Punaisessa paidassa pelaava Akseli Sormunen teki Topan kesäkuun pelissä kolmen maalin hattutempun, ja hänet palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana.

Aurinkoisessa 22 asteen kelissä pallottelivat perjantaina 19. heinäkuuta Kangasalan Voitto ja Toijalan Pallo-49 Tampereen piirin nelosen pisteistä. Kahden maalin karkumatka ei tuonut akaalaisille kauden ensimmäistä vierasvoittoa, vaan pisteet tasattiin 2­–2 (0–1) tasapelillä. Sarjan syyskierroksen käynnistänyt ottelu pelattiin Kangasalan Kyötikkälän nurmikentällä.

Alkuun näytti siltä, että Topalla olisi hyvät mahdollisuudet voittoon. Ottelun avausmaali tuli rangaistuspotkusta sen jälkeen, kun Topan Toni Niskala oli kaadettu rankkarialueella. Teppo Tenkanen pommitti pilkulta pallon voimalla riman alle, kun ottelua oli pelattu 34 minuuttia. Ote oli muutenkin Topalla, ja maali oli lähellä myös Jesse Järven läpiajossa. Kangasalan Voiton maalivahti Tarmo Kosonen kuitenkin selvitti tilanteen juuri ja juuri.

Topan 0–2 johto tuli 52 minuutin kohdalla. Jirka Järven pitkä hieno syöttö tavoitti velipoika Jessen. Tämä otti pallon varmasti haltuun ja nosti pallon siististi yli vastaan tulleen maalivahti Kososen.

Vierasjoukkue sai nauttia kahden maalin johtoasemasta vain reilun minuutin. Voiton saaman vapaapotkun jälkitilanteesta pääsi Olli-Pekka Pousi lataamaan maalinedustan ruuhkasta vastapalloon kavennuksen lukemiin 1–2. Ennen kotijoukkueen tasoitusta Akseli Sormunen oli hienossa maalipaikassa. Tämänkin vaaratilanteen maalivahti Kosonen hoiti.

Ottelun päätösmaali tuli 85. minuutilla. Voitolle tuli tekopaikka paitsiolta haiskahtavasta tilanteesta. Topa-vahti Jukka Saari tuli maaliltaan kauaksi vastaan KaVo-hyökkääjää. Oli senteistä kiinni, ettei Jukka pystynyt tilannetta purkamaan. Pallon sai Raed Alanzi Shwaik, joka pisti pelivälineen tyhjään häkkiin.

TP-49:n kokoonpanossa pelasivat Kangasalla Jukka Saari, Ere Salmi, Toni Niskala, Jukka-Pekka Jyrämö, Mikko Alahäivälä, Akseli Sormunen, Teppo Tenkanen (v), Jirka Järvi (v), Janne Hevonoja, Tero Tromstedt (v), (82. Eeli Jokinen) ja Jesse Järvi (C).

OP-ottelussa vastassa Sääksmäki

Usean vuosikymmenen yhteistyö Toijalan Pallon ja paikallisen Osuuspankin välillä jatkuu tänäkin vuonna. Yksi yhteistyön ilmenemismuoto on perinteinen OP-ottelu. Tänä vuonna OP Akaa tarjoaa TP-49:n edustusjoukkueen sarjaottelun Sääksmäen Sopua vastaan. Otteluun on vapaa pääsy.

Sopu on sarjanousija, joka on kerännyt 12 ottelusta 12 pistettä. Sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin, Topa 8. ja Sopu 9. sijalla. Keväällä pisteet tasattiin maalein 2–2.

Topan saldo kauden kotipeleistä käsittää pelkkiä voittoja. Tilasto on mainio, eikä siihen saisi tulevassa koitoksessa tulla tahraa. 75 prosentin suoritus tuskin riittää kotivoittoon, joten voittamisen halun pitää olla jo pelin alussa korkealla. Sopu miehittänee puolustusalueensa erittäin tiiviiksi.

Ottelu pelataan Toijalan Keskusurheilukentällä keskiviikkona 24. heinäkuuta kello 18.30 alkaen.

Jukka Koskinen

LHJ:n kierrätyspisteiden jäteastioita aletaan loppukesän ja syyskauden aikana uudistaa, mutta muovinkeräysastioita niille ei ole tulossa. Rami Pennanen uskoo, että Akaan varsinaisella jäteasemalla aloitettava muovinkeräys on asiakkaille hyödyllinen uusi palvelu. Kuva: Tiina Metsäpuro/Loimi-Hämeen Jätehuolto.

Akaan jäteasemalla Hirsikankaalla vieraileva voi elokuusta alkaen tuoda asemalle muun jätteen ohella muovia. Loimi-Hämeen Jätehuolto (LHJ) aloittaa kaikkien toiminta-alueensa kuntien jäteasemilla maksuttoman muovinkeräyksen elokuun loppuun mennessä, ja Akaaseen keräys tuodaan ensimmäisten joukossa elokuun toisella viikolla. Forssassa pääpaikkaansa pitävä jätehuoltoyhtiö tiedottaa, että uudistuksella halutaan vastata kuluttajien tarpeeseen.

– Asiakas voi asemien aukioloaikoina palauttaa kaikki jätteensä kerralla samaan osoitteeseen. Jäteasemien muovinkeräysastioihin kelpaa sama pakkausjätemuovi kuin Rinki Oy:n ylläpitämiinkin astioihin, eli tyhjät, puhtaat ja kuivat muovipakkaukset, tiedotteessa kerrotaan.

Jätehuoltoyhtiö alkaa tänä kesänä myös uudistaa pääosin taajamissa sijaitsevia kierrätyspisteitään, joita on Akaassa vajaat kaksikymmentä. Pisteillä kerätään lasia ja metallia, eikä niihin ole uudistuksen yhteydessä tulossa lisää palveluita, kuten muovinkeräystä. Uudistuksen parissa työskentelevän LHJ:n projektityöntekijän Rami Pennasen mukaan kyse on keräysastioiden vaihtamisesta uudenlaisiin ja samalla astioiden tyhjennystavan muuttamisesta tehokkaammaksi sekä vanhojen jätekatosten poistamisesta.

– Astioita päivitetään varmasti ensin lähempänä Forssaa ja kokeillaan, miten muutokset toimivat. Akaassa astioita uusitaan mitä luultavimmin ensi vuoden puolella.

Päävastuu muovista on Ringillä

Muovinkeräysastia tuodaan Akaan jäteasemalle elokuun ensimmäisellä viikolla, ja muovia aletaan ottaa vastaan maanantaina 5. elokuuta. Astian tyhjentämisestä vastaa Rinki Oy, joka hoitaa muovipakkausten jatkokäsittelyn laitoksissaan.

Siihen, miksi jätehuoltoyhtiön kierrätyspisteisiin ei olla toistaiseksi tuomassa muovinkeräysastioita, Loimi-Hämeen Jätehuollolla ei ole yksiselitteistä vastausta. Yhtiön tiedottaja Tiina Metsäpuro muistuttaa, että kuntien jätehuollosta vastaavan jätehuoltoyhtiön kierrätyspisteiden on tarkoitus olla lähinnä täydentävää palvelua, ja erilaisten pakkausmateriaalien kierrätyksessä pääpaino on koko Suomessa toimivan Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n keräyspisteillä.

Niitä on Akaassa seitsemän kappaletta, ja kuudella pisteistä on muovinkeräys. Toijalassa muovia voi viedä kolmelle, Viialassa kahdelle ja Kylmäkoskella yhdelle Ringin kierrätyspisteelle.

Metsäpuron mukaan kuntien omistamassa yhtiössä muovinkeräyksen lisääminen on lopulta kuntien päätöksistä kiinni. Urjalan jäteasemalla työskennellyt ja sittemmin toimistotehtäviin siirtynyt Rami Pennanen vakuuttaa, että muovinkeräyksen aloittaminen pelkästään yhtiön jäteasemallakin on monelle asiakkaalle hyödyllinen parannus.

– Olen nähnyt jäteasemalla lähes päivittäin, että joku asiakas tuo vaikka paperia tai pahvia, ja sitten hänellä on samalla mukana muovia, jonka hän on tähän saakka vienyt muualle.

Muovinkeräystä selvitettiin

Loimi-Hämeen jätehuolto teetti keväällä tutkimuksen, jossa selvitettiin sitä, millä tavalla muovin ja biojätteen kerääminen olisi yhtiön toiminta-alueella järkevintä yhtiölle syntyvien kustannusten ja jätehuollon ilmastovaikutusten kannalta. LCA Consultingin tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin muovin osalta nimenomaan muovin vastaanottamista kierrätyspisteissä ja lisäksi taloyhtiöissä.

Jätehuoltoyhtiön tiedotteen mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaikkein hyödyllisintä kierrätykseen päätyvän muovin määrän kannalta olisi muovin kerääminen taloyhtiöiltä, joihin kuuluu vähintään viisi huoneistoa. Halvinta jätehuoltoyhtiölle taas olisi alkaa kerätä muovijätettä kierrätyspisteillä.

Kokonaisuutena kannattavinta olisi tutkimuksen mukaan käyttää molempien tapojen yhdistelmää.

– Kun huomioidaan sekä ilmastovaikutukset että kustannukset, suositeltava vaihtoehto on yhdistää täydentävä keräys kierrätyspisteissä ja kiinteistökeräys, kertoo LCA Consultingin toimitusjohtaja Antti Niskanen.

Inkeri ja Kaisa Häikiö.

Näin kesäisin hyvää ajanvietettä ovat kirjat. Kirjojen lukeminen on rentouttavaa, ja se kehittää lukutaitoa.

Kirjoja löytyy moneen makuun: lapsille, nuorille, aikuisille, tieteestä kiinnostuneille, jännityksestä pitäville tai fantasiasta nauttiville. Kirjoja voi myös kuunnella äänikirjan muodossa esimerkiksi pitkillä matkoilla.

Kirjat ovat hyviä ulkomailla, kun ei aina välttämättä ole nettiä tarjolla. Tällöin on mukava lukea kirjaa puhelimen räpläämisen sijasta. Lentokoneessa on hyvin aikaa lukea kirjaa, kun puhelin muutenkin täytyy pitää lentotilassa.

Myös iltaisin ennen nukkumaan menoa on parempi lukea kirjaa, sillä puhelimesta lähtevä sininen valo on suunniteltu pitämään ihmistä hereillä. Juurikin tästä syystä on helpompi nukahtaa, jos lukee kirjaa eikä näprää puhelinta ennen nukkumaanmenoa

Minä, Kaisa, luen paljon. Minulle mieleisiä kirjoja ovat nuorten scifi- ja fantasiakirjat, vaikka kaiken näköiset nuorten jännityskirjat ovat myös mielenkiintoisia. Usein vietänkin koulun jälkeen aikaa kirjastossa. Kirjastot ovat hyviä paikkoja lukea, sillä niissä on rauhallista. Siellä kirjat on helppo löytää ja vaikkapa lainata mukaan. Kirjastossa voi myös tehdä läksyt ja harjoitella kokeisiin.

Akaassa kirjastoja löytyy Toijalasta ja Viialasta. Toijalassa on Akaan pääkirjasto ja Viialassa Viialan kirjasto Vilkku. Akaan kirjastot ovat mielestäni sopivan kokoisia, joten niistä on helppo löytää etsimänsä kirjat. Kirjat ovat mielestäni paras ja edullisin tapa matkustaa, sillä vain mielikuvituksesi on rajana. Kirjojen avulla voi matkustaa kokonaan eri kulttuuriin tai jopa eri planeetalle.

Kirjat ovat myös sen takia mahtavia, että saat vapauden kuvitella päässäsi kaiken. Siis ihan kaiken mitä kirjassa kerrotaan, saat itse kuvitella ja muodostaa pääsi sisällä. Kirjoja lukemalla pystyt siis kehittämään niin lukutaitoasi kuin mielikuvitustasi.

Minä, Inkeri luen nykyään vähän verrattuna siihen, kuinka paljon ennen luin. Pidän kauhukirjallisuudesta, mutta myös tietokirjat ovat kiinnostavia. Luen myös paljon sarjakuvia. Ne ovat oman tyyppistään kirjallisuutta, joka jostain syystä unohdetaan helposti kirjallisuudesta puhuttaessa.

Lempikirjailijoitani ovat muun muassa Stephen King ja Rick Riordan, mutta olen pitänyt myös useista klassikkokirjoista, joita olen lukenut. Lukeminen on myös auttanut minua monissa koulutöissä, sillä olen sitä kautta kehittynyt verbaalisesti.

Lukeminen on avannut uusia maailmoja, ja siksikin luen enemmän myös muuta kuin sarjakuvia. Saan itse kuvitella ympäristön. Lukemisen kautta olen myös saanut uusia kavereita ja kiinnostunut itsekin kirjoittamisesta. Suosittelen lukemista aivan kaikille iästä riippumatta. Se on hauskaa ja kehittävää tekemistä.

Toivotamme kaikille hyvää loppukesää ja hauskoja hetkiä kirjojen parissa.

Kaisa Häikiö ja Inkeri Häikiö

Kirjoittajat ovat koululaisia

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa

Tunnin juna on tamperelaisten haave, joka kuljettaisi heidät maan pääkaupunkiin Helsinkiin kuudessakymmenessä minuutissa. Ja tietysti sekä ennen kaikkea myös takaisin Tampereelle kuin Simo Frangenin konsanaan. Nyt matkaan menee junalla noin 90 minuuttia.

Siitä, kuinka moni Tampereen ja sen naapurikuntien asukas tunnin junaa käyttäisi, kuinka usein ja mihin tarkoitukseen, ei ole julkaistu laskelmia. Tampere–Helsinki-väliä kulkeva tunnin juna on huomattavasti tuoreempi keksintö kuin koko Pirkanmaan, Hämeen, Uudenmaan ja kaikkien muiden pääradan varrella olevien maakuntien toive siitä, että nykyinen rata kunnostettaisiin ja sille rakennettaisiin lisää raiteita. Kunnostusta tehdään toki jatkuvasti, ja lisäraiteiden linjauksiakin on suunniteltu jo vuosia. Myös Akaan osalta on olemassa visio siitä, kuinka lisäraiteet kulkisivat ja mitä rakennuksia niiden ja rinnalla kulkevan huoltotien alta pitäisi purkaa.

Jos tunnin junaa varten rakennetaan kokonaan uusi rata, sitä suihkiva juna ei voi pysähtyä millään nykyisellä asemalla. Helsinki–Vantaan lentokentällä junan toivotaan pysähtyvän, ja jos toive toteutetaan, jäävät muun muassa Akaa, Lempäälä, Hämeenlinna ja Riihimäki vielä varmemmin nuolemaan näppejään.

Tunnin junan vaatima rata olisi usean miljardin euron investointi eikä hyödyttäisi Akaata mitenkään. Täältä pääsisi silloinkin Helsinkiin nopeammin suoraan omalta asemalta kuin matkaamalla ensin pohjoiseen ja sieltä tunnin junalla etelään.

Demarien tamperelainen varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoi Akaan Seudulle Toijalan torilla 6.4.2019, että hänestä on todella tärkeää, että ihmiset voivat liikkua Akaasta junalla töihin Tampereelle tai Helsingin suuntaan.

– Meidän vaaliohjelmassamme lukee, että panostetaan nopeisiin raideyhteyksiin ja myös työmatkaliikenteeseen. Nämä eivät ole toisiansa poissulkevia, ja näen, että pääradan kunnostaminen on ykkösasia, Marin totesi.

Tosiasiassa tunnin juna ja pääradan kunnostus lisäraiteineen ovat toisensa poissulkevia tavoitteita ja palvelevat pitkälti eri matkustajakuntaa. Tunnin junan mahdollistava rata vaatisi Helsingin ja Tampereen välille ison määrän kokonaan uusia, nykyistä suoraviivaisempia rataosuuksia. Ehkä jopa kokonaan uuden radan. Mutkien oikaisu ei riitä.

Lauantain 20.7. Helsingin Sanomissa Sanna Marin kertoi, nyt liikenne- ja viestintäministerinä, että Tampereen ja Turun tunnin junayhteyksiin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti.

– Kun osa poliitikoista antaa julkisuudessa ymmärtää, että tämä olisi tahdosta kiinni, he antavat kyllä todella virheellisen käsityksen siitä, minkä kokoluokan hankkeista on kyse, Marin sanoi.

Tuore ministeri ei myöskään usko sellaista eduskuntaa tulevan, joka ohjaisi käytännössä kaikki liikennerahat raiteisiin.

Nämä ovat Pirkanmaan pääkaupungin edelliseltä valtuuston puheenjohtajalta ja kuntavaalien äänikuningattarelta rohkeita lausuntoja. Niistä kannattaa myös akaalaisten päättäjien ja viranhaltijoiden hakea selkänojaa ajaessaan Akaan asiaa.

Tunnin juna ei ole Akaan asia. Sen lobbaamisen sijaan jokaisen kynnelle kykenevän akaalaisen ja eteläpirkanmaalaisen kannattaa käyttää nykyisiä pika- ja lähijunia niin paljon kuin mahdollista ja ennen kaikkea hyödyntää joulukuussa alkavan kokeilun tuomia uusia lähijunavuoroja. Näin osoitamme muillekin ministereille ja kansanedustajille, että Akaa haluaa kasvaa ja kukoistaa ympäristöystävällisen liikenteen solmukohtana.

Tunnin junan puolesta kohkaavien kannattaa muistaa myös se, että ainakaan tähän saakka tunnin juna ei ole tarkoittanut tunnin junaa. Liikenneviraston selvityksen mukaan Helsingin ja Turun välille suunniteltu tunnin junayhteys tarkoittaa tunnin ja viidentoista minuutin matka-aikaa.

Tiimi tukee Markus Mannista Neste Rallissakin. Tiimin voimahahmoja ovat Markuksen äiti Marja-Leena Manninen sekä isä Jouni Manninen.

Akaalaisen Markus Mannisen ja hänen kartturinsa Arto Rannan Kakariston erikoiskoe katkesi viime vuonna hurjaan ilmalentoon Jyväskylän Neste Rallissa. Kaksikon Ford Fiesta syöksyi 30 metrin matkan ulos tieltä 65 kilometrin tuntivauhdissa. Auto kieppui ympäri sekä nokan, perän että kylkien kautta pysähtyen lopulta isoon kiveen, joka työntyi tuulilasista läpi kuskin ja kartturin väliin.

– Hammastanko meni poikki kesken mutkan. Datasta näkyi, että olin kääntänyt rattia vasemmalle 180 astetta, mutta auto päätti mennä suoraan, Markus kertoo.

Kuljettajan ja kartanlukijan roikkuessa rysäyksen jälkeen ylösalaisin turvavöiden varassa, ehtivät he analysoimaan oliko nuotti ollut kohdallaan. Aivan ensimmäinen ajatus, joka Markukselle vauhdin pysähdyttyä juolahti mieleen koski autoa.

– Mietin, että voi piru. Auto on rikki metsässä, Markus muistelee.

Vaikka auton keula meni tohjoksi ja turvakaaretkin mutkalle, ei kuskille ja kartturille koitunut rysäyksestä suurempia vaurioita. Matka tosin jatkui ambulanssikyydillä sairaalaan. Traumojakaan ei jäänyt, sillä Markus on lähdössä jälleen tänä vuonna kokeilemaan onneaan elokuun alussa järjestettävään Neste Ralliin.

Viime vuoden auto sai karua kohtelua Markus Mannisen ajettua sillä ulos kesken Kakariston erikoiskokeen.

Pienillä jutuilla lisää vauhtia

Tänä vuonna Neste Rallissa RC4-luokassa ajavan Markuksen ykköstavoite on tuoda Ford Fiesta R2T ehjänä maaliin. Reitti kulkee läheltä viime vuoden kolarikohtaa.

– Olisihan sen mörön voinut peitota tänä vuonna, mutta ”Mannisen paikka” saa jäädä sinne metsään. Niitä paikkoja ei tarvitsisi tulla enempää, ne ovat kalliita. Sinne hupsahtaa helposti kymppitonni, mies tuumii.

Kuperkeikkansa jälkeen Markus Manninen ja Arto Ranta nimitettiin Ylen Neste Rallin Ralliradion kummikuljettajiksi tälle vuodelle, joten tiimin valmistautuminen vuoden 2019 kisaan alkoi lähes heti.

Vuosimallin 2015 Ford Fiesta hankittiin loppuvuodesta 2018 ja Markuksen mukaan sitä sai rassata päivin ja öin.  Alle litraisessa turbomoottorissa on hevosvoimia 185 ja vääntöä reilu pari sataa Newtonmetriä. Tällä hetkellä auto tuntuu olevan iskussa, vielä tosin täytyy tehdä huoltoja, tilata osia ja varmistella, että kaikki on hyvin.

– Henkisesti valmistaudun lähtemällä ennen Jyväskylää mökille Savoon. Aion ajatella kaikkea muuta kuin rallia. Lisäksi alan tankata nestettä, sillä kilpailu on pitkä, Markus toteaa.

Eräs osa Markuksen valmistautumista ovat valmentajan opastuksella tehdyt fyysiset sensomotoriset harjoitteet, joilla pyritään karsimaan nopeaa suoritusta haittaavia tai estäviä lapsuudesta peräisin olevia refleksejä.

– Paineen alla saattaa tehdä joitakin asioita, joita ei itse edes huomaa. Nämä harjoitteet ovat pieniä juttuja, mutta niiden avulla löytyy lisää vauhtia, Markus kertoo.

Ralli vaatii rahaa. Markus Mannisen auton kustannukset ovat noin 25 euroa ajettua kilometriä kohti, ja Neste Ralliin uppoaa noin 16 000 euroa.

Tiimi jaksaa rakkaudesta lajiin

Markuksen ja pari kisaa sitten kyytiin hypänneen kartanlukija Teemu Sillanpään lisäksi tiimiin kuuluvat muun muassa kuskin isä Jouni Manninen, äiti Marja-Leena Manninen, avopuoliso, sisko ja kavereita, jotka talkoohengessä muun muassa laittavat autoa ja huolehtivat tiimin muonituksesta. Jyväskylään on lähdössä 11-henkinen porukka. Mukaan lähtee myös englantilainen mekaanikko, joka on työkseen tehnyt WRC-autoja.

Viime vuonna auton saaminen kisakuntoon jäi tiimiltä viime tippaan, ja koko kilpailuun  osallistuminen oli vaakalaudalla. Viimeiset pari viikkoa ennen Jyväskylää porukka paiski töitä hullun lailla. Rallia edeltäneellä viikolla Jouni Manninen kertoo nukkuneensa yhteensä kymmenen tuntia.

– Sellaista jaksaa rakkaudesta lajiin. Ja on se kiva nähdä miten poika pärjää, Jouni miettii.

– Ralli kokoaa meidän perheen yhteen. Meillä on samat tavoitteet ja yhteinen suunta koko porukalla. Kisoissa myös eri tiimien välillä on reilu meininki, Marja-Leena jatkaa.

Tänä vuonna Neste Rallissa RC4-luokassa ajavan Markuks Mannisen ykköstavoite on tuoda Ford Fiesta R2T ehjänä maaliin.

Automies kapaloista asti

Elokuussa 25 vuotta täyttävä Markus on seurannut F1-kilpailuja ja rallia pienestä pitäen. 15-vuotiaana hän pääsi Urjalassa pidetyssä rallissa vip-auton kyytiin, mutta toden teolla kiinnostus moottoriurheiluun kasvoi historic-sarjaa harrastavan tutun kautta. Rallin Markus aloitti lähempänä 19 ikävuotta. Autot kuuluvat tiiviisti miehen elämään, sillä tätä nykyä hän opiskelee töiden ohessa autokoulun opettajaksi.

– Markus on ollut henkeen ja vereen automies melkein kapaloista asti. Hän oppi sanomaan r-kirjaimen matkimalla moottorin ääntä ”drnn-drnn”. Puhelimeenkin hän vastasi pienenä samalla tavalla, Marja-Leena nauraa.

Markus on kiertänyt SM-sarjaa luokassa SM3 vuosina 2016– 2017 sekä tänä vuonna. Lisäksi hän on ajanut F-cupia. Rallissa miestä viehättää sen kokonaisvaltaisuus.

– Siinä jäävät kaikki muut ajatukset ihan muualle. Ajaessa keskittyy siihen mitä on tekemässä. Toivon, että saisin ajaa rallia ammatikseni, mutta se vaatii paljon ponnisteluja, hyviä yhteyksiä ja suhteita isompiin talleihin, Markus sanoo.

Ralli vaatii myös rahaa. Markuksen auton kustannukset ovat noin 25 euroa ajettua kilometriä kohti, ja Neste Ralliin uppoaa noin 16 000 euroa. Sponsoreiden hankinnasta vastaava Jouni kertoo rahoituksen haalimisen olevan kova homma.

– Silloin kun Markus ei ollut vielä ajanut yhtään rallia, sponsoreille piti vakuutella, että kyllä hän osaa ajaa. Näyttöjä ei vielä ollut. Isojen sponsorien saaminen on vielä nykyäänkin vaikeaa, Jouni huokaa.

– Mutta eihän se ole harrastus eikä mikään, jos siihen ei mene kaikki rahat, Marja-Leena nauraa.

FIA:n rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu Neste Ralli järjestetään Jyväskylässä 1.– 4.8.

Viime vuoden Neste Rallissa Markus Mannisen auto pysähtyi ilmalentonsa jälkeen suureen kiveen, joka työntyi tuulilasin läpi kuskin ja kartturin väliin.

Turvakaaret vääntyivät mutkalle viime vuoden kolarissa Jyväskylässä.

Markus Manninen on ollut henkeen ja vereen automies melkein kapaloista asti.

Markus Mannisen kaveriksi Neste Rallia valloittamaan lähtee kartturi Teemu Sillanpää.

Sauli Saunamäki kisasi Peräseinäjoella viime lauantaina ja toi kotiin kultamitalin. Kuva: Leena Saunamäki

Toijalan Vauhdin keihässeniori Sauli Saunamäki jatkoi onnistunutta kauttaan Peräseinäjoella viime lauantaina 20. heinäkuuta järjestetyissä aikuisurheilukisoissa. Mies heitti 60-vuotiaiden miesten keihäässä ykkössijalle 42,38 metrin rykäisyllä. Kakkossijalle nousi Hannu Oksanen vajaan 28 metrin heitolla.

Saunamäki menestyi kohtalaisesti jo 10. heinäkuuta Orivedellä kilpailussa, jossa voiton vei Pasi Peura Kunto-Pirkoista jopa 47,54 metrin heitolla. Saunamäen heitto ylsi neljä senttiä 42 metrin rajan yli, ja suoritus riitti hopeasijaan. Kolmanneksi heitti Ikaalisten Urheilijoiden Hannu Oksanen 27,65 metrin heitollaan.

Saunamäki kärsi aiemmin kesällä revähdysperäisistä selkävaivoista, mutta kertoo niiden helpottaneen. Vielä hiukan harjoittelua vaaditaan, ennen kuin syyskuiset aikuisyleisurheilun EM-kisat koittavat.

– Selkä on parempi, mutta askeleet ovat olleet vähän hakusessa. Kyllä aikomuksena on lähteä kisoihin, heinäkuun loppuun mennessä pitäisi ilmoittautua mukaan.

Vuoden 2000 syksyllä valmistuneen puusillan pinta oli ehtinyt kulua jo lähes värittömäksi.

Kolmostien ylittävää Nahkialan puusiltaa ollaan maalaamassa uudelleen. Ely-keskuksen ylläpitämä ja Väyläviraston omistama silta saa pintaansa yhden uuden kerroksen punasävyistä puusuojakyllästettä, jolla se on alun perinkin maalattu. Urakasta vastaa Destia, ja työ on aloitettu heinäkuun alussa.

Vuonna 2000 valmistunut puusilta on rakennettu sen ajan osaamisella siten, että sen varsinaiset rakenteet eivät ole suojassa pintarakenteiden alla. Siten keskeiset puurakenteet ovat suoraan alttiina auringonvalolle, joka kuivattaa puuta ja haalistaa sen sävyä. Pirkanmaan Ely-keskuksen siltainsinööri Hannu Paattilammi kertoo, että urakka maksaa noin 35 000 euroa, vaikka sillasta maalataan vain kuluneimmat sivuilta ja päältäpäin näkyvät osat.

– Tämä maalaaminen tehdään ihan ulkonäön takia. Sitä on mietitty jo useampana vuonna. Siltahan on vähän kuin Akaan portti, joten se on syytä saada vähän fiksumman ja siistimmän näköiseksi. Muuta tarvetta sillan kunnostamiselle ei ole.

Sillan maalaaminen edellyttää myös liikenteenohjausta, sillä työtä joudutaan tekemään osin moottoritieltä käsin. Työlle ei ole määritelty tarkkaa valmistumisajankohtaa, mutta maalaaminen saataneen valmiiksi loppukesän aikana.

Moottoritien ylittävä puusilta saa pintaansa uuden hehkuvan punasävyn, joka toivottaa jälleen Akaaseen saapuvat tervetulleiksi.

Maalausvälineet odottivat viime viikolla maalaajaa rakennusnosturin korissa yläilmoissa. Siltaa ei varsinaisesti maalata, vaan se pinnoitetaan sävytetyllä kyllästeaineella, joka suojaa puuta.

Mari Ikäheimo rakastaa pyöräilyä ja kehuu Toijalassa olevan todella hyvät pyöräilymahdollisuudet. Mikko Ikäheimo ei ole innostunut liikunnasta, vaikka kokeekin olevansa arjessa energisempi laihtumisen myötä.

Kun henki ei kulkenut ja pienestäkin kävelystä tuli hiki, tiesivät Mari ja Mikko Ikäheimo, että jotain oli tehtävä. Marin polvetkaan eivät enää kestäneet, ja peiliin katsominen ahdisti.

Vuosi sitten Ikäheimot olivat nykyhetkeä paljon suurempia. Tuolloin pariskunnalla kului lähes päivittäin sipsipussi ja suklaalevy. Ruokavalioremontti oli siis helppo aloittaa herkkujen karsimisesta.

– Me vedimme kaapeista huttusutturuoan pois ja ostimme tilalle kaikkea terveellistä. Kokonaan emme ole kieltäneet herkuttelua itseltämme. Kyllä kesän juhlistakin pitää voida nauttia, Mari kertoo.

Nykyään perheessä pyritään syömään terveellisesti vähähiilihydraattista, gluteenitonta ja lähes maidotonta ruokaa. Sen sijaan keinotekoisia makeutusaineita Mari ja Mikko ”karttavat kuin ruttoa”, eivätkä he myöskään käytä kevyttuotteita. Rasvaiset ruoat ovat sallittujen listoilla, ja perheen jääkaapista löytyi haastattelupäivänä peräti kuusi purkkia kermaa. Myös kananmunia käytetään perheessä runsaasti, osittain Marin leivontainnostuksen vuoksi.

– Minä syön nykyään ehkä kolmasosan aiempaan verrattuna. Silloin söin koska sattui, joten nälkä oli välillä todella kova. Säännöllisyys on ollut tässä avainsana, Mikko kertoo.

Munakahvi ei miellytä Mikkoa

Mari esittelee luonnontuotteita, joita hän käyttää ruoanlaitossa lähes päivittäin. Esimerkiksi kookosöljy, maga ja psyllium kuuluvat leivontaan, josta Mari on innostunut.

Mari laatii kerrallaan viikoksi ruokalistan, ja sen pohjalta pariskunta käy ostoksilla. Ostoksia täydennetään tarvittaessa viikon varrella.

– Olen antanut Marille aika vapaat kädet ruokien suhteen, Mikko kertoo.

Mari on innostunut luontaistuotteista, kuten spiruliinasta, magasta, karpyylihaposta ja kookosöljystä. Perheenäiti muistelee miehensä todenneen aluksi jyrkästi, että hän ei varmasti ala syömään tuollaisia aineita. Kookospohjainen karpyylihappo kuitenkin tukee painonpudotusta ja on Marin mukaan ”aivojen buusteri”, josta Mikkokin lopulta totesi saavansa energiaa päivään.

Aivan kaikkeen Mikko ei kuitenkaan taivu. Esimerkiksi Marin aamiaiseen kuuluva munakahvi ei miellytä Mikkoa.

– Siihen laitetaan voita, mustaa kahvia ja kananmuna vatkattuna. Kahvin pintaan nousee mukava vaahto, selittää Mari.

Lisäksi aamiaisella pariskunta nauttii lähes aina viherpirtelön, jota voisi luonnehtia sekoittimessa pyöräytetyksi salaatiksi.

Vaakaa ei kaivata tuomaan stressiä

Ruoka on ollut pariskunnan laihdutuksessa merkittävimmässä roolissa. Mari kertoo nauttivansa suunnattomasti pyöräilystä, josta kilometrejä kertyy viikossa usein sata. Mikko sen sijaan ei ole lisännyt arkeensa yhtään liikuntaa. Päivän mittaan hän liikkuu töissään mutta ei koe liikuntaa itselleen tärkeäksi asiaksi.

– Ymmärrän kävelyssä esimerkiksi sen, että liikutaan paikasta A paikkaan B. Mutta jos kävellään päämäärättömästi, niin se ei ole minun juttuni, Mikko kertoo saaden Marin nauramaan.

Mari taas kertoo nauttivansa juuri tuollaisesta päämäärättömästä käyskentelystä esimerkiksi lasten kanssa Nahkialanvuorella, joka on lähellä kotia. Treenaamassa Mari on käynyt Nahkialanvuoren kuntoportaissa hiljattain ystävänsä Pia Hopposen kanssa, joka opiskelee ravitsemusterapeutiksi. Hänen apunsa pariskunnalle on ollut suunnaton.

– Pia ei ole koskaan sanonut meille, että tehkää näin, vaan hän sanoo, että voisitte kokeilla tällaista. Hän ei ole tuputtanut mitään vaan antanut vinkkejä, joihin me olemme tarttuneet, Mari kertoo.

Hopposen ohjeiden tukemana Ikäheimoilta molemmilta on pudonnut vuodessa painoa noin 50 kiloa. Siis yhteensä sata kiloa. Aivan tarkkaan Ikäheimot eivät nykyistä painoaan tiedä, sillä perheessä ei ole vaakaa. Se meni edellisessä asuinpaikassa Kangasalalla muuton yhteydessä rikki.

– Punnitseminen tämän laihdutuksen aikana olisi stressannut turhaan, enkä muutenkaan halua seurata kilojani orjallisesti, Mikko toteaa.

2014 naimisiin menneet Mikko ja Mari ovat olleet toinen toisensa parhaat tukijat laihdutuksen aikana.

Ensi kesänä Pirkan Pyöräilyyn

Tarkoilla painoluvuilla ei ole Ikäheimoille edes merkitystä, sillä lihas painaa enemmän kuin rasvakudos. Tällä hetkellä pariskunnalle kiinnostavampaa olisikin kehonkoostumuksen mittaaminen. Varsinkin Mari, joka on huomannut lihasten lisääntyneen pyöräilyn myötä, olisi kiinnostunut mittauksesta.

Ikäheimot tietävät kuitenkin laihtuneensa, sillä he joutuvat ostamaan jatkuvasti pienempiä vaatteita. Mari oli alkujaan kokoa 56. Nyt hän mahtuu 46-koon vaatteisiin.

Mikolle sopivat aiemmin kahden tai kolmen XL:n vaatteet, kun hän nykyään mahtuu L–XL-kokoisiin vaatteisiin.

Aivan selkeitä tavoitteita eivät Ikäheimot ole itselleen asettaneet.

– Tavoitepainoa ei ole. Nyt vain katsotaan, mihin se kehittyy nykyisellä ruokavaliolla, Mikko kertoo.

Mari kertoo toivovansa saavan vähän kiloja pois, lisäävänsä lihaksia ja kohottavansa kuntoa. Heinäkuussa Mari ei pääse rakkaan harrastuksensa pyöräilyn pariin, koska häneltä on hiljattain leikattu rannekanavassa pinteessä ollut hermo oikeasta kädestä.

– Ehkä tässä kuukauden voi vain kävellä. Syksyllä aion mennä kuntosalille ja spinningiin, ja talvella laitan pyörään nastarenkaat, Mari suunnittelee.

Ensi kesänä Mari on suunnitellut osallistuvansa Pirkan Pyöräilyyn ja polkevansa Pitkän Pirkan, 217 kilometriä.

Toijalan liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia Mari ja Mikko pitävät loistavina.

– Täällä on ulkoliikuntamahdollisuuksia ihan pilvin pimein. Maastopyöräilylenkkejä on paljon, ja Nahkialanlammen ympäri kävely ja siellä olevat kuntolaitteet ovat hyviä, Mari luettelee.

– Ja maisemat ovat aivan upeita, Mikko lisää.

Peilikuva säikäyttää toisinaan

Aivan helppoa uusiin ruokiin tottuminen ei ollut, mutta Ikäheimot eivät haikaile entistä aikaa. He ovat nykyisin paljon energisempiä, ja lihavuuden tuomat vaivat ovat väistyneet.

– Olen nyt oikeasti elämäni parhaassa kunnossa. En enää mene löhöilemään sohvalle, koska virtaa on paljon enemmän, Mari iloitsee.

– Viime vuosi oli paljon laiskempi. Minä jäin aina koulun jälkeen sohvan pohjalle, Mikko muistelee.

Yhtenä onnistumisen avaimena Ikäheimot pitävät projektiin yhdessä ryhtymistä. He kertovat, ettei heille ole tullut missään vaiheessa oloa, että ruokavalionmuutoksessa pitäisi ottaa askel taaksepäin. He ovat olleet toinen toisensa suurimmat tukijat, mutta kannustusta on riittänyt myös lähiympäristöstä.

Ikäheimot ovat mielestään pysyneet henkisesti painonpudotuksessa mukana, vaikka Mari paljastaakin välillä pelästyvänsä peilikuvaansa, koska ei aina tunnista itseään. Uusioperheen lapsetkin ovat huomanneet Marin ja Mikon laihtumisen.

– Vanhin tyttöni vain hymyilee, kun näytän hänelle vanhoja kuvia itsestäni, Mari nauraa.

Mari ja Mikko Ikäheimo vuosi sitten ja nyt. Painoa on karissut molemmilta noin 50 kiloa.

Toijalan Pallo-49 kaatoi vaikeuksitta Sääksmäen Sovun keskiviikkona 24. heinäkuuta. Tampereen piirin nelosen ottelu oli käytännössä ohi reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Kotijoukkue johti tällöin 3–0 ja kaatoi vieraat lopulta 8–0 (4–0).

OP Akaan tarjoama ottelu keräsi ihan mukavan yleisömäärän Toijalan keskusurheilukentän katsomoon. Hellettä piisasi, ja loistokuntoinen kenttä helli pelaajia. Topan avausjakson maaleista vastasivat Jesse Järvi, Teppo Tenkanen, Jussi Nyström ja Toni Niskala.

Toinen pelijakso ehti kulua vain neljä minuuttia, kun maalitehtailu tauon jälkeen jatkui. Akseli Sormunen teki tuon Topan viidennen osuman. Loput kolme tekivät Akseli Sormunen, Tero Tromstedt ja Jussi Nyström. 8–0-lukemissa ei sikäli ole yhtään liikaa, että enemmänkin maaleja olisi ollut mahdollisuus tehdä. Kotijoukkueen hyökkäyksissä vapauttavan syötön antaminen kesti kuitenkin usein liian kauan. Näitä tilanteita oli useita.

Sopu ei keskiviikkona saanut oikein mitään aikaiseksi. Maalintekoyrityksissä riitti epäonnea puhumattakaan yritysten laadusta. Peli oli Topalle läpihuutojuttu.

Palkintoraatiin kuuluivat Tuomo Smått, Jarmo Kuusisto ja Sakari Nieminen. Palkitut: TP-49 Jesse Järvi, Sopu Henri Grym. Raadin antamat tähdet Topan parhaille menivät seuraavasti: 3 Jesse Järvi, 2 Akseli Sormunen, 1 Jukka Saari.

Topan kokoonpano: Jukka Saari, Janne Hevonoja (46. Petri Jouppi), Toni Niskala, Jukka-Pekka Jyrämö, Tuomas Kallioinen, Teppo Tenkanen, Jirka Järvi (68. Eeli Jokinen), Mikko Alahäivälä, Jussi Nyström, Akseli Sormunen (60. Tero Tromstedt), Jesse Järvi.

Keskiviikkona 31. heinäkuuta kello 18.30 Topan vieraaksi saapuu sarjan kakkonen Pirkkalan Jalkapalloklubi. Topan viiden pelin voittoputki keskusurheilukentällä joutuu silloin tosi testiin.

Kesäkuussa Akaassa oli 635 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysprosentti oli 8,3.

Työttömiä akaalaisia oli kesäkuussa 52 vähemmän (8 prosenttia) kuin vuosi sitten. Kuluvan vuoden toukokuuhun verrattuna työttömien määrä kasvoi 82:lla.

Avoimia työpaikkoja oli Akaassa kesäkuussa 140, mikä on 57 kappaletta enemmän kuin vuotta aiemmin ja 46 kappaletta enemmän kuin kuluvan vuoden toukokuussa.

Tällä hetkellä Akaassa etsitään muun muassa pitsanpaistajaa, konesuunnittelijaa, sähköasentajaa, särmääjää, koneistajaa, rakennustyöntekijöitä, henkilökohtaisia avustajia, lähihoitajia ja kokkeja.

Akaan työllisyystilanne on koko maata parempi

Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden lukumäärä oli kuluvan vuoden kesäkuussa lähes 3 prosenttia alempi kuin vuoden 2018 kesäkuussa. Työttömiä työnhakijoita Pirkanmaalla oli kesäkuussa 23 849, mikä on yli 700 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia avoimia työpaikkoja oli lähes 350 kappaletta enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työttömyysaste Pirkanmaalla oli 9,8 prosenttia. Vastaavasti koko maassa työttömyysaste oli keskimäärin 9,7 prosenttia.

Pirkanmaan kunnista kuudessa oli alle 7 prosentin työttömyysaste ja alle kahdeksan prosentin työttömyysasteeseen päästiin vielä lisäksi seitsemässä kunnassa.

Pirkanmaan Ely-keskuksen mukaan rakennetyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat helpottuneet selvästi vuositasolla.

Ulkomaisesta rekasta levisi viime viikolla polttoainetta moottoritielle Akaassa. Polttoainevuodon aiheuttamasta mahdollisesta liukkaudesta varoitettiin autoilijoita liikennemerkeillä.

– Kyseessä oli ulkomainen rekka, joka korjattiin tien päällä ja joka sen jälkeen pääsi jatkamaan matkaa, kertoo liikennepäivystäjä Ossi Riikonen Tampereen tieliikennekeskuksesta.

Tieliikennekeskuksen mukaan tielle vuotaneesta polttoaineesta ei ole enää vaaraa. Varoitusmerkit tullaan poistamaan lähiaikoina.

Polttoainevuoto toi viime viikolla varoitusmerkit moottoritielle.

Akaa-sanan lisääminen sekä Toijalan että Viialan juna-asemien nimiin olisi turvallisuuden kannalta hankalaa, sillä kahden aseman nimet eivät saa liikennöintiohjeistuksien selkeyden vuoksi muistuttaa liikaa toisiaan.

Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola haluaa lisätä Akaan kaupungin näkyvyyttä Toijalan ja Viialan asemien ympäristössä, sillä liikenteen solmukohtina asemilla on monia mahdollisuuksia kaupungin tunnetuksi tekemiseen.

Yksi viimeaikaisista yrityksistä tuoda kaupunkia esiin on kaupungin suunnittelema raidekahvila, jonka on tarkoitus aueta Toijalan aseman edustalle tuotuun konttiin vielä loppukesän aikana. Lisäksi kaupunki on vuokrannut asemarakennuksen päädystä tilan, johon on suunnitteilla kaupunkilaisille ja Akaassa vierailevillekin avoin yhteisötila.

Akaan näkyvyyteen liittyen on noussut esiin myös kysymys siitä, pitäisikö Akaan kaupungin tunnettuutta lisätä nimeämällä toinen tai molemmat kaupungissa sijaitsevista asemista kaupungin nimen mukaan.

Rautatieasemia hallinnoi Suomessa Väylävirasto, eli entinen Liikennevirasto, joka myös päättää asemien nimistä. Väyläviraston rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin kertoo, että asemien nimiä muutetaan silloin tällöin, yleensä kuntien esityksistä.

– Kyllä me haluamme, että kunnalla, jossa asema on, on asiasta virallinen kanta. Kunnan on itse selvitettävä asiaa ja tehtävä siitä jonkinlainen päätös, jotta me jatkamme asian käsittelyä.

Väylävirasto arvioi asemien nimimuutosehdotuksia yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa. Kukin ehdotus käydään läpi ja tarkastellaan, onko se kielellisesti sopiva. Esimerkiksi yrityksen nimen mukainen sana ei yleensä sovi aseman nimeksi. Sellaisiakin on Nummelinin mukaan Suomessa ehdotettu.

Nummelin arvioi, että Akaan tapaus on monimutkainen siinäkin mielessä, että kaupungilla on kaksi samanarvoista asemaa.

– Vaikeaa olisi nimetä vain toinen asemista Akaan mukaan. Kyllä se varmasti herättäisi tyytymättömyyttä, jos esimerkiksi vain Toijalan aseman nimi muutettaisiin Akaan asemaksi. Siitä syntyisi väistämättä vaikutelma, että toinen kahdesta asemasta on keskeisempi tai tärkeämpi.

Nimen muuttaminen voi tulla kalliiksi

Aseman nimeämisessä on huomioitava myös liikenteen turvallisuus: rataverkossa ei saa olla kahta asemaa, joilla on liikaa toisiaan muistuttavat nimet. Junille annetut liikennöintiohjeet saattaisivat johtaa sekaannuksiin ja vaaratilanteisiin, jos ne sisältäisivät keskenään samankaltaisia aseman nimiä.

Asemien nimiä ei kannata muuttaa milloin tahansa. Väyläviraston Nummelinin mukaan aseman nimen muuttaminen on järkevintä ja edullisinta tehdä muiden suurten asemauudistusten yhteydessä. Esimerkiksi Toijalan asemalla viime vuonna tehty turvalaitteiden uusiminen olisi ollut mahdollista yhdistää aseman nimen muuttamiseen. Aseman nimeäminen ei tapahdu pelkästään aseman nimikylttien vaihtamisella.

– Nimen muuttaminen on työläs ja kallis homma. Uusi nimi täytyy ottaa käyttöön esimerkiksi kaikissa lipunmyyntikanavissa ja teknisissä ohjausjärjestelmissä. Nämä eivät näy junaliikenteen asiakkaalle, mutta juuri niihin aseman nimen muutos vaikuttaa eniten, Nummelin painottaa.

Juna-aseman nimimuutoksen kustannukset vaihtelevat Nummelinin mukaan eri tapausten välillä paljon, mutta kulut voivat nousta jopa yli sataantuhanteen euroon. Tyypillisesti aseman nimimuutoksen maksaminen lankeaa kunnalle, joka asiaa on esittänyt.

– Maksaja pitää löytää, ja siihen se aseman nimen muuttaminen yleensä tyssää. Usein muutoksen esittäjä ei tule ajatelleeksi, että rahaa kuluu paljon muuhunkin kuin aseman kylttien vaihtamiseen, Nummelin toteaa.

Lue myös:

Yksi Akaan historian kulmakivistä on Toijalan asema – Lukija peräänkuuluttaa aseman alkuperäisen nimen säilyttämistä

Kaupunginjohtajan poikkeusehdotus meni VR:llä läpi – Akaaseen voi nyt löytää junalla, vaikkei tuntisi Viialan ja Toijalan asemia

Kartanonrouva Arja Torkkomäki on todellinen pelargonioiden ystävä. Hovilan kartanon lukuisten huoneiden ikkunoilla on parhaillaan kukkaloisto, joka lumoaa väreillään. Torkkomäki on ideoinut myös Yleisradion puvuston helmistä kootun näyttelyn, jonka Yleisradion puvusto on toteuttanut täksi kesäksi Hovilan päärakennukseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Teatterineuvos Sylvi Salonen (1920-2003) diivaili oikein olan takaa vuonna 1998 valmistuneessa Ylen Tuliportaat-draamasarjassa. Leskirouva Sylvi Kaitalan ärhäkän roolin tehneen näyttelijätären uniikki jakkupuku on parhaillaan esillä somerolaisen Hovilan kartanon Ruudun takaa – puvut tarinoivat -kavalkadissa. Muistojen kultaa – nuoruuden hurmaa 1950- ja 1960-luvuilla -näyttely puolestaan johdattaa kävijän runsaan puolen vuosisadan takaiseen Suomeen. Erityisen kiinnostavia ovat myös emäntä Arja Torkkomäen kasvattamat kymmenet pelargoniat, jotka puhuttelevat värikylläisellä kukkaloistollaan. Tämän viikon lauantaina järjestettävä Muistojen kesäpäivä -tapahtuma tarjoaa kartanomiljöistä innostuneille ihmisille otollisen mahdollisuuden tutustua vuonna 1611 perustettuun kohteeseen. 

Vuonna 1611 perustetun Hovilan kartanon komea päärakennus on vuodelta 1841. Taloa reunustavat viljavat vainiot. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Somerolainen Hovilan kartano lumoaa vieraansa.

Kartanonrouva Arja Torkkomäki ja -herra Matti Torkkomäki huolehtivat siitä, että Hovilalla on kasvot.

Isäntäpari Torkkomäki antautuu kävijöiden kanssa harvinaislaatuiseen debattiin. Kartanon historia, nykyinen elämä sekä näyttelyt nivoutuvat kiehtovaksi kokonaisuudeksi.

Hovila tarjoaa monipuolisia aikamatkoja niin menneille vuosisadoille kuin vuosikymmenille.

Kartanonrouvan silmäterinä ovat pelargoniat

Samoihin aikoihin 1600-luvun alkukymmenillä, kun Hovilan kartano perustettiin, suomalaiset herraskartanot saivat kaunistuksikseen pelargonioita.

Arja Torkkomäki on henkeen ja vereen pelargoniaihminen, jonka sydämenasiana on säilyttää arvokasta kasvi- ja kulttuurihistoriaa.

– Meillä Suomessa on täysin oma ja omintakeinen pelargoniaperinne, hän muistuttaa.

Koko maailma tuntee noin 14 000 pelargonilajiketta. Suomessa on jalostunut täysin omanlaisensa lajikekirjo.

Torkkomäen mielestä pelargoniat tarjoavat kasvattajilleen poikkeuksellisen kiehtovan maailman.

Hovilan kartanon verantojen, eteisten, salien, kamareiden ja tuvan ikkunoilla kukoistavat pelargoniat todistavat Torkkomäen olevan todellinen viherpeukalo.

– Pelargonioihin liittyy vahvasti nostalgia. Olen huomannut, miten pelargoniat saavat ihmiset muistelemaan ja kertomaan omakohtaisia tarinoitaan kukista, hän ihastelee.

– Minua pelargonioissa kiehtoo niiden lajikkeiden monimuotoisuus ja kukintojen hehkeät värit. Pelargonioiden lehdet ovat kaunismuotoiset. Pelargonioiden aromit pääsevät valloille kasvin lehtiä hipaisemalla.

Hovilan kartanossa vierailevien kannattaakin perehtyä pelargonioiden lumoavaan maailmaan. Tarjolla on niin silmänruokaa kuin arvokasta tietoa.

Ruudun takaa – puvut tarinoivat -näyttely esittelee ainutkertaisella laajuudella Yleisradion puvuston luomuksia. Hovilan kartanossa on nähtävillä muun muassa Maijan hääpuku ja Jannen arkiasu vuonna 1976 valmistuneesta Myrskyluodon Maijasta, joka perustuu kirjailija Anni Blomqvistin tuotantoon. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Yleisradion puvuston helmiä runsaasti esillä

Kartanonrouva Arja Torkkomäki on innovaattori. Hänen oivalluksensa ja rohkeutensa ansiosta Hovilan kartanossa on esillä hyvin harvinainen Ruudun takaa – puvut tarinoivat -näyttely.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, mutta Yleisradion puvusto ei ole esitellyt tuotantoansa näin kattavasti milloinkaan aikaisemmin.

Hovilan kartanon satojen vuosien elämän seiniensä suojiin kätkevät huoneet tarjoavat ainutlaatuisen näyttely-ympäristön Ylen pukusuunnittelijoiden kiinnostaville luomuksille.

Arja Torkkomäki korostaa, että Hovilan kartanossa on läsnä suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kerrostumat eri aikakausilta. Vuosisatojen saatossa muovautuneet tupa, salit, kamarit, porstuat sekä kuistit atmosfääreineen suovat puvuille niiden henkeä korostavat miljööt.

Arkista elämänmenoa hohkavassa hirsiseinäisessä pirtissä on nähtävillä Myrskyluodon Maija -sarjan Maijan hääpuku näyttävine morsiuskruunuineen sekä Jannen arkiasu.

Kuusiosaisen Myrskyluodon Maijan pukusuunnittelu oli Maija Aspin kädenjälkeä. Åke Lindmanin (1928-2009) ohjaamasta televisiosarjasta tuli heti valmistuttuaan vuonna 1976 koko kansan suursuosikki. Sarja perustuu kirjailija Anni Blomqvistin (1909-1990)tuotantoon, jossa suuressa osassa on kirjoittajan omakohtaiset ja hänen sukunsa kokemukset.

Prameatapettisessa kamarissa näyttelyvierasta odottaa tamperelaisen teatterineuvos Sylvi Salosen tunnetuksi tekemä herraskainen asuste.

Diiva Sylvi Salonen koki elämänsä myöhäisen vaiheen ammatillisen huipennuksen, kun varta vasten hänelle kirjoitettu Tuliportaat-draamasarja kutsui konkarinäyttelijää kameroiden eteen.

Tuliportaista tuli suuri hitti heti esittämisvuonnaan 1998.

Tuliportaat kirjoitti Irmeli Castrén, ja sarjan ohjasi Kurt Nuotio.

Sylvi Salonen viihtyi erinomaisesti paitsi Satu-Marja Nygrenin suunnittelemissa roolipuvuissa koko 16-osaisessa sarjassa. Se kertoo lennokkaasti lehtiyhtiöstä, jossa käydään häikäilemätöntä valtataistelua niin omistuksesta kuin lööpeistäkin.

Arja Torkkomäki kertoo, että Ylen puvuston aarteet kiehtovat näyttelyvieraita. Hänen mukaansa televisiosta tutut asusteet herättävät katsojissaan muistoja, jotka liittyvät paitsi maineikkaisiin näyttelijätähtiin myös suuren yleisön rakastamiin ohjelmiin.

– Lisäksi puvut ilmentävät aikakauttaan. On palkitsevaa havaita, mitä kaikkea yhteen pukuun liityy. Se ei ole vain yksi vaate muiden joukossa. Kaikilla puvuilla on uniikki tarina. Puvut ovat suunnittelijoidensa ja valmistajiensa tarkasti mietityn työn hedelmiä. Materiaalit puhuvat omaa kieltään. Kun olemme teatterin ja elokuvan maailmassa, niin vaatteisiin liittyy myös mystisiä piilomerkityksiä.

Teatterineuvos Sylvi Salonen rakasti häntä varten tehtyä roolia Tuliportaissa, jossa hän esiintyi ärhäkkänä leskirouva Sylvi Kaitalana. Rautanaisen asusteet olivat roolin mukaiset. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Maailmoja kahdelta vuosikymmeneltä

Oletko sinä 1950- tai 1960-luvun intohimoinen kannattaja, fanittaja?

Hovilan kartanon Muistojen kultaa – nuoruuden hurmaa 1950- ja 1960-luvuilla -näyttely vie vieraansa nostalgian maailmaan.

Kartanon mahtipontisen navetan vintillä oleva näyttely on kiitettävän taidokkaasti koottu ja rakennettu. Näyttelyvieras saa kurkistaa kymmenistä aikaikkunoista päivitellen ajankulua ja maailmanmuuttumista.

Osastot esittelevät niin puhelin- ja sähkölankojen linjaaman kylänraitin kuin idyllisen taksikopin tyylikkäine pirsseineen.

Kampaamot olivat todellisia kohtaamispaikkoja. Niissä parturit ja kampaajat loivat eri aikakausien suosimaa hiuskulttuuria. Kovasti ovat hiusammattilaisten työhuoneet ja -välineet kehittyneet puolen vuosisadan aikana.

Huoltoasemien kirja on harventunut. Muistatteko hyvät ajat, jolloin Suomenniemellä bensaa jakoivat myös Union, Kesoil, Finnoil sekä Esso?

Baareissa soivat jukeboxit, kun iskelmän ystävät pyörittivät ikivihreitä 50 pennin tai markan kolikoilla. Baaritytöt myivät kahvin ja munkkien lisäksi limonadeja sekä kaljaa. Lottoa rakastava pelihenkinen kansa palautti kuponkinsa viimeistään keskiviikkona.

Elokuvat vetivät sankoin joukoin katsojia niin työväintaloille kuin nuorisoseurojen taloille. Esimerkiksi Kuu on vaarallinen -laajakangaselokuvan julisteessa oli rohkeasti esillä Liana Kaarinan paljasta pintaa.

Tanssilavat vetivät väkeä. Monella tanssipaikalla tangon ja valssin tahdeissa pyörähdelleet naiset ja miehet solmivat elämänaikaisia parisuhteita. Juuri Somero on edelleen tanssipaikkojen luvattu paikkakunta.

Kartanonherra Matti Torkkomäki kertoo, että runsas ja monipuolinen näyttely kerää kävijöiltä vuolaat kiitokset autenttisuutensa ansiosta.

– Näyttely on hyvän ja laajan yhteistyön tulos. Esillä olevat tavarat on koottu hyvin suurelta joukolta.

Muistojen kultaa – nuoruuden hurmaa 1950- ja 1960-luvuilla -näyttely on Hovilan kartanon parasta antia. Esillä on esimerkiksi kotimaisten elokuvien julisteita. Kuu on vaarallinen -laajakangaselokuvassa loistivat muiden muassa Liana Kaarina, Esko Salminen ja Toivo Mäkinen. Suomen Filmiteollisuuden elokuvan ohjasi Toivo Särkkä. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Lauantaina on Muistojen kesäpäivä

Lauantaina 27. heinäkuuta kartanoista, rooliasuista, pelargonioista sekä 1950- ja 1960-luvun elämänpiiristä nauttivien kannattaa ottaa suunnakseen Somero ja Hovilan kartano.

Historiakkaan kartanon pihapiirissä vietetään Muistojen kesäpäivä -tapahtumaa kello 12-17.

Vuonna 1880 rakennettu ja vuonna 1952 laajennettu mahtipontinen kivinavetta on yhtä kiinnostava kohde kuin 1841 valmistunut päärakennus.

lauantaina 26. heinäkuuta

Hämeen pataljoonan tappiot

Kaatuneet. Hämeen pataljoonasta owat Aunuksessa kaatuneet Paawo Koivula Asikkalasta ja Urpo Koskinen Lopelta

ja owat heidän ruumiinsa jääneet wihollisien puolelle.

Uutisia

Harmaa haikara (Ardea cinerea) nähtiin Jalannilla Akaassa tämän kuun 23. p:nä. Mainittu lintu on werrattain harwinainen täällä, on kuitenkin pesinytkin joskus maassamme. Warsinainen asuntopaikka haikaralla on Tonawan suistomaat ja Egypti. On kuitenkin Etelä-Ruotsissa jokseenkin yleinen.

Kesäistä pakinaa – totta ja tarinaa

Lehtemme wastaawa toimittaja on lähtenyt kylpylaitokseen. Hän ei taida olla ainoa toimittaja joka nykyään on kylpylaitoksessa, mutta siinä suhteessa kenties ainutlaatuinen, että hän on sinne lähtenyt Suomen waltion päämiehen suoranaisella awustuksella. Harwinainen kunnianosoitus lehdellemme. Tarwitseeko wastaawalta tämän jälkeen kysyäkään, kenen hän tahtoisi Suomen tasavallan presidentiksi. Sen pitäisi olla itsestään selwä.

Sinne meni –  ja siellä hän nyt loikoilee ja kylpee kenties toisenkin tuhannen edestä. Mutta me aputoimittajat hikoilemme täällä saadaksemme edes jonkun uutisen lehteen. Paljon waiwannäön jälkeen onnistuimme kuitenkin kuulemaan yhtä ja toista, mm seuraavat tuoreimmat tiedot:

Jalannin rannoilta ilmoitetaan meille: Täällä kesäänsä wiettäwä pankinjohtaja saanut suuren hauen, ainakin 2 metriä pitkän. Ahmatti oli ollut, koska lähemmin tutkittaessa ilmeni, että se oli nielaissut eläimen, joka sittemmin huomattiin erään läheisen kartanon wasikaksi, parasta ayshire-rotua.

Ilmoituksia

Kuulutus

Hämeenläänin Maaherranwiraston määräyksestä ilmoitetaan, että joulukuun 28 p:nä 1918 tulojen suostuntawerosta wuodelta 1917 annetun lain mukaan laadittu weroluettelo Akaan kunnan osalta, pidetään julki werowelwollisten nähtäwänä Akaan kunnallistoimistossa Toijalan kylässä kahdenkymmenen (20) päivän ajan, lukien tämän heinäkuun 23 päivästä.

Akaassa 18 p:nä heinäk. 1919. Matti Lahdensuu, kunnanwaltuuston puheenj. Frans Wirtamo.

Ruskean ja waaleankirjawa

nutipää, lehmän mullikka on ilmestynyt karjaani ja saa omistaja sen periä allekirjoittaneelta

Helinä

Kylmän kiven järveen Jorma Neraman puolesta heitti Tuula Nerama. Leevi Ahonen selosti tapahtumaa yleisölle.

Tämän vuoden Jaakoksi on valittu Jorma. Torstaina Sampolan rannassa Toijalassa pidetyssä Jaakonpäivän juhlassa perinteet laitettiin uusiksi. Aikaisempina vuosina kylmän kiven heittäjäksi on valittu joku yleisössä olevista Jaakoista, mutta tänä vuonna Jaakoksi sai yrittää kuka tahansa halukas nimeen tai sukupuoleen katsomatta.

Jaakoksi haluavat osallistuivat tietokilpailuun, jossa piti tunnistaa vanhoja esineitä. Kisassa voittajaksi ja vuoden Jaakoksi valittiin Jorma Nerama.

Tietokilpailuun osallistumisensa jälkeen Jorma Nerama ja hänen vaimonsa Tuula Nerama olivat molemmat sitä mieltä, että esineet oli helppo tunnistaa.

– Ainoa hankalampi oli karbiinilamppu. Esineiden nimien kohdalla oli kuitenkin vaihtoehtoja, joten osasin arvata sen. Muut oli ihan selkeitä, sillä me olemme helkatin vanhoja ja meillä on vintti täynnä tuollaista roinaa, Tuula Nerama nauraa.

Pariskunta on kokeneita Jaakonpäivän kävijöitä, sillä heiltä on jäänyt väliin vuodesta 1979 järjestetty tapahtuma ainoastaan pari kertaa.

– Aikanaan Jaakonpäivä järjestettiin Satamassa ja silloin kierrettiin Kekkää soutuveneellä ympäri. Minä olen aika monet kerrat sitä kiertänyt, Jorma Nerama muistelee.

Vaikka perimätiedon mukaan järvivesien pitäisi kylmän kiven heiton jälkeen viilentyä, ennusti vuoden Jaakko lämpimiä uintikelejä vielä ainakin joksikin aikaa.

– Eivät vedet kylmene, lämpenevät vaan, Jorma Nerama tuumi kiven molskahdettua järveen.

Kylmän kiven Nahkialan järveen heitti Jorma Neraman puolesta hänen vaimonsa ”vara-Jaakko” Tuula Nerama.

Antero Lehtonen pyrki Jaakoksi osallistumalla tietokisaan, jossa piti tunnistaa vanhoja esineitä.

Lämmin järvivesi on parasta

Myös Antero Lehtonen pyrki Jaakoksi osallistumalla tietokilpailuun. Mies kertoi tunnistaneensa vanhat esineet 99 prosentin varmuudella, sillä hän on aina ollut kiinnostunut vanhasta tavarasta.

– Jos minut valitaan Jaakoksi en missään nimessä aio kuitenkaan kylmentää järvivesiä. Minulla on sisäinen termostaatti niin korkealla, että mitä kuumempi sitä parempi. Tänä vuonna en ole vielä ehtinyt uimaan, sillä vedet ovat vielä liian kylmät. 25 astetta on liian vähän, Lehtonen kertoo.

Toista kertaa Jaakonpäivän juhlintaan osallistunut Lehtonen on muuttanut Akaaseen noin puolitoista vuotta sitten Ruotsista.

– Akaasta on hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan, kaupunki on sopivan kokoinen ja täältä on lyhyet matkat sukulaisiin, Lehtonen kehuu.

Irmeli Niemi, Eetu Riuttanen ja Laura Sairamo nauttivat Jaakonpäivän tunnelmasta.

Hiomakivi säilöön kylmään veteen

Irmeli Niemi ja hänen lapsenlapsensa Laura Sairamo ja Eetu Riuttanen lähtivät juhlaan tapaamaan tuttuja ja nauttimaan tilaisuuden tunnelmasta. Irmeli Niemi tiesi kertoa kylmän kiven heiton historiasta mielenkiintoisen tarinan.

– Olen kuullut, että kylmän kiven heitto juontaa juurensa siitä, että joskus aikoinaan hiomakivi laitettiin kylmään veteen säilöön talvea varten. Kun heinää ei enää niitetty, ei tarvittu hiomakiveä, Niemi kertoo.

Lauralle Jaakonpäivän juhlinta osui hyvään saumaan, sillä perjantaina on hänen kesätyönsä viimeinen päivä Toijalan S-marketissa. Juhlan jälkeen kolmikon oli tarkoitus lähteä uimaan Satamaan, joten uimavesien mahdollinen kylmeneminen ei heitä huolettanut.

Jaakonpäivän juhlassa yleisön suosikeiksi nousivat  Jussi Raittinen säestäjänsä Tapsa Kojon kanssa. Kaksikko esitti ikivihreitä sävelmiä O Sole Miosta Metsämökin tonttuun.

Juhlapaikalla Kurisjärven VPK esitteli kalustoaan ja perheen pienimmät pääsivät Jokivarren VPK:n paloauton kyytiin. Tilaisuuden avasi ja sen juonsi Akaa-Seuran puheenjohtaja Leevi Ahonen ja Akaan kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginjohtaja Antti Peltola. Juhlan järjesti Akaa-Seura.

Akaa-Seuran puheenjohtaja Leevi Ahonen avasi ja juonsi Jaakonpäivän juhlan.

Perheen pienimmillä oli mahdollisuus päästä paloauton kyytiin.

Jaakonpäivän tietokilpailussa tunnistettiin vanhoja esineitä.

Jussi Raittinen (vas.) ja Tapsa Kojo esittivät ikivihreitä kappaleita.

Yleisö seurasi Jaakonpäivän juhlallisuuksia kiinnostuneina.

Kylmä kivi lensi järveen Jorma ja Tuula Neraman yhteistyöllä.

Kaupunginjohtaja Antti Peltola esitti juhlassa Akaan kaupungin tervehdyksen.

Juha-Pekka Rauhamäki työskentelee jatkossa uudessa Etelä-Pirkanmaan Osuuspankissa yritysrahoituksen parissa. Kuva Mikko Peltoniemi

Oma Säästöpankin Akaan-konttorin palvelupäällikkönä toiminut Juha-Pekka Rauhamäki siirtyy osuuspankin palvelukseen. Rauhamäki tulee työskentelemään syyskuussa aloittavassa Etelä-Pirkanmaan Osuuspankissa yritysrahoituksen parissa. Rauhamäki aloittaa osuuspankin palveluksessa elokuun alussa.

Juha-Pekka Rauhamäki nimitettiin Oma Säästöpankin Akaan-konttorin palvelupäälliköksi kesäkuussa 2018.

Akaan Seudun Osuuspankki (OP Akaa) sekä Urjalan ja Valkeakosken Osuuspankit yhdistyvät 1. syyskuuta Etelä-Pirkanmaan Osuuspankiksi. Pankissa työskentelee tytäryhtiö OP-Koti mukaan lukien lähes 50 työntekijää.

OP Akaasta jäävät syyskesästä eläkkeelle Virve Niittyaro ja Kirsti Uimi. Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin henkilöasiakaspuolta vahvistavat valkeakoskelaistaustaiset pankkialan osaajat Elisa Mäkelä ja Hanna Tallila.

Jani Taskinen Oma Säästöpankin Akaan-konttoriin

Oma Säästöpankin Akaan-konttorin uusi palvelupäällikkö on Jani Taskinen (35), joka aloittaa tehtävässä virallisesti elokuun alussa.

Taskinen on työskennellyt aiemmin palveluneuvojana Oma Säästöpankin Tampereen-konttorissa. Ennen pankkiuraa hän on toiminut vakuutusalalla Tapiolassa, Turvassa ja Fenniassa. Nokialla asuva Taskinen on lähtöisin Valkeakoskelta.

Oma Säästöpankin Akaan-konttori saa vetäjän pankin sisältä. Jani Taskinen siirtyy Akaaseen Tampereelta.

Chymoslaiset Maija-Liisa Viertola (vas.) ja Leena Kauria kävivät kesäkuussa Viertolan entisellä työpaikalla Toijalassa. Kuva: Liisa Ahokas.

Toisin kuin 19.6. Akaan Seudussa kirjoitettiin, 1940–50-luvuilla Toijalassa Chymoksen tehtaalla työskennellyt Maija-Liisa Viertola (os. Kaskela) ei syntynyt Metsä-Paavolan tilalla vaan Viialassa, joka oli Akaata silloin kuten nytkin. Myöhemmin Viertola asui Toijalassa Rätössä ja kävi Pappilan koulua. Sitten perhe muutti Sääksmäen Saarioispuolelle.

Saarioispuolelta Viertola pyöräili karamellinkeittäjän töihinsä Chymoksen tehtaalle Toijalaan kunnes muutti Lappeenrantaan vuonna 1952. Siellä hän jatkoi töitä Chymoksella ensin työnvalvojana ja viimeisinä työvuosina tuotekehityspuolella.

Yli 90-vuotiaanakin Viertola seuraa edelleen aktiivisesti Akaan tapahtumia Akaan Seudusta.

Lue koko juttu Chymoksen tehtaan toiminnasta Toijalassa ja Marianne-karkin syntymästä:

Suolakurkkuja, Marianne ja muuta makeaa – Chymoksen tähdenlento Toijalassa

Akaan Seudussa 10.7.2019 julkaistussa puheenvuorossa ABO Wind Oy:n edustajat korostavat, että Akaan Karhunrahkan tuulivoimahanke tullaan toteuttamaan kansalaisten ja kunnan mielipiteitä kunnioittaen. Vertailujärjestelminä ja tutkimuksina käytetään kuitenkin tahattomasti tai tahallisesti vanhentunutta tietoa. Karhunrahkan tapauksessa usein esitetyt näkemäalueanalyysit on tehty mittasuhteiltaan pienemmille voimaloille.

Artikkelin mainitsemaa elinvoimaa hanke tuo lähinnä tuulivoimayhtiölle, joka tarvitsee riittävän määrän toimivia voimaloita liikevaihdon ylläpitämiseen ja kasvattamiseen. Kaupallisen yhtiön ainoa tavoite on tehdä osakkeenomistajille tuottoa. Muu yhteiskunnallinen vastuu jää kunnille, kuntayhtymille ja valtiolle.

Pienessä määrin elinvoimaa tulee myös maanomistajille, jotka ovat voimalan maapohjan vuokranantajina. Vuokranantajankin nettotulos muuttuu pahasti negatiiviseksi tilanteessa, jossa tiluksia syystä tai toisesta myydään. Kunnalle mahdollisesti kertyvien veroeurojen nettotulos on todettavissa vasta vuosien päästä, kun voimaloiden vaikutuspiiriin joutuvien alueiden asutukselle kohdistuvat vaikutukset tulevat näkyviin.

Useille osapuolille tuulivoimapuisto on kuitenkin merkittävä haitta ja rajoite. Esimerkiksi tuulivoiman edelläkävijämaassa Hollannissa on havaittu selkeää halukkuutta poistua tuulivoiman vaikutuspiiristä tai poistaa voimaloita käytöstä.

Haitan suuruudesta, tai edes sen arviointitavasta, ei ole olemassa luotettavaa tietoa. Yleisesti hyväksytty käytäntö kuitenkin on, että vahingon aiheuttaja myös korvaa aiheuttamansa vahingon. Tuulivoimahankkeessa on katsottu, että haittaa aiheutuu ainoastaan maanomistajalle, jonka maalle mylly rakennetaan.

Myllyjen mukanaan tuoma ominaisuus kuitenkin on, että voimaloiden vaikutusalueella – näkyvyysalueella – sijaitsevien kiinteistöjen arvot laskevat. Jos ostajalla on mahdollisuus valita, ostaako hän kiinteistön voimaloiden vaikutusalueelta vai muualta, on valinta ostajan kannalta helppo. Tämän väistämättömänä seurauksena on, että yksityisen omaisuuden arvo laskee ja yksityinen omaisuus siirtyy korvauksetta tuloksen tuottamisen välineeksi ABO Wind Oy:lle.

Tuulivoimayhtiön puheenvuorossa korostetaan myös, että yhtiö on tarjonnut töitä sadoille henkilöille ja tuonut miljoonia euroja verotuloja. Kirjoituksessa ei kuitenkaan avata sitä, millainen voimaloiden työllisyysvaikutus olisi Akaan alueella rakennusvaiheen jälkeen. Rakennusvaihe on hetkellinen tapahtuma voimaloiden elinkaaressa, mutta haitat ovat pitkäkestoisia – ihmisen iässä ikuisia. Haittoja ei voi välttää, ja suunnittelu voi päinvastaisista väitteistä huolimatta vaikuttaa haittojen määrään ja laatuun hyvin rajoitetusti.

Mikäli hyvällä suunnittelulla voitaisiin poistaa haittoja, niin voimaloita olisi jo rakennettu eteläisen Suomen väkirikkaille alueille suurkaupunkien läheisyyteen, missä sähköenergian tarve on suurin ja sähkön siirtomatkat lyhyitä.

Väkirikkaat alueet tulevat jäämään ilman tuulivoimaa, koska tuulivoimapuisto laskee vääjäämättä ympäristönsä asumismukavuutta ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Haittavaikutukset ulottuvat vielä huomattavasti laajemmalle alueelle kuin kaavoittajat ja tuulivoimapuistojen suunnittelijat väittävät. Kiinteistöjen hintakehityksen arvioita ei myöskään yleensä kunnan tai voimalayhtiön toimesta julkaista.

Hyvinkin totta on, että 80 prosenttia suomalaisista lisäisi tuulivoiman tuotantoa. Tutkimatta asiaa voinee arvioida, että vähintään sama prosenttiluku ihmisistä asuu alueilla, joilla ei ole tuulivoiman tuottamisen mukanaan tuomia haittoja – tuulivoimaloita. Jos voimala-aluetta suunniteltaisiin tämän energiamuodon puolustajan omille nurkille, voisi mielipide vaihtua sutjakasti.

Kiistatonta on, että kaikkien tarvitsemaa energiaa olisi tuotettava mahdollisimman vähän luontoa kuormittavalla tavalla. Tätä ei kuitenkaan voida tehdä korvauksetta yksityiseen omaisuuteen kajoamalla. Yksityinen omistus vieläpä jakaantuu tuulivoiman kohdalla niin laajalle alueelle, että kunnan, valtion tai voimalayhtiön mahdollisuudet kompensoida yksityisille aiheutuvaa haittaa ovat olemattomat.

Mikäli haitat eivät ole omakohtaisia, antaa etäisyys väljyyttä mielipiteen muodostamiselle. Suotuisa suhtautuminen tuulivoiman rakentamiseen tai päättäminen jonkin alueen voimalakäyttöön ottamisesta on helppoa ilman omakohtaisuutta. Kaukaa katsoen on huomattavan helppo muodostaa positiivinen kanta ja tuntea hyvää omaatuntoa siitä, että on omalta osaltaan pelastamassa maapalloa. Haitat vaan jäävät aina joidenkuiden kannettaviksi, mutta harvoin – jos koskaan – täysmääräisesti haitan aiheuttajan osalle. Lopulliset vaikutukset, luontovaikutuksia unohtamatta, jäävät yksityisen ihmisen kannettaviksi.

Koska haittavaikutuksia ei voi poistaa tai edes pienentää kohtuulliselle tasolle, jää ainoaksi vaihtoehdoksi pidättäytyä rakentamasta tuulivoimapuistoa Akaan Karhunrahkan alueelle.

Ei vesi viiniksi muutu pelkillä tuulivoiman rakennuttajien tai kaavoittajien kauniilla puheilla.

Juhani Vaittinen

Samanlaiset lähtökohdat elämään tekivät Pirjo Lehikoisesta (vas.), Eeva Porthenista, Eija Peltomaasta, Raija Taalaksesta, Riitta Rokkasesta ja Ulla Lauhasmaasta hyviä ystäviä. Kouluunkin taivallettiin yhdessä aina mahdollisuuksien mukaan. Koulumatka kuljettiin tyypillisesti jalkaisin Satamaradan vartta, sillä Satamaan ei tuolloin kulkenut maantietä.

Toijalasta kotoisin olevat lapsuudenystävät Pirjo Lehikoinen, Eeva Porthen, Eija Peltomaa, Raija Taalas, Riitta Rokkanen ja Ulla Lauhasmaa ovat pitäneet yllä kesätapaamisperinnettä jo yli 30 vuoden ajan.

Ystävykset kertovat, että kesätapaamisten ohjelma muovautuu aina sen mukaan, millä paikkakunnalla tapaaminen järjestetään. Vuosien saatossa ohjelmaan on kuulunut muun muassa näyttelyiden ja nähtävyyksien kiertelyä sekä matkat Viroon ja Viipuriin.

Tämänvuotisessa tapaamisessa 20.–21. heinäkuuta keskityttiin muisteluun ja jutteluun, sillä se pidettiin paikassa, jossa ystävyys alkoi – Toijalan Satamassa.

Toijalan Sataman vanha asemarakennus on Raija Taalaksen ja Pirjo Lehikoisen kotitalo.

Ystävystyminen oli selvä juttu

Kaikki kuusi naista varttuivat Sataman alueella. Pirjo ja Raija ovat siskoksia ja asuivat vanhassa asemarakennuksessa.

Siskoksia ovat myös Eija, Riitta ja Ulla. Kaksi viimeksi mainittua ovat syntyneet Sataman ranta-alueen rakennuksissa, Riitta asemarakennuksessa ja Ulla samaan pihapiiriin kuuluvan pienemmän rakennuksen saunassa.

Eeva Porthen puolestaan syntyi hieman kauempana rannasta sijainneessa nyt jo puretussa talossa.

Suurin osa Sataman perheistä oli rautatieläisiä. Ystävykset uskovatkin vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden salaisuuden piilevän samanlaisissa elämän lähtökohdissa ja tiiviisti yhdessä vietetyssä lapsuudessa.

– Täällä kun asuttiin ja oltiin koulukavereita, niin ystävyys oli jotenkin ihan selvää, Eeva Porthen tuumii.

Muut kylän lapset eivät juurikaan käyneet Satamassa uimakauden ulkopuolella. Pirjo Lehikoinen toteaakin vitsikkäästi, ettei ystävien suhteen ollut oikeastaan valinnanvaraa.

Ulla Lauhasmaan synnyinkoti sijaitsee vanhan asemarakennuksen läheisyydessä.

Vesibussikuljetukset ovat jääneet mieleen

Toijalassa toteutettu tapaaminen antoi ystäväporukalle paljon virikkeitä lapsuusaikojen muisteluun. Joitakin Sataman lasten lapsuusvuosilta tuttuja elementtejä löytyy yhä, muun muassa uimakoulu- ja kioskitoimintaa.

Paljon on kuitenkin jäänyt historiaan. Yksi näkyvimmistä muutoksista on se, ettei Satamaan enää kulje junarataa.

– Ratakiskot on kaikki pois, Ulla Lauhasmaa kertoo huomanneensa.

Sataman rautatieliikennepaikka lakkautettiin vuonna 1971, ja ratayhteys Satamaan katkaistiin lopullisesti Tampere–Helsinki-moottoritien rakentamisen yhteydessä vuonna 1999.

Ystävysten lapsuusaikana rataa käytettiin pääasiassa tukinkuljetukseen ja halkojen kuljettamiseen Toijalan asemalle. Riitta Rokkanen ja Eeva Porthen muistavat elävästi myös vesibussien kuljettamiset Satamaan rautateitse.

– Vesibussi oli junassa, ja kiskot menivät veteen saakka. Se oli hieno ja iso tapahtuma, täällä oli torvisoittokunnat ja kaikki.

Muutoksista huolimatta ystävykset tunnistavat Sataman vielä oikein hyvin vanhaksi kotipaikakseen.

– Ei ole liikaa tehty mitään uutta, ja hyvä, että puut on säästetty, Eeva iloitsee.

Vanhemmat eivät puuttuneet

Nykylapsiin verrattuna Sataman lasten elämä oli heidän oman arvionsa mukaan liikunnallisempaa ja vaatimattomampaa. Tyypillisimpiä arkileikkejä olivat polttopallo sekä naru- ja ruutuhyppely. Lisäksi tehtiin käpylehmiä ja rakennettiin majoja sekä maahan että puihin.

Puihin kiipeily ja muut leikit yltyivät välillä hurjiksikin, mutta pahimmilta haavereilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.

– Tämä oli sellainen yhteisö, mikä vain toimi. Vanhemmat eivät puuttuneet oikein mihinkään, Eeva summaa.

– Kun ollaan omille lapsille kerrottu, mitä meillä on täällä ollut, he ovat sanoneet, että on teillä ollut ihana lapsuus, Riitta lisää.

Tapaamisen päätteeksi ystävykset ryhtyivät suunnittelemaan jo ensi vuoden retkeä, joka on tarkoitus pitää Ulla Lauhasmaan luona Lohjalla.

Lue myös:

Satamarata valmistui 90 vuotta sitten metsäteollisuuden tarpeisiin

Eija Peltomaan mukaan Sataman lapset leikkivät sateella usein tässä vanhan asemarakennuksen matalassa osassa.

Tältä tieltä osaa tytöistä huudettiin kotiin.

Tekninen johtaja Jaana Koota ja kaupunginjohtaja Antti Peltola odottavat akaalaisten ideoita Haihunkosken alueen kehittämiseksi. Kuva: Mikko Peltoniemi

Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola ja tekninen johtaja Jaana Koota ovat innoissaan. Haihunkosken alue Viialassa on vehreä ja soliseva keidas, mutta ei nykykunnossaan. Pienilläkin taloudellisilla satsauksilla alue voisi kuitenkin olla ihan eri näköinen ja saada paljon enemmän käyttöä.

– Miljööhän on valtavan hieno. Me olemme Jaanan kanssa sitä mieltä, että jotain tälle pitää tehdä, mutta meitä kiinnostaisi kuulla, mitä kaupunkilaiset ja paikalliset toimijat tästä ajattelevat, Peltola sanoo.

– Pelkästään raivaamalla saataisiin enemmän koskinäkymää. Sen lisäksi pitää miettiä, mitä tarvitaan, että täällä voisi järjestää vaikka peräkonttikirppiksen, työnäytöksiä, kalastuksen opastusta lapsille, Akaa-päivän piknikin tai muita teemapäiviä, Koota luettelee.

Kaupungin maalla olevaan ulkorakennukseen voisi perustaa vaikkapa kesäkahvilan. Saunakin rakennuksesta löytyy. Kuva: Mikko Peltoniemi

Näkymä-työ on näkymättömissä

Viialan kunta hankki aikoinaan Haihunkosken ranta-alueen, mutta sen kehittäminen jäi sikseen. Alueella oleva omakotitalo myytiin, mutta ulkorakennus jätettiin kunnan ja sittemmin Akaan kaupungin tarpeisiin. Siitä saisi Peltolan ja Kootan mukaan tukikohdan monenlaiseen toimintaan.

– Siinä on muun muassa varastotilaa ja sauna. On isoa tilaa ja korkeata tilaa ja vaikka mitä.

Petri Kiviniemen tekemää veistosta ei löydä pusikon keskeltä ellei osaa erikseen etsiä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Haihunkosken koskialue on todentotta pusikoitunut, ja esimerkiksi akaalaisen Petri Kiviniemen Näkymä-ympäristötaidetapahtumaan tekemä sukeltajaveistos on peittynyt lähes näkymättömiin. Tärkein on kuitenkin jäljellä.

– Se jo rentouttaa, kun kuuntelee kosken ääntä. Ja tietysti myös koko alueen historia on hieno, ja tänne on erittäin helppo tulla. Tämä pitää vain jalostaa ja hioa timantiksi, kaupunginjohtaja Peltola sanoo.

– Ja jos suvantoon tarvitaan uimapaikka, niin äkkiähän siihen hiekkaa roudaa, mies vakuuttaa.

Peltolan ja Kootan mukaan kaupunkilaisille järjestetään syyskesällä nettiin sähköinen kysely alueen kehittämisestä. Kärsimättömimmät voivat lähettää kaupungille ideoitaan jo nyt. Niitä otetaan vastaan myös Akaan Seudussa sähköpostiosoitteessa toimitus@akaanseutu.fi.

Akaan tekninen johtaja Jaana Koota pohti perjantaina, josko Haihunkosken rantamaisemissa olevan ulkorakennuksen saunan saisi lämpimäksi jo lauantain valtakunnallisena saunapäivänä. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Silloilta ylävirran suuntaan Haihunkosken uomien rannat on siistitty viihtyisäksi puistoksi. Kuva: Mikko Peltoniemi