloissa. Ne ovat nähtävillä, mutta Suonion mielestä ne voisivat yhtä hyvin olla vain hänellä kotona. Hänelle pensselin käyttämisessä on kyse aikaan saamisesta ja onnistumisen ilosta.

– Kun maalaan, lähden vain kokeilemaan, ja jos siitä tulee jotain, niin se syntyy sitten aika helposti. En minä koe itseäni taiteilijaksi, enkä osaa maalata esimerkiksi henkilökuvia. Maalaan mieluiten omasta mielestäni, maisemia ja sen sellaista, Suonio kertoo.

Oman aikaansaannoksen esille tuominen ja kehuminen ei ole vaatimattomuuteen koulittua ikäpolvea edustavalle Suoniolle helppoa. Se tuottaa kuitenkin eläkeläisen hiljaiseloa viettävälle ilahtumisen ja yllättymisen hetkiä: ”Kas, teinkö minä tosiaan tuon. Minä pystyin siihen.”

Toijalan marttojen puheenjohtajana aiemmin kahdentoista vuoden ajan toiminut ja viime vuosina seniorimarttojen kokoontumisia järjestänyt Suonio on koulutukseltaan hammashoitaja. Karjalan Kesälahdella pappilassa nuoruutensa viettänyt nainen valmistui aikoinaan Turusta. Muutettuaan puolisoineen Akaaseen ja saatuaan lapsia hän siirtyi työelämästä kotiin, sillä tarjolla ei ollut osa-aikaisia hammashoitajan paikkoja. Lapsille piti olla aikaa.

Maalaamisen Suonio aloitti vasta tultuaan eläkeikään. Kansalaisopiston kuvaamataitoryhmä kokoontui joka viikko. Myöhemmin Suonio on vuokrannut muutaman muun harrastajan kanssa yhteistä maalaustilaa, johon he ovat säännöllisesti kokoontuneet maalaamaan Akaassa asuvan kuvataiteilijan Mari Järventausta-Lindertzin opastuksella.

– Hän on rohkaiseva ja antaa meille hyviä vinkkejä. Tarkoituksenamme on ollut tavallisesti maalata yhdessä kerran kuussa.

Suonio pitää onnistuneimpana työnään viimeisintä maalaustaan, jossa on punertava metsämaisema. Sen maalaamisesta on kulunut reilusti yli vuosi aikaa.

Lapsuudesta tuttu kutsumus

Kun Suonion aviomies sairastui muutama vuosi sitten syöpään, maailma ja maalaaminen pysähtyivät. Sairauden tuoma vaikea aika ei ole päättynyt vieläkään, ja huoli sairaudesta on vaihtunut pois menneen puolison kaipaukseen. Suonion mies Pentti nukkui pois viime vuoden kesäkuussa. Harrastuksen pariin palaaminen ei ole tuntunut Suoniosta hyvältä.

– En varmastikaan jatka maalaamista vielä vähään aikaan, se on tuntunut niin vaikealta. Tarvitsen aikaa tulla uudelleen sinuiksi itseni kanssa. Olen sanonut itselleni, ettei minun tarvitse nyt jaksaa, mutta haluaisin maalata vielä joskus.

Suonio palasi hetki sitten Kesälahdelta perheen kesäkodista, missä pariskunta on viettänyt vuosien varrella lukuisia kesiä. Pentin ja Marjukan yhteinen perinne olivat vuosittain kesäkodissa järjestetyt laulujuhlat. Seurakunnan toimintaan nivoutuvassa kokoontumisessa lauletaan yhdessä, kuunnellaan esityksiä ja keskustellaan. Monet ystävät ja sukulaiset olivat Suonion apuna, kun hän viime kuussa järjesti kokoontumisen ensimmäistä kertaa yksin.

– Kyllä minä tätä jatkan, vaikka onhan se aika raskasta. Mutta juhlat olivat mukavat, ja ihmiset siellä ovat aivan ihania. Järjestän mielelläni musiikkipitoisia juhlia, sillä en oikein välitä puhejuhlista.

Ihmisten kokoaminen yhteen on ollut Suoniolle aina tärkeää. Hän tottui jo lapsuudessa siihen, että kotiin kutsuttiin väkeä, ja isän ja veljen kanssa käytiin usein pitäjällä erilaisissa kokoontumisissa. Suonio ja hänen miehensä ovat Akaassa asuessaankin pyrkineet parhaansa mukaan järjestämään kotonaan tilaisuuksia, joissa keskustellaan, seurataan esityksiä ja tavataan toisia ihmisiä kotoisassa ympäristössä.

– Olen aina tykännyt kutsua vieraita ja laittaa heille kaikenlaista. Nykyään ei enää juurikaan pidetä tapahtumia kodeissa. Kaikilla on kai niin kova kiire.

Lue myös:

Seniorimarttojen hurjatkin muistot ovat vain elettyä elämää

Kuvataiteilijoiden syysnäyttely Voima hehkuu värikylläisenä

Tölkeillä ja muulla metallilla on oma hiljalleen täyttyvä koppansa. Biojätteelle on astiansa, jonka muistan tyhjentää aina hiukan liian myöhään, kun nenäni tunnistaa vienon hajunhäivähdyksen tiskialtaan ympäristössä. Pahvipakkaukset litistän yhteen paikkaan, ja lasipurkit vien keittiön kaapista kerran viikossa lasinkeräykseen.

Panttipullothan opiskelija vie kauppaan kierrätykseen, ilman muuta. Niitäkin roposia tarvitaan.

Sekajäteastiasta tuskin voi enää kotonani puhua. Siellä ei ole juuri muuta kuin muovijätettä: jauhelihapakkauksia ja muita ruoan pakkausmateriaaleja, tuorekelmua, satunnainen hammasharjatuubi, vanupuikkorasia, hedelmäpusseja ja laastarin taustamuovi. Lista on loppumaton.

Tämähän on hieno tilanne. Sekajäteroskis, joka ennen pursusi jo vuorokaudessa kaikesta mahdollisesta samaan jätemyllyyn päätyvästä roinasta, on siisti ja täyttyy hitaasti. Tuntuu hyvältä tietää, että suurin osa tuottamastani jätteestä päätyy järkevästi uusiokäyttöön tai tuottamaan energiaa.

Muovieni kohtalo sen sijaan harmittaa, niiden ympäristölle tuomista ikävyyksistä kun puhutaan nyt maailmalla niin paljon. Vielä enemmän keljuttaa se, että tämän yhden ainokaisen jätelajin kierrättäminen on tehty minulle niin vaikeaksi. Asun aivan Tampereen ydinkeskustassa, jonka lähistöllä kierrätyspisteitä kyllä riittää. Lähin muovinkeräysastia on kuitenkin vasta Tammelassa vajaan kahden kilometrin päässä.

Kerrostalossamme ei ole muoville keräysastiaa, vaikka kuinka tahtoisin. Sehän se oikea ratkaisu pulmaani olisi. Harva tahtoo nähdä niinkään paljon vaivaa, että lähtee kiikuttamaan muovejaan kasseissa tai koreissa korttelin päähän. Tosin niitä, jotka joka tapauksessa vievät lajitellut jätteensä avoimiin keräyspisteisiin, helpottaisi mahdollisuus viedä myös lajitellut muovit samaan paikkaan.

Akaassa keräyspisteiden määrä näyttää paremmalta kuin olisin olettanut. Kaupungin alueella on yhteensä seitsemän Pakkauskierrätys Rinki Oy:n ekopistettä, ja muovia kerätään peräti kuudella niistä. Toijalassa muovia voi viedä kolmelle paikalle, Viialassa kahdelle ja Kylmäkoskella sille taajaman yhdelle ainoalle kierrätyspisteelle.

Paremminkin voisi silti olla. Ihminen tarvitsee vaivan näkemiseen rohkaisua. Jos oman kodin taloyhtiön pihalla olisi muovinkeräys, olisi helpompaa venyä järjestelemään omaan kotiin paikka, johon muoveja voi kerätä muusta jätteestä erilleen. Ja kun tällaisen paikan olisi saanut keksittyä ja toteutettua, tuntuisi vaivattomammalta opetella laittamaan muoviroska tutun sekalaisen roska-astian sijaan muoville tarkoitettuun ikiomaan paikkaan.

Sepä olisikin oikeastaan aika tyydyttävää. Kaikki roskat olisivat nätisti poissa silmistä. Eikä sekajäteastian sisältöä tarvitsisi enää yrittää laiskana sulloa päivästä toiseen yhä vaivalloisemmin piiloon roskiskaappiin. Eihän siellä olisi enää juuri mitään.

Kea Pesonen

Kirjoittaja on Akaan Seudun kesätoimittaja ja järjestelmällisyydestä pitävä tunteilija.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Lue myös kesän aiemmat Forum Akaa -kirjoitukset:

Forum Akaa – Lavan taikaa

Forum Akaa – Ihan pihalla

Forum Akaa: Valmentaja tekee haastavaa työtä paitsi opettajana, myös terapeuttina, lohduttajana, kasvattajana ja kaverina – ”Muistetaan tämä, kun seuraavan kerran dumppaamme lapsemme harrastuksen pariin ja luikimme itse kotiin huokaisemaan”

Forum Akaa: Suvivirren jälkeen – ”Vaikka oma lapsi ei koskaan stipendiä saisikaan, ei muuten saa 95 prosenttia muidenkaan lapsista”, kirjoittaa Erika Löövi

Janita Nuora on valmistunut Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli.

Rauli Helenius julkaisi omalla Fecebook-seinällään Helsinki Pride -tapahtuman jälkeen tämän kuvan. Helenius kertoo pitäneensä kuvaa koomisena ja jakaneensa sen hetken mielijohteesta.

Kesäkuun loppupuoli oli juhlaa sateenkaarikansalle, kun Helsinki Pride-ihmisoikeustapahtuma toi väriä kaupungin kaduille, ja aiheen valtakunnalliseen keskusteluun. Viikko Helsinki Priden loppumisesta Akaan seurakuntapastori Rauli Helenius julkaisi omalla Facebook-seinällään kuvan, jossa lukee ”Jokaisella on oikeus olla hetero”.

Akaan Seutu sai aiheesta viestin, jonka kirjoittaja ihmetteli, miten Akaassa voi toimia pappisvirassa henkilö, joka esittää seksuaalivähemmistöjä syrjiviä mielipiteitä. Akaan seurakunnan kirkkoherra Ali Kulhia ei näe Heleniuksen julkaisun sanomassa ongelmaa.

– Se on lauseena ihan totta. Ei siinä ole mitään pahaa. Tämä on varmaan noussut valkoisen keski-ikäisen miehen ahdistuksesta, että saako tänä päivänä olla hetero. Rauli on leikkisä kaveri, eikä meillä ole sellaisia sääntöjä, ettei saa julistautua heteroksi, Kulhia selvittää.

Helenius myöntää, että Kulhia on siinä mielessä oikeassa, että ihmisen ikä vaikuttaa suoraan asenteisiin.

– Mitä vanhempi on, sitä hämmentyneempi on tästä nykyisestä keskustelusta. Olen tottunut ajattelemaan, että ilman muuta avioliitto on naisen ja miehen välinen juttu, ja se on ollut vuosisatoja näin. Mitä enemmän ääripäät pääsevät julkisuuteen, niin sitä enemmän vastareaktiotkin nousevat. Noissa jutuissa varmaan maltti on valttia, että ei vouhoteta suuntaan tai toiseen, Helenius sanoo.

Ei käyttäytymissääntöjä somessa

Kirkkoherra kertoo, että seurakunnalla ei ole työntekijöilleen varsinaisia sosiaalisen median käyttäytymissääntöjä. Vihapuheen levittäminen on kuitenkin tuomittavaa, ja työntekijöiden täytyy olla lojaaleja työnantajalleen. Myöskään muita työntekijöitä ei saa parjata, vaan ristiriitatilanteet selvitetään kasvokkain.

Kulhia ymmärtää Heleniuksen julkaisun konservatiivihuumorina, eikä näe sitä vakavaksi asiaksi. Tärkeää tässä kyseisessä julkaisussa Kulhian mielestä on, että siinä ei ole kielteistä ilmaisua.

– Jos julkaisussa olisi kirjoitettu, että ei saa olla mitään muuta kuin hetero, niin silloin siihen voitaisiin puuttua. Tässä varmaan halutaan sanoa, että saa olla ihan tavallinenkin, ja se on ihan okei, Kulhia miettii.

Helenius vastaa, että julkaisun tarkoitus ei ollut kyseenalaistaan kenenkään oikeutta olla ei-hetero, eikä tarkoitus ollut loukata ketään. Helenius sanoo myös, että hänellä ei ole mitään homoja vastaan. Helenius myös myöntää, että oikeus olla hetero on päivänselvä oikeus, vaikka sitä ei julistettaisikaan sosiaalisessa mediassa.

– Tämä oli ajankohtainen asia, ja tein julkaisun hetken mielijohteesta. Tällä ei ollut tarkoitus loukata missään nimessä ketään. Tämä oli minusta lähinnä koominen juttu. Ihmisillä on oikeus olla mitä huvittaa, eihän sitä mikään kiellä olemasta, Helenius sanoo.

– Reaktio tästä yllätti, että joku yleensä sanoo, että täällä on tällainen. Luulisi, ettei tuota kukaan huomaisi.

Helenius kertoo, että hän ei rajoita koskaan julkaisujensa näkyvyyttä Facebookissa, eikä aio piilottaa jo tekemiään julkaisuja.

Homopareja ei vihitä Akaassa

Helsinki Pridessä kirkko oli tapahtuman virallinen yhteistyökumppani, mikä sai paljon hämmennystä aikaan seurakuntapiireissä. Yhteistyökumppanuuden päätöksen takana oli kirkkohallitus. Helenius kertoo, että ainakin kaksi piispaa otti tähän kantaa sanoen, että kirkkohallitus meni oikeuksiensa ohi.

– Periaatteessa tähän olisi pitänyt olla kirkollis- tai piispankokouksen linjaus, että oltaisiin voitu sanoa kirkon osallistuvan Prideen, Helenius sanoo.

Avioliittokäsityksen Helenius toteaa olevan nykypäivänä hyvin ”vaiheessa”, eikä kirkolla ole yhtenäistä linjaa aiheeseen. Helenius kertoo, että hänellä ei ole tällä hetkellä kirkkolain mukaan mahdollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Sen sijaan hän pystyy siunaamaan pareja.

Ali Kulhia kertoo, että Akaan alueelta on tullut hyvin vähän kyselyitä saman sukupuolen avioliittoon vihkimisistä.

– Kylmäkoskelta tuli yksi kysely, mutta ennen kuin ehdin siihen vastata, tuli jo toinen viesti, että asia järjestyi Tampereella, Kulhia kertoo.

Hän huomauttaa, että Akaan seurakunta haluaisi mielellään vihkiä nykyistä enemmän heteropareja. Kulhia toteaa vihkimisten olevan usein ikimuistoisia hetkiä myös papille.

Akaan seurakuntapastori Rauli Helenius aikoo pitää Facebook-julkaisunsa jatkossakin julkisina.

Tapani Knuutilan savusauna kutsuu löylyyn.

Suomi halutaan saunomalla Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Ja totta kai, kaupungeista ensimmäinen, Akaa on tempauksessa mukana. Akaassa lämpiää valtakunnallisena Saunapäivänä lauantaina 27. heinäkuuta peräti seitsemän saunaa, jonne voi mennä ilmaiseksi saunomaan.

Valtakunnalliseen Saunapäivään huipentuu koko kesän jatkunut Yleisradion vuoden 2019 kärkihanke, jossa tavoitteena on juhlistaa suomalaista saunomiskulttuuria positiivisella ylpeydellä sekä saada yhden päivän aikana kaikki mahdolliset saunat Suomessa auki.

– Haluamme saada suomalaiset havahtumaan siitä, miten ainutlaatuinen saunakulttuuri meillä on. Juhlistamme saunaa juuri nyt, koska yleiset saunat ja yhdessä saunominen ovat kovassa nousussa. Suomalainen saunomisen kulttuuri on myös ensimmäinen asia, jota Suomesta haetaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle, sanoo Saunapäivän tuottaja Tiina Klemettilä Ylestä.

Akaalaiset halutaan saunomaan yhdessä

Akaasta Saunapäivään osallistuu seitsemän saunaa, joista neljä lämmittää kaupunki. Lauantaina 27.7. avoimena ovat Arajärven sauna kello 13–18, Kangassaaren sauna Toijalan Satamassa kello 12–17, varsinainen Sataman sauna kello 12–20 ja Vainionlahden sauna (Tyriseväntie 202) kello 12–17.

Saunapäivän kunniaksi avoinna ovat Tapani Knuutilan savusauna (Lontilantie 154) kello 16–18, Tuulensuun saunat (Tuulensuuntie 10) kello 14–18 ja ehkä erikoisimpana Veturimuseossa (Ryödintie 3) avoinna oleva wanhan weturitallin sauna kello 17–20.

Kaikki saunat ovat kaikille avoimia ja Saunapäivänä ilmaisia.

Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola on innokas saunoja. Hän kehottaa kaupunkilaisia osallistumaan Saunapäivän viettoon. Saa nähdä, mistä saunasta kaupunginjohtajan Saunapäivänä löytää.

Veturimuseon sisältä löytyy eksoottinen sauna, joka lämpiää Saunapäivänä.

Johannes Saarinen (vas.) ja Kasperi Rekola lämmittävät Arajärven saunoja keskiviikkoisin ja lauantaisin elokuulle asti.

lauantaina 19. heinäkuuta

Suuret juhlat

Toijalan Wauhti järjestää elokuun 10 päiwäksi suuret urheilujuhlat Sampolan kentälle. Voimme mainita, että urheiluohjelma tulee olemaan jännittäwä. 5000 metr. juoksukilpailussa tänä wuonna ratkaistaan, kumpi, Huhdin woimisteluseuran wai Toijalan Wauhdin juoksijat saawat omakseen juoksijapatsaan, sillä kummallakin seuralla on kaksi voittoa. Kilpailuun saattaa kyllä saapua joku piirin toisista seuroista, joka ottaa haltuunsa palkinnon wuodeksi, joka olisikin toiwottavaa, että syntyisi aina isompi kamppailu.

Nyt kun Toijalan Wauhti on saanut lahjotuksia, joilla tullaan hankkimaan Huhdin Woimisteluseuran kanssa yhteinen kiertopalkinto näiden kahden seuran kesken kilpailtavaksi ja kun tulee kumpaakin seuraa edustamaan 25 urheilijaa, niin warmaan näistä kilpailuista tulee todelliset urheilukilpailut, kun wielä alle 16 wuoden oleville tulee järjestettäwäksi kilpailut kolmiottelussa. Ei siis ole kenenkään syytä unohtaa tätä päivää. Illan ohjelmasta, joka suoritetaan Sampolan salissa, tulemme ilmoittamaan lähemmin uutisessa ja ilmoituksissa.

Toijalan kansankirjasto

on sulettuna toistaiseksi parhaillaan toimitettawan inwentauksen johdosta. Kirjaston avaamisesta ilmoitetaan aikanaan tarkemmin.

Toijalan Suojeluskunnan kanslia

on muutettu yhteiskoululle ja on avoinna tiistaisin klo 6 – 7 i.

Kuulutus

Kun eivät wielä läheskään kaikki Akaan manttaaliin pannun maanomistajat ole kunnallistoimistoon jättäneet heiltä pyydettyjä tilastotietoja, kehoitetaan täten mitä pikemmin heitä jättämään ne Akaan kunnallistoimistoon, edelleen Maataloushallitukselle lähettämistä warten. Akaassa 12 pnä heinäk. 1919.

Waltion tulot tupakkawerosta

Wiime toukokuun 13 pnä annettua lakia tupakkawalmistewerosta alettiin noudattaa 22 pnä toukokuuta ja on mainittua veroa nyt kannettu wähän yli puolitoistakuukautta. Tänä aikana on waltiolla ollut tuloa tupakkawerosta noin yhdeksän miljoonaa markkaa.

Kun ottaa huomioon, että tulot werosta näin alusta owat olleet suuremmat sen wuoksi, että nyt on kannettu wero maassa ennestään löytyneistä warastoista, woitanee laskea tupakkaweron säännöllisissä oloissa tuottawan noin wiisi miljoonaa markkaa kuukaudessa.

Toijalan keskustassa Hotel Ackasia pyörittävän yrittäjän Jyri Vesterisen puhelin on soinut tiuhaan tahtiin heinäkuussa. – Ihan liian usein nykyään joutuu tarjoamaan ”ei oota”. Huoneita saisi olla enemmän, Vesterinen kertoo.

Useissa Akaan majoituspaikoissa eletään vilkasta sesonkiaikaa, kun vapaa-ajan matkailijat täyttävät mökit ja hotellihuoneet. Toijalassa sijaitsevassa Hotel Ackasissa selkeä majoittujien sesonkiaika on kesä-elokuussa. Kylmäkoskella Akaan Piilopirtti vetää kesäisin puoleensa juhlaporukoita, eikä mökkejä edes vuokrata kylmimpinä talvikuukausina. Viialan Seurahuoneen hotellissa sen sijaan sesonkia ei ole.

– Huoneet kyllä täyttyvät helposti, koska niitä on vain seitsemän. Majoittujat ovat lähinnä työmiehiä, kertoo toiminnasta vastaava Pami Heinonen.

Seurahuoneella on satunnaisesti ulkomaalaisia vieraita, jotka päätyvät hotelliin useimmiten paikallisten tuttavien suosituksesta.

Hotel Ackasiin säpinää tuovat Pirkanmaalla ja osin myös Kanta-Hämeessä järjestetyt tapahtumat. Näistä viimeisin oli Hämeenlinnassa järjestetty Metallican konsertti, joka toi Ackasiin ulkomaalaisiakin majoittautujia.

– Yleensä lähiseudun tapahtumat täyttävät hotellin heti, kun liput tulevat myyntiin. Ihan liian usein nykyään joutuu tarjoamaan ”ei oota”. Huoneita saisi olla enemmän, harmittelee hotelliyrittäjä Jyri Vesterinen, jolla on tarjottavanaan kahdeksan hotellihuonetta.

Vesterinen kertoo, että ulkomaalaisten matkailijoiden määrässä näkyy selkeä piikki elokuussa, joka on Euroopassa yleinen loma-aika. Syyskuusta toukokuuhun arkipäivinä majoittujat ovat Ackasissa lähinnä työmiehiä. Kesäsesongin ulkopuolella viikonloppuisin on jonkun verran vapaa-ajan matkailijoita.

Jyri Vesterinen merkitsee kännykkäänsä majoittujien varaukset.

Tilat ja luonnon rauha vetävät

Sivutoimisena majoituspalvelua pitävän Leena Myllyniemen mukaan Akaan Piilopirtti vetää eniten vierailijoita Etelä-Suomesta. Usein Piilopirtille tullaan viettämään juhlia, joiden viettoon pääpirtti soveltuu. Lisäksi mökkiryhmään kuuluu ”Perämökki”, ”Peltomökki” ja savusauna. Kaikkiaan mökkeihin mahtuu yöpymään 20 henkilöä.

Piilopirtillä käy ulkomaalaisiakin vieraita yleensä vuosittain, vaikkakin tänä vuonna he ovat loistaneet poissaolollaan.

– Muina vuosina on käynyt jonkin verran venäläisiä ja muutama ruotsalainen porukka. Mehän emme mainosta missään, että meidät on vaikea löytää. Huvila.net-sivustolla me olemme, mutta nyt sitten ei ole tärpännyt sitäkään kautta, Myllyniemi kertoo selittäen, että toiminnasta halutaan lähinnä kulut peittoon.

Myllyniemi arvelee Piilopirtin vetovoimatekijöiden piilevän heidän tiloissaan. Hän kuvailee, että Piilopirtti ei ole ihan perinteinen kesämökkimajoitus. Lisäksi hän uskoo kaukana muusta asutuksesta luonnonrauhaisan 3,5 hehtaarin alueen vetävän vieraita puoleensa. Myllyniemi ei usko paikkakunnalla olevan merkitystä majoittujien päätymiseen Piilopirtille.

Euroja koko kylälle

Jyri Vesterinen uskoo Hotel Ackasin vetovoimatekijän olevan hyvissä kulkuyhteyksissä. Hotellin ollessa täynnä, hän kertoi kysyjille muista alueen majoituspalveluista.

– Se on tärkeä juttu, että saataisiin asiakkaita Akaaseen. Heiltä jää muutama euro kylällekin, ravintoloihin ja liikkeisiin, Vesterinen uskoo.

Hän kertoo mielellään matkailijoille myös alueen muista palveluista ja nähtävyyksistä. Vesterinen on muun muassa suositellut Nahkialan järven aluetta lenkkeilypaikaksi ja saunaa kaipaaville Sataman rantaa. Jopa talvella. Hän kertoo Ackasin asiakkaana jo useamman kerran viihtyneestä venäläismiehestä, joka palaa Toijalaan aina uudestaan, koska on niin ihastunut alueen vesistöihin ja alueisiin.

– Meille nämä paikat saattavat olla itsestään selvyyksiä, mutta matkailijat näkevät nämä erilaisin silmin. Saunaankin pääseminen muutamalla eurolla voi olla matkailijalle tosi merkityksellinen asia.

Jyri Vesterisen toimenkuvaan kuuluu alueen palveluista ja nähtävyyksistä matkailijoille kertominen. Nahkialan järven rantaa hän on suositellut lenkkeilypaikaksi.

Akaan asemat löytyvät VR:n uudessa sovelluksessa reittihaun tuloksissa, kun hakusanaksi kirjoittaa kaupungin nimen.

Akaan saavutettavuus junalla on pitkään ollut kiinni siitä, että kulkuyhteyttä etsivä tietää kirjoittaa VR:n matkahaun ”mistä matkustat”-kohtaan Akaan sijaan ”Viiala” tai ”Toijala”. Kesäkuun puolivälistä alkaen käyttöön otetussa junayhtiön uudessa sovelluksessa Akaa-sanalla kuitenkin löytää junayhteyden Akaaseen, sillä VR on lisännyt Toijalan ja Viialan asemien perään sulkuihin maininnan Akaasta.

Ensimmäistä kertaa ihmisen ei siis kulkuyhteyksiä selvittäessään tarvitse tietää, että päästäkseen junalla Akaaseen hänen täytyy hakea yhteyksiä Toijalaan tai Viialaan.

VR:n digitaalisten kanavien suunnittelusta vastaava Panu Korhonen kertoo, että asia sai alkusysäyksensä keväällä Akaan tuoreen kaupunginjohtajan Antti Peltolan yhteydenotosta.

– Hän oli kuulemma pariinkin kertaan ollut yhteydessä VR:n hallintoon, josta tällaiset ehdotukset ohjataan meille alemmalle portaalle. Peltola pohti, miten Akaa saataisiin näkyviin raideliikenteessä.

Korhonen päätti testimielessä kokeilla Akaa-nimen lisäämistä Toijala- ja Viiala-nimien perään reittihakujärjestelmässä, sillä hän tiesi, että hakujärjestelmä hakee asiakkaan antamaa hakusanaa koko nimikentästä eikä vain sen ensimmäisestä sanasta. Kokeilu onnistui, joten Akaa-maininta otettiin mukaan uuteen sovellukseen.

Kaupunginjohtaja Antti Peltola kertoo halunneensa ensi töikseen Akaassa korjata sen puutteen, että junayhtiö ei tunnista Akaan nimeä.

– Se oli selvä puute. Siitä syntyi ihmisille väärä käsitys siitä, onko Akaassa juna-asemaa vai ei. Hienosti siellä suhtauduttiin tähän huoleen ja otettiin asia tarkasteluun. Mukava kuulla, että Akaa on nyt saatu hakutoiminnossa näkyviin.

Muutokset vain Akaan tapaukseen

VR ei aio toteuttaa samanlaista kunnan nimen lisäämistä muiden kuntien eri nimisten asemien perään. Korhosen mukaan se olisi liian työlästä, joten Akaa jää toistaiseksi yksittäiseksi poikkeukseksi. Muutosta ei Akaan kohdallakaan tehdä nyt käytössä olevalle vr.fi-verkkosivulle tai vanhaan yhä käytössä olevaan mobiilisovellukseen.

– Vanhojen järjestelmien tietojen muuttaminen on aika vaikeaa. Kun vanhoja tietoja muutetaan, on aina riski, että jotain järjestelmässä menee rikki.

Korhonen kertoo, että Akaa-mainnnalla täydennetyt versiot Toijalan ja Viialan asemien nimistä otetaan jo käytössä olevan uuden sovelluksen lisäksi mukaan uusien tämän vuoden aikana julkaistavien verkkosivujen reittihakutoimintoon.

Suomen rataverkostoa ja asemia hallinnoivan Väyläviraston rautatieliikennejohtajan Markku Nummelinin mukaan Suomessa on lukuisia muitakin kuntia, joissa yksikään asema ei kanna kunnan nimeä. Akaan kohtalotovereita ovat esimerkiksi Sastamala, Vantaa, Orimattila ja Raasepori. Osassa näistä on tosin vain yksi asema, jonka nimi ei vain ole sama kuin esimerkiksi kuntaliitosten seurauksena perustetun kunnan nimi.

Nummelin muistuttaa, että jo 1800-luvulta alkaen, jolloin junat alkoivat liikennöidä Akaaseen ja Akaan kaupunki kantoi nykyistä nimeään, asema nimettiin Toijalan asemaksi. Toijalan ja Viialan asemat ovat siis vanhoja ja nimiltään varsin tunnettuja.

– Kaupungit muuttuvat hallintoalueina paljon useammin kuin asemien nimet. Aina nykyäänkään asemalle ei haluta kaupungin nimeä, vaikka se olisi ainoa asema. Näin on ehdotettu esimerkiksi Kerimäellä, jonka asemaa nimeä on ehdotettu vaihdettavaksi kunnan nimestä paikallisen kylän nimeen.

Vanha-Hautaan uusklassinen päärakennus, jonka suuri lasikuisti on rakennettu Oskar Favénin aikana.

Akaan suurimman kartanon, Hautaan, historia ulottuu 1500-luvulle asti. Hautaan yksinäistalo käsitti entisen Kylmäkosken kirkonkylän alueen, joka ulottui lähelle Kylmäkosken asemaa. Lisäksi Hautaalle kuului kaksi aputilaa, Eerola ja Jutila. Näitä tiloja asuttivat lampuodit, jotka vuokraviljelijöinä viljelivät tiloja. Vuonna 1539 kylässä oli neljä taloa.

Varsinaisesti Hautaan kartanon perusti varuskirjuri Pietari Eerikinpoika, myöhemmin Eerik Pistolhjelm, jolle Ruotsi-Suomen kuningas lahjoitti maat vuonna 1647. Seuraavana vuonna kartano sai rälssioikeuden eli vapautuksen veronmaksusta.

Vuodesta 1730 alkaen kartano oli Pistolhjelmin tyttären, Ingeborgin, ja tämän puolison, kornetti Gustav Adolf Mellinin, omistuksessa. Vuonna 1772 kartanon peri heidän keskimmäinen poikansa  ja tämän kuoltua vuonna 1795 Ingeborg Mellin ja kolme alaikäistä tytärtä. Lasten holhooja oli heidän setänsä, Viialan kartanon omistaja Berndt Johan Mellin. Vanhin Ingeborgin tyttäristä, Beata Ulrika, meni naimisiin serkkunsa Carl Johanin kanssa, ja niin kartano siirtyi heidän omistukseensa. Miehen kuoltua vuonna 1817 Hautaa jaettiin kolmeen osaan leskeksi jääneen Beata Ulrikan ja tämän sisarten kesken.

Uusi-Hautaa syntyy

Vuodesta 1820 osan Hautaan kartanosta omistivat Mellinin Anna Loviisa -tytär ja hänen miehensä luutnantti Johan Fredrik Tammelander. Tammelander oli toiminnan mies, ja hän rakennutti uuden kartanorakennuksen – näin syntyi Uusi-Hautaan kartano Vanha-Hautaan rinnalle.

Uusi-Hautaan kaksikerroksinen, empiretyylinen päärakennus on vuodelta 1822. Toinen rapattu asuinrakennus on osaksi hirttä, osaksi tiiltä. Hirsiosa lienee päärakennuksen ikäinen, ja tiiliosa on ilmeisesti 1840-luvulta. Kellotornillinen aitta on 1800-luvun alkupuolelta ja tiilinen karjarakennus 1800-luvun keskivaiheilta. Rakennusryhmään kuuluvat lisäksi aitta ja tiilinen rapattu makasiini. Rakennuksia ympäröi kauniskasvuinen puisto.

Vanha-Hautaan mansardikattoinen, uusklassinen päärakennus taas on 1700-luvun loppupuolelta, ja sillä on erityislain takaama suojelus. Rakennuksen tyyliin kuuluvat symmetriset julkisivut, pienet kattoikkunat ja niukka koristelu.

Kartano siirtyi toiseen sukuun rahavaikeuksien takia

Uusi-Hautaan Tammelandereilla ei mennyt kovin hyvin. He olivat uuden kartanorakennuksen rakentamisen yhteydessä joutuneet rahallisiin vaikeuksiin, ja jo vajaan kymmenen vuoden isännyyden jälkeen vuonna 1829 edessä oli kartanon myynti.

Uusi-Hautaa siirtyi talonpoikaisiin käsiin. Sen osti lempääläläinen talollisen poika Kustaa Antinpoika Näsärö, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Nygård.

Kolmesta Mellinin tyttärestä Vanha-Hautaata emännöimään jääneen Beata Ulrikan ja hänen uuden miehensä, kapteeni Adolf Johan Liljebrunin, kuoltua Vanha-Hautaan peri hovineuvos Berndt Gustaf Mellin. Hän kuitenkin myi vuonna 1853 kartanon 20 000 ruplan hinnasta Uusi-Hautaan omistajalle, Kustaa Nygårdille.

Vain muutamaa vuotta myöhemmin Nygård kuoli, ja silloin Hautaan kartanot päätyivät jälleen kahdelle eri omistajalle. Nygård testamenttassi Vanha-Hautaan pojalleen Johan Oskarille, jonka nimestä oli koulussa tullut Nylund, ja Uusi-Hautaan tyttärelleen Amandalle. Amanda myi Uusi-Hautaan vanhimmalle veljelleen August Nylundille vuonna 1873. Tämä isännöi sitä 30 vuotta.

Augustin poika Artturi oli kartanon seuraava omistaja. Hän otti nimekseen Hautaa, jotta kartanon nimi säilyisi sukunimenä.

Uusi-Hautaasta tuli edistyksellinen maatila

Isä ja poika August ja Artturi olivat pystyviä maanviljelijöitä, joten kartanon maat pysyivät hyvässä kunnossa. Maanviljelyksen uudet toimintatavat levisivät koko paikkakunnalle Uusi-Hautaan kartanon vaikutuksesta. Uusi-Hautaassa otettiin ensimmäisenä pitäjässä käyttöön uudet viljelystavat ja keksinnöt; metsää raivattiin, ja vuonna 1906 rakennettiin kartanon myllyn yhteyteen pieni sähkölaitos.

Suomen maatilat II -kirjan (1932) mukaan kartanon pelloilla kasvoi vuonna 1932 viljan lisäksi hernettä, perunaa, rehujuurikasveja sekä heinää. Lisäksi kartanossa oli pidettävinä 40 lehmää, 11 hevosta ja 2 sonnia sekä sikoja ja kanoja.

Artturi Hautaan jälkeen kartanoa pitivät hänen leskensä Hanna Hautaa ja tyttärensä Mirja Hautaa vuosina 1926–45  ja sen jälkeen yksin Mirja Hautaa. Nykyinen Uusi-Hautaan isäntä on hänen poikansa Heikki Hautaa.

Uusi-Hautaan rakennuksia.

Vanha Hautaa oli aluksi Favénien kesäpaikka

Vanha-Hautaa oli jäänyt vuonna 1857 testamentattuna Artturi Nygårdin pojalle Johan Oskar Nylundille. Hänen kuoltuaan kartanon omistajiksi tulivat vuonna 1879 Johan Oskarin leski Ida Bertha sekä hänen uusi aviomiehensä, yliopistonlehtori Oskar Favén.

Favénin suku oli alun perin kotoisin Hauhon Ilmoilan kylästä, mistä perhe vuonna 1838 muutti Urjalaan Yli-Uotilan taloon ottaen talon Uotila-nimen. Oskar Uotila vaihtoi nimensä Favéniksi lähdettyään Helsinkiin opiskelemaan. Hänestä tuli lakimies ja yliopistonlehtori.

Oskar Favénin aikana Vanha-Hautaan päärakennus sisustettiin uudelleen ja siihen lisättiin keittiö-osa sekä suuri lasikuisti. Samoihin aikoihin todennäköisesti uudistettiin ja laajennettiin talouspihaa kehystäviä palvelusväen luhtia, navettaa ja tallia. Pihapiiriin kuuluivat myös harmaantuneet riihet. Joen törmälle rakennettiin huvimaja.

Vanha-Hautaan sisäkuisti on pitkä ja valoisa tila.

Oskar oli ankara isä. Hän vaati lähes sotilaallista kuria perheessä, joka asui Helsingissä ja piti Kylmäkoskea kesänviettopaikkanaan. Loppuvuodesta 1900 perhe muutti kirjansa kokonaan Kylmäkoskelle. Kun Oskar Favén kuoli vuonna 1903, jäi kartanon hoito lesken tehtäväksi. Perheen yhdeksästä lapsesta neljä, Pertti, Antti, Ilmari ja Esko, eli aikuisiksi. Vuosina 1916–1920 kartanon omisti heistä Esko Favén.

Leveän elämän rahoittamisesta koitui kartanolle harmia

Veljeksistä Antti Favén ei juurikaan ollut suuntautunut maanviljelykseen. Sen sijaan hänestä tuli persoonallinen taidemaalari, joka viihtyi ulkomailla ja vieraili kesäisin Hautaassa. Kartanon maista Jalannin rannalta hän sai tontin erämaa-ateljeelleen. Vuoden 1910 tienoilla rakennettu talo on sen ajan arkkitehtuurin tyylinen: siinä on paljasta hirsisalvosta, jyhkeitä luonnonkiviä ja pikkuruutuisia ikkunoita.

Antti Favénin ulkomailla oleskelujen ja matkojen kustantaminen tuli Vanha-Hautaalle kalliiksi. Metsiä myytiin, ja kaikki kartanon torpat kaupattiin niiden vuokraajille vuosina 1915–1919. Kartano oli vuodesta 1920 alkaen kolmella eri omistajalla, kunnes sen ostivat vuonna 1926 talousneuvos Eino Kantala ja hänen vaimonsa Elma.

Vanha-Hautaan pihapiirissä on nykyäänkin jäljellä vuonna 1911 rakennettu kartanon työväen asuinrakennus, jossa on ollut myös pirtti ja pakari. Hieman ylempänä tontilla ovat navetta- ja tallirakennukset. Kartanolla oli kaksi kasvihuonetta, ja sitä ympäröivät puisto- ja puutarhaistutukset. Suomen maatilat II -kirjan (1932) mukaan kartanossa oli vielä vuonna 1932 pidettävänä 12 hevosta, 50 lehmää, 1 sonni, 31 sikaa ja 10 kanaa.

Eino ja Elma Kantalan jälkeen kartanoa isännöivät Yrjö ja Silja Kantala, ja nykyisin emäntänä on heidän tyttärensä Anu Kantala. Vanha-Hautaan viljelymaat ovat yhä tuotantokäytössä: pellot ovat vuokralla, ja niitä viljellään.

(Juttukokonaisuus jatkuu kuvien jälkeen)

Antti Favénille rakennettiin erämaahuvila Vanha-Hautaan maille Jalannin rannalle.

Vanha-Hautaan pystyhirsisessä navetassa oli parhaimmillaan 50 lehmää.

Kuurojenkoulu joutui sodan jaloista evakkoon Hautaalle

Vanha-Hautaa tarjosi talvisodan ja jatkosodan kurimuksessa väistötilan Turusta asti evakkoon lähteneelle kuurojenkoululle. Koulun toiminta Turussa loppui sodan puhjettua, sillä opettajat joutuivat maanpuolustustehtäviin. Kesällä 1941 koulurakennus otettiin puolustusvoimien käyttöön ja siihen sijoitettiin sotasairaalan osasto. Koulu joutui tuolloin toimimaan Turussa useassa eri osoitteessa.

Vuoden 1944 alussa luokkia oli seitsemän. Helmikuussa koulu muutti kolmen ylimmän luokan kanssa Kylmäkosken Hautaalle. Marjatta-niminen oppilas kirjoitti Kylmäkoskella olemisesta Kuuromykkäin Lehteen seuraavasti:

– Viime maaliskuun 6. päivänä oppilaat matkustivat uuteen kouluun Kylmäkoskelle. Asemalta oppilaat kävelivät 8 kilometriä. Nyt me asumme Vanha-Hautaan kartanossa. Täällä on kaksi suurta tupaa. Tytöt asuvat isommassa, pojat pienemmässä. Koulua me käymme Uudessa-Hautaassa. Sinne on matkaa vain puoli kilometriä.  Koulu alkaa kello 8 aamulla ja loppuu viimeistään kello 16. Sen jälkeen me autamme emännöitsijää ja Ida-tätiä ja luemme läksyjämme.

Kylmäkoskella oli uutena opetusmuotona työpalvelu. Puhdetöinä kudottiin olkimattoja, tehtiin luutia ja vispilöitä, hakattiin halkoja ja pilkkeitä ja tehtiin puutarha- ja rakennustöitä sekä taloustehtäviä ja vaatteiden pesua. Oppilaat tekivät myös kevätretken Taipaleen kylään.

Kirjoituksesta päätellen aika Kylmäkoskella oli mieluisaa:

– Minusta on maalla hauskaa. Kartanossa on 40 lehmää, 16 hevosta ja paljon lampaita, sikoja, kaneja ja kanoja. Olen käynyt monta kertaa tallissa katsomassa hevosia. Täällä on myös ryssiä, jotka on otettu sotavangeiksi. Heidän kanssaan on puhuminen ankarasti kielletty. Perjantaina me käymme saunassa. Se on kovin pieni. Sinne mahtuu ainoastaan 8 tyttöä kerrallaan. Tänään me kävimme kirkossa. Sinne oli matkaa noin 3 kilometriä. Pappi puhui paljon. Siellä laulettiin virsiä. Ihmisiä siellä oli vähän. Aika kuluu minun mielestäni nopeammin kuin Turussa. Täällä me saamme olla rauhassa hälytyksiltä ja pommituksilta.

(Juttukokonaisuus jatkuu kuvien jälkeen)

Turun kuurojenkoululaiset asuivat vanhassa vuonna 1922 rakennetussa työväen asuinrakennuksessa ollessaan Vanha-Hautaalla evakossa vuonna 1944.

Vanha-Hautaan Päärakennus maantien puolelta nähtynä.

Vanha-Hautaan navetta on yhä paikoillaan.

Vanha-Hautaan tallirakennukseen mahtui hyvin 18 hevosta. Taustalla näkyy työväen asuntola.

Vanha-Hautaan päärakennuksen tyyli edustaa uusklassismia.

Prikaatikenraali evp. Antti Nummisen mielestä Ruotsin puolustuvoimien miesvahvuuden pienentäminen 10 prosentttin oli virhe, jota nyt pyritään korjaamaan. Ruotsilla on edelleen hyvin vahvat ilma- ja merivoimat.

Jo perinteeksi on tullut, että Akaa-Toijalan Sotilaspoikien perinneosaston kesäpäivässä Saajanmajalla kuullaan aika-ajoin prikaatikenraali evp. Antti Nummisen ajankohtaisalustus turvallisuuspolitiikasta. Akaassa syntynyt kenraali ei pettänyt kuulijoitaan viime viikon perjantainakaan. Kuultiin viimeisimpiä havaintoja ja vanhan kertausta.

Antti Numminen näkee suurvaltapolitiikan perusteiden pysyvästi muuttuneen. Tapahtumien keskiössä ovat USA ja Kiina. Siinä missä USA poukkoilee, Kiina odottaa.

– Maiden välisessä kauppasodassa iskut ovat todella kovat. Kiinan vaikutusvalta kasvaa ja menee kohta USA:n ohi. Kiinan presidentti Xi Jinping nimittää Donald Trumpin keinoja pikkutempuiksi. Trump tähyää seuraaviin presidentinvaaleihin, kun taas Kiinan tavoitteet ovat sadan vuoden kehityksessä. USA:n menestys ei ole muutenkaan kirkossa kuulutettu ja Euroopan unioni velloo ongelmissaan, tiivistää Numminen tilanteen.

Samaan aikaan Venäjä pyrkii Antti Nummisen mielestä hajottamaan Euroopan unionia temppuinaan muun muassa vaikuttaminen EU-vaaleissa.

– Venäjän tiedetään vaikuttaneen vaaleissa ainakin viiden maan sisäisiin asioihin. Brexitissä Venäjä on myös mukana, ja Ukrainassa tietenkin. Myös EU:n pakolaispolitiikkaan Venäjä vaikuttaa. Mekin saimme varoituksen kolmisen vuotta sitten, kun pakolaisia tuli yhtäkkiä Pohjois-Suomessa rajan yli.

Venäjä haluaa suurvallaksi keinoja kaihtamatta

Presidentti Vladimir Putinin tavoitteena on nostaa Venäjä jälleen suurvallaksi keinolla millä hyvänsä.

– Krimin miehitys, Itämeren kriisi, Syyrian sota ja Naton heikentäminen ovat kaikki näyttöjä Venäjän halusta suurvallaksi. Ja mitä onkaan menossa Turkin kanssa tutka-asioissa. Putinin johtopäätös on, että kova linja tuo taatusti tulosta.

Suomen ja Ruotsin puolustusministerien allekirjoittama sopimus yhteistyöstä kattaa kriisi- ja sota-ajan. Antti Numminen kertoi, että mikään puolustusliitto sopimus ei kuitenkaan ole.

Antti Numminen sanoi, että niin sanotut pikkutemput menevät Venäjältä hyvin, mutta isoissa asioissa mokataan.

– Krimi miehitettiin ja he saivat Sevastopolin sataman ja Mustanmeren alueen haltuunsa, mutta Euroopan unionin ja USA:n asettamat talouspakotteet kurjistavat maata.

Viimeisin temppu Venäjän suurvalta-aseman vahvistamisessa on Nummisen mielestä maan päästy Euroopan neuvoston jäseneksi. Euroopan neuvoston toiminnassa keskeisiä asioita ovat ihmisoikeudet.

– Länsi taipui jälleen, lohkaisi Numminen.

Itämeren rantavaltiot huolestuneita

Jos vielä 1990-luvulla Itämerta kutsuttiin rauhamereksi, niin sitä se ei tänään ole.

– Kylmän sodan aikana – tästäkin on jo 30 vuotta – Itämeri oli täydellisesti Neuvostoliiton hallinnassa. Alueen satamat tarjosivat sen laivastolle lähes aukottoman reitin Pietarista Itä-Saksaan. Venäjä menetti tämän aseman Balttian maiden ja Puolan tultua Naton jäseneksi, sanoi Numminen.

Antti Nummisen alustus sai kuulijat mietteliäiksi. Matti Holkeri (vas.) kysyikin, voiko Ruotsiin luottaa. Kenraali Numminen vastasi diplomaattisesti, että ovathan he lentokoneitakin tänne kauppaamassa.

Naton itäraja on tänään Suomenlahdella Narvassa Virossa.

– Liennytyksen ilmapiirissä Venäjä karsi suuren osan laivastostaan Itämereltä. Pietarista on matkaa Kaliningradiin peräti 800 kilometriä. Nyt vain kapeat käytävät ilmassa ja merellä mahdollistavat Venäjän pääsyn kauemmaksi Itämerellä. Tänään, ongelmistaan huolimatta, Venäjä vahvistaa vaikutusvaltaansa Itämerellä. Se yrittää kiistää Naton toiminnan vapautta ja palauttaa ainakin osan Varsovan liiton aikaisesta asemastaan.

Venäjä pystyy sulkemaan Itämeren

Antti Numminen kertoi yhdysvaltalaisiin lähteisiin vedoten, että Venäjän aivan viimeaikaiset toimet Itämeren piirissä huolestuttavat länttä entistä enemmän. Venäjä on kompensoimassa laivastonsa asemaa Itämerellä kauas kantavilla maalta, mereltä ja ilmasta laukaistavilla ohjuksilla.

– Ohjukset tukeutuvat Pietarin ja Kaliningradin tukikohtiin. Ja ohjuksilla on kantamaa. Käytössä on muun muassa pallistisia iskader-ohjuksia, S-400 it-ohjuksia ja meritorjuntaohjuksia. Varmaa on, että näiden ohjusten tehtävänä tarvittaessa on estää Naton joukkojen pääsy kriisitilanteissa Puolaan, Balttiaan, Ruotsiin ja tarvittaessa Suomeenkin, sanoi Numminen.

Sotilaat puhuvat ohjusten alleen muodostamista kuplista.

– Kriisitilanteissa lännen joukkojen eteneminen kuplien alle on tarkoitus torjua ja liikehdintä kuplien sisälläkin estetään, sanoi prikaatikenraali evp. Antti Numminen.

Leppoisa iltapäivä

Akaa-Toijalan Sotilaspoikien perinneosaston kesäpäivään tulee vieraita Tamperetta myöten. Lipunnoston jälkeen majassa sytytettiin hiljattain edesmenneelle Seppo Tiuralle muistokynttilä. Markku Lapinleimu kertoi, että Saajanmaja on 1968 noussut Tiuran perheen maille. Kahvit maittavin tarjoiluin, samoin kuin Pekka Vilppaan laulu kuuluvat kesäpäivän ohjelmaan.

Ulkona olivat vuorossa kenttäpelit ja lipunlaskun jälkeen halukkaille sauna.

Emäntä Elina Vaittisen tekemä vadelmatäytekakku kruunasi retkeläisten evästauon.

Tänä vuonna Akaan seurakunnan kerholaiset vanhempineen tekivät retken meille Vaittilan tilalle 3. kesäkuuta. Kerholaisten vierailusta maatilallemme kesän korvalla on muodostunut jo perinne. Ensimmäisen kerran Akaan seurakunnan kerholaiset vierailivat tilallamme vuonna 2002, jolloin vanhin omista lapsistamme oli 4-vuotias kerholainen. Idea vierailusta tuli kerhonohjaajatädiltä, Suonion Marjukalta. Hän kyseli mahdollisuutta vierailla maatilallamme kerholaisten ja heidän perheidensä kanssa. Lapset perheineen olivat lämpimästi tervetulleita.

Vierailut ovat jatkuneet vuosittain, vain kahtena vuotena on jäänyt vierailu tekemättä. Moni kerholaisen vanhempi on muistellut lapsuutensa kesiä mummulassa taikka jonkun sukulaisen maatilalla. He ovat olleet onnellisia, kun ovat voineet tuoda oman lapsensa tutustumaan maatilaan. Harvalla lapsella on nykypäivänä mahdollisuutta viettää kesiä jonkun sukulaisen tilalla.

Vuosien saatossa retkillä on ollut mukana myös kerholaisten sisaruksia ja isovanhempia. Jotkut perheet ovat vierailleet useamman kerran, ja kerhonohjaajien kertoman mukaan lapset odottivat tänäkin vuonna innolla retkipäivää. He lähtivät perheineen seurakuntatalon edestä kello 12 ja olivat tilalla perillä noin varttia myöhemmin.

Toiveenani oli mukava retkisää. Toiveeni oli kuultu, ja saimme nauttia mukavasta retkisäästä tälläkin kertaa! Ohjelmassa oli tilan esittelyä: retkeläiset pääsivät katsomaan hevosia, ja halukkaat saivat rapsutella ponia. Innokkaita rapsuttajia löytyi runsaasti. Kun kaikki halukkaat olivat päässeet ponia rapsuttamaan, lähdettiin katsomaan, mitä maatalouskoneita konehallista löytyy. Puimuri oli ehdottomasti lasten suosikki. Jokainen pääsi vuorollaan kiipeämään puimurin hyttiin ja istumaan kuskin penkille.

Koneiden katsastamisen jälkeen oli vuorossa kärryajelu. Lapset ja aikuiset istuivat peräkärryssä heinäpaalien päällä. Kärryajelun jälkeen tutkimme lasten kanssa eri viljoja, joita olin edellisenä syksynä kerännyt talteen. Pohdimme lasten kanssa, mitä ruokaa voisi valmistaa vehnästä, ohrasta ja kaurasta. Viljojen tunnistamisen jälkeen oli evästauko. Kotona pakatut eväät maistuivat lapsille ja aikuisillekin. Olin tehnyt kääretorttulevyistä jälkiruoaksi vadelmatäytekakun. Palan painikkeeksi oli kahvia, teetä ja mehua.

Evästauon jälkeen retkeläiset jatkoivat touhujaan: hiekkakasaleikit, keppihevosrata ja keinut sekä tilan kissat kiinnostivat lapsia.

Retkipäivä oli onnistunut, ainakin omasta mielestäni. Paras kiitos päivästä olivat lasten ja aikuisten iloiset nauravat kasvot ja kommentit mukavasta retkestä. Ei tarvittu erikoista ohjelmaa, jotta lapset viihtyivät. Keskustelut lasten kanssa olivat antoisia. Kysymyksiä oli paljon, ja itsekin jouduin miettimään mitä vastaan, sillä löyhä vastaus ei riittänyt. Lapset vaativat täydellistä läsnäoloa.

Toivottavasti yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin Akaan seurakunnan kerholaisten kanssa! Kiitos kaikille mukana olleille ja oikein hyvää loppukesää kaikille!

Elina Vaittinen

Kirjoittaja on akaalainen emäntä ja agrologi.

Asvaltin levitin oli jätetty heinäkuun alussa Satamatien varrelle odottamaan siirtoa seuraavaan kohteeseen.

Akaan kaupungissa on päällystetty tänä kesänä huonokuntoisia parantamista vaativia katuja sekä asuinalueita, jotka ovat rakentuneet pääsääntöisesti valmiiksi. Talousarviossa päällystystöille on varattu 330 000 euron määräraha.

Päällystystyöt aloitettiin Kylmäkoskelta, jossa kaikki neljä kohdetta on saatu valmiiksi. Kohteina olevat soratiet; Pajamäentie, Hevoshaantie ja Varsapolku, päällystettiin asvaltilla. Lisäksi Tipurin- ja Pajamäentien ohella kulkeva kevyenliikenteenväylä päällystettiin.

Nahkialanjoen suuntaisesti kulkeva Jokiranta päällystettiin heinäkuun alkupuolella. Kuluja kohteen päällystämisestä tuli arviolta noin 5557 euroa.

Päällystystyöt jatkuvat vielä Toijalassa ja Viialassa, joissa kohteita on huomattavasti enemmän. Kaupunginpuutarhuri Heli Laine arvioi, että Toijalan ja Viialan kohteet saadaan päällystettyä heinäkuun aikana.

– Toijala on valmis muuten, mutta kevyenliikenteen väyliä päällystetään vielä. Uuden asfaltin sorastuksia, eli reunoja täytetään, ja monet yksityiset ovat myös ottaneet pihalleen asvaltoinnin. Niitä tehdään seuraavaksi kaupungin töiden jälkeen, kertoo Laine.

Viialassa on kaikkiaan 19 päällystettävää kohdetta, ja Toijalassa kohteita on 23. Alustavan laskelman mukaan eniten rahaa Akaan kohteista uppoaa Toijalassa sijaitsevan Puskuritien hallin piha-alueen päällystämiseen, 20 300 euroa. Toiseksi kallein päällystystyö tehdään arvioiden mukaan Viialassa Lehmustiellä, joka oli jo osittain päällystetty. Tämän kohteen päällystämisen kustannukseksi on arvioitu 19 110 euroa.

Siinä se on! Sina Kujansuun mummola Karjalankannaksella. Talo ja sen piharakennukset ovat edelleen asuttuina. – Älkää koskaan unohtako juurianne, sukunne historiaa, esivanhempienne syntysijoja ja tarinoita. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Aika menettää merkityksensä, kun ohjaaja-käsikirjoittaja Sina Kujansuu, 76, istuutuu mummolansa pytingin mahtipontiselle rappukivelle heinäkuisena poutapäivänä. Punatukka palaa äitinsä juurille. Hänen katseensa lävistää alkuperäisessä asussaan säilyneen pihapiirin jokaisen hirsikerran kivijalasta harjakattoon. – Haluaisin astella paljain jaloin vuosisatojen aikana tallaantunutta saunapolkua tässä maalaistalossa eläneiden esivanhempieni kanssa ja istua heidän keskuudessaan lempeissä löylyissä kerraten kunkin sukupolven elämänvaiheita ja talon historiaa.

Tästä tuhdista rappukivestä on riittänyt puhetta! Sina Kujansuu kertoo, miten Haikoset kertoivat luonnonmuovaamasta leipäkivestä, jolla on ollut aina miellyttävää istahtaa Eskolan pihapiirissä. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Tamperelaisella Sina Kujansuulla on ollut pitkän aikaa unelma.

Hänen haaveensa toteutuu helteisenä heinäkuisena keskiviikkona armon vuonna 2019.

Käkisalmelle matkannut äitinsä sukujuurien etsijä kohtaa auttavaiset kaupungin asukkaat, joiden neuvokkuuden ja sydämellisyyden ansiosta Haikosten talon Eskolan aitassa vuoden 1942 kesällä alkunsa saanut Kujansuu löytää mummolansa, jossa tuolloin hänen vanhempansa Henni Haikonen ja Olavi Kujansuu tanssivat häitään.

Sina Kujansuu sai apua mummolansa löytämiseksi Marjalanniemestä. Ystävällinen käkisalmelainen etsi paikan kartalta. Taksi vei turvallisesti perille. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Marjalanniemi löytyy kartalta

Käkisalmen kauppatori herää päiväänsä.

Marjastajat kaupustelevat metsämansikoita ja mustikoita.

Sienestäjillä on tarjolla kantarellejä.

Huivipäiset mummot myyvät kukkapenkeistään leikkaamiaan ruiskaunokkeja, kehäkukkia sekä gladioluksia.

Nikolaiksi esittäytyvä ja suomea kauniisti haasteleva eläkeläismies ottautuu Sina Kujansuun asiaan. Lippahattuinen vanhus pyytää kotiseuturetkeilijöitä mukaansa näyttääkseen kartalta nykynimeltään Marjinon eli suomalaisittain Marjalanniemen sijainnin.

Ystävällinen kartturi opastaa Kujansuun taksitolpalle. Taksuri-Volodja painaa muistiinsa määränpään ja lupaa kuljettaa seurueen noin 1 400 ruplalla edestakaisin.

Viisipaikkainen länsiauto suuntaa jäyhän kuljettajan ohjastamana hyväkuntoisia teitä pitkin runsaan parikymmenen kilometrin päähän. Alue on mäntymetsävaltaista kangasmaastoa. Ensimmäinen kohde osoittautuu vääräksi, mutta toinen on lottovoitto.

Vinttikaivo tervehti ylväänä kotiseuturetkelle saapunutta Sina Kujansuuta, kun hän saapui mummolansa pihapiiriin. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Vinttikaivo maamerkkinä

Metsän siimeksestä aukealle tultaessa silmien edessä avautuu niittymaisema värikkäine ojanvarsikukkineen.

Katse osuu ensimmäisenä vakaasti paikallaan jököttävään vinttikaivoon. Runko, vipuvarsi ja sanko ovat kestäneet aikaa ollen vieläkin käyttökuntoisia.

Ylväs talo seisoo ryhdikkäästi kivijalallaan. Sina Kujansuu ihastelee kaunista ulkoverhousta. Ikkunoiden alaosiin ulottuvissa paneloinnissa laudat ovat pystytasossa muodostaen harmonisen koristeen pytingin ympäri. Muuten ulkovuorena olevat laudat ovat vaaka-asennossa. Talovanhuksen alkuperäiset akkunat ovat kuusiruutuiset, mutta muutamat uusitut ikkunat ovat yhtä ehjää pintaa. Räystäslaudat ovat koristeellisesti veistetyt.

Talonsa toisen maailmansodan tiimellyksessä jättäneet Haikoset muistelivat lukuisia kertoja muun muassa talonsa mahtavaa rappuskiveä. Sitä Kujansuu kiirehtii katsomaan. Porras on vakaasti paikallaan ja tutussa tehtävässään.

Kujansuu istuu rappusella ja katsoo tapittaa pihapiirin ikääntynyttä puustoa. Omenapuurivit ja luumupuut ovat kestäneet talvien kovat pakkaset kantaen tänäkin suvena runsasta hedelmää.

Ikkunoiden edustoilla olevat kukkapenkit kasvavat harjaneilikkaa. Niiden kukinnot säteilevät punaisen lukuisissa vivahteissa.

Kolmiosainen aitasto kätkee suojiinsa Kujansuun alulle panon. Hän osoittaa navetan puoleista nukkuma-aittaa, jossa hänen äitinsä ja isänsä viettivät hääyönsä.

Ajanhammas on purrut suurikokoista navettaa. Kivimuurit ovat paikoillaan, mutta katto on romahtanut. Koivut ja tuomet ovat vallanneet raunion kasvualustakseen.

Himmeän punamullan verhoama hirsinen sauna on kylpykunnossa. Kujansuu nousee lauteille ja nuuskii seiniin tarrautunutta savuntuoksua.

Polut risteilevät pitkin pihakenttää.

Jevgeni Remesov tervehti Sinan Kujansuuta. Ahkera kalastaja ja metsästäjä viettää eläkepäiviään Marjinossa. Hän avasi vieraalle oven tämän mummolan saunaan. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Jevgeni kertoo kylän kuulumiset

Pihapiiriin ilmestyy ryhdikäs metsästyskoira, kylällä jalostettu.

Koira piipahtaa jokaisen vieraan jaloissa niitä nopeasti nuuhkaisten. Se häviää yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin.

Pian Sina Kujansuu tapaa Jevgeni Remesovin, 63. Koiransa kanssa naapurissa asusteleva mies kertoo Kujansuun mummolan olevan pietarilaisperheen kesäpaikkana.

Remesov harmittelee, ettei hänellä ollut aavistusta eikä tietoa suomalaisvieraista. Mies olisi halunnut tarjota teetä ja pyydystämäänsä kalaa.

– Elämä Marjinossa on hyvin rauhallista. Seuranamme ovat taivaan linnut ja metsän eläimet, hän veistelee.

Remesov on muuttanut muutama vuosi sitten kylään Pietarista. Asuinpaikka vaihtui hänen päästessään eläkkeelle. Jevgeni on syntyisin Volgan varrelta.

Mies osoittautuu ahkeraksi Vuoksen kalastajaksi. Kalastaminen tarjoaa virkinettä ja ravintoa.

Eskolan talon ikkunat ovat kauniit. Näistä akkunoista ovat Haikoset katselleet sukupolvesta toiseen Koti-Karjalan vehreitä maisemia. (Kuva: Matti Pulkkinen)

”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon…”

Eskolan talon pihapiiriä silmäillessään ja Haikosen suvun edesmenneitä jäseniä muistellessaan Sina Kujansuun ajatuksiin nousee Psalmi 103.

– Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne, hän lausuu ulkomuististaan.

Äitinsä synnyintalon vuosisataisten rakennusten ympäröimänä Kujansuu muistuttaa koko ihmiselämän väliaikaisuudesta.

– Mennyt on mennyttä, emmekä saa sitä takaisin.

Kujansuu korostaa muistoja pursuavan ympäristön yllyttävän elämään kunkin aikakauden ihmistä omassa ajassaan, tässä ja nyt.

– Avaruudesta käsin Maata katselevat ihmiset toistavat herkeämättä ihmiskunnan asuttaman telluksen kauneutta. Pohdin useasti, miten ihminen syntyy, elää ja häviää täältä. Eläin- ja kasvikunta ovat ja pysyvät. Jos ihminen on rikkonut jossakin luonnon rauhaa, luonto korjaa jäljet. Täälläkin sortunut navetta peittyy vatukon ja puuston alle.

Kujansuu hymyilee lapsuudessaan kuulemille puheille, joiden mukaan ”mustikatkin olivat Karjalassa pulskempia ja mehevämpiä kuin muualla maassa”.

– Täällä on silmiinpistävän vehreää ja runsaskasvuista, hän ihastelee niin luonnonkasveja kuin hyötykasvejakin.

Eskolan talon sauna Marjalanniemessä on kylpykunnossa. (Kuva: Matti Pulkkinen)

”Unelmoin yhteisestä saunatuokiosta”

Sina Kujansuun vanhemmat lepäävät Nokian hautausmaassa.

Eskolan talon katveessa Kujansuu kertaa äitinsä suvun jäseniä polvi polvelta taaksepäin.

– Isovanhempani joutuivat jättämään kotinsa täällä Karjalankannaksella ja siirtymään uusille asuinsijoille. Karjalan henkinen perintö on kulkenut sukupolvelta toiselle. Tunnen täällä kuuluvani tähän ympäristöön. Side on luja.

Haikosten jälkeensä jättämä maalaistalo kertoo Kujansuulle ihmisen pienuudesta koko maailman suuruudessa.

– Kansakunnat sotivat ja hävittävät.

– Eskolan peltoja on raivattu ja viljelty 1600-luvulta lähtien.

Jos Kujansuu voisi tehdä aikamatkan, hän haluaisi kohdata Haikosen suvun emännät ja isännät sekä heidän jälkikasvunsa Eskolan talon saunan lempeissä löylyissä. Lauteilla istuessaan kukin kertoisi tarinansa. Niistä syntyisi sukukunnan kudelma.

Kujansuun isovanhemmat Anna-Riitta ja Matti Haikonen keräsivät aikanaan evakointikäskyn käydessä tavaransa muutamaan hevoskuormaan. Pirtinpöytä ja penkit ovat edelleen tuvan kalustona.

– Minulla on Eskolan talosta muistona kaksi puusta sorvattua kynttilänjalkaa.

Haikosen suvun naiset olivat tunnettuja verenseisauttajia.

– Tämän lahjan olisin toivonut omaksuvani sukuni naisilta, mutta taito on mennyt esiäitien mukana hautaan.

Eskolasta lähtemisen hetkellä Kujansuun katse kiertää koko pihapiirin. Sydämessä on kiitollisuus Haikosten talon pystyssäolosta. Kotikuusi valmistautuu ropsauttamaan käpyjensä siemenet maahan. Pihakoivujen lehmät huminoivat lempeässä suvituulessa. Viinimarjapensaiden marjat punertuvat. Kesä kypsyttää satonsa.

-Mummolani näkeminen ja kokemani on minulle merkityksellinen asia!

Tamperelainen Sina Kujansuu vietti heinäkuussa ikimuistoisen päivän Karjalankannaksella Eskolan talon pihapiirissä. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Toijalan rautatieasema 1950-luvulla Erkki Janssonin kuvaamana.

Varsin useille, jotka eivät ole lukeneet tohtori Seppo Suvannon kirjoja Akaan historiasta, on epäselvää, miten Akaan pitäjä, kunta ja kaupunki ovat vuosien kuluessa syntyneet. Internetistä hakusanalla ”Akaa Wikipedia” saa pikaisesti perustiedon nykyisen Akaan aikaisemmista vuosista.

Sääksmäen suuresta emäpitäjästä Akaan pitäjä erotettiin vuonna 1843, ja kuntakokouksen päätöksellä vuonna 1870 perustettiin Akaan kunta. Kunnasta erotettiin Urjala ja Kylmäkoski omiksi kunnikseen. Vuonna 1932 osasta Akaata muodostettiin Viialan kunta. Akaan kunnasta perustettiin Toijalan kauppala vuonna 1946. Kauppalasta ja Viialan kunnasta tuli Akaan kaupunki 1.1.2007. Myöhemmin myös Kylmäkoskesta tuli Akaan kaupunginosa.

Niille epätietoisille, jotka kysyvät, mikä Akaa on, voidaan vastata, että se on nelikirjaiminen ristisanapaikka Pirkanmaalla ja sinne pääsee nousemalla junasta Toijalan rautatieasemalla.

Turun rautatien linjauksista oli monia suunnitelmia 1860-luvulla. Suunnitelmista valittiin senaatin hyväksymä vaihtoehto, jossa Turun rautatie kohtaa Hämeenlinna–Tampere-rautatien Akaan kunnan Toijalan kirkonkylässä. Näin Akaan kuntaan rakennettiin 1870 luvulla valtion rautateiden ensimmäisen risteysaseman rakennukset ja ratapiha. Toijalan rautatieasema vihittiin rautatieliikenteen käyttöön juhlallisin menoin arvovaltaisten vieraiden läsnäollessa 22. kesäkuuta 1876.

Vanha asemarakennus purettiin vuonna 1963, mutta vanhoista ovat jäljellä vielä asemapäällikön talo ja veturitalli. Toivon menneiden sukupolvien työlle arvostusta. Akaan kaupungin imago ei muutu vaihtamalla Toijalan aseman nimeksi Akaan rautatieasema.

Touko Sirkesalo

Vuonna 1939 Toijalan asemalle Akaaseen junantuoma

Kirjoittajan mielestä moottoriveneiden synnyttämät aallot tekevät uimisesta mahdotonta Toijalan Sataman uimarannalla. Maanantaina puolenpäivän jälkeen veneliikenne oli rauhallista. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Tiedättekö, miksi Toijalan Satamassa on vähän uimareita, vaikka vesi on lämmintä ja puhdasta, ja on loma-aika? Olen itse käynyt joka päivä siellä. Siellä vaan ei pysty uimaan, kun jotkut ajavat moottoreillaan ja vesisuksillaan näyttääkseen ehkä rohkeutensa tai ovat ajattelemattomia tai röyhkeitä.

Vanajalla riittää kyllä tilaa, mutta he ajavat ympyrää ja edestakaisin kovalla vauhdilla juuri siinä, missä on uimapaikat, ja tekevät voimakkaita laineita niin, että laituri keikkuu ja tasapaino on hukassa.

Rannalla on ollut paljonkin lapsiperheitä. Itse olin lasteni kanssa uimassa keskiviikkona, ja alle 10-vuotiaat eivät uskaltaneet uida. Itse uin pienen välin tikkailta toiselle, nousin ylös ja kävelin seuraavan välin. Ei ollut nautinto.

Kysyin tästä kioskin nuorilta ja pyysin, että ottavat yhteyttä kioskin vastaavaan. Asialle pitäisi tehdä jotain, koska kohta alkaa koulut, ja lapsilta on viety uimassa olon ilot. Laineilijat voivat mennä aamulla tai illalla, jolloin lapset ovat varmaan jo kotona. Tätä on ollut iltapäivisin, ja isommat nuoretkin ovat tulleet lähelle rantaa hyppimään ja uimaan. Pikkulaiturille ei kukaan ole uinut, koska laineet ovat niin kovat.

Minusta tämä on hengenvaarallistakin. Toivotaan, että tähän saadaan jotain kuria. Ovatko muut uimarit samaa mieltä kanssani?

Eila Elijoki

Viialassa palaneen mopoauton jäännöksiä kerättiin pois sunnuntai-iltapäivällä.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai sunnuntaina 21.7. aamuyöstä kello 3.40 hälytyksen Viialaan lähelle Hämeentien ja Uotilantien risteystä sammuttamaan liikennevälinepaloa. Hämeentien varrella olevalta bussipysäkiltä löytyi tulessa oleva mopoauto, joka ehti kuitenkin tuhoutua kokonaan. Sunnuntaina päivällä jäljellä oli vain hiiltynyt kasa.

Maanantaina pelastuslaitokselta ei osattu kertoa mopoauton syttymissyytä.