Sanna–Mari Inomaa lopettaa Toijalan rautatieaseman Matkahuollon yrittäjänä. Akaan Matkahuollon tiloihin viime viikolla tehty murto oli viimeinen niitti lopettamispäätökseen. Hän pitää murtoa suunniteltuna ja ammattimaisena.
– En näe mahdolliseksi enää jatkaa, vaikka murto ei toivottavasti ole paikkakuntalaisten tekemä eikä osoitettu henkilökohtaisesti minua kohtaan. Kaikki, jotka ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi, tietävät mistä puhun. Murron mukana putosi pohja jatkosuunnitelmilta, Sanna-Mari Inomaa sanoo.
– Tästä ei ole kuin yksi suunta – ylös.
Inomaa hoitaa Akaan Matkahuoltoa toukokuun loppuun, jolloin nykyinen sopimus päättyy. Inomaa on Matkahuolto-yrittäjänä kymmenen vuotta.
– Matkahuollolla ei ole vielä uutta asiamiestä, mutta varmasti tarkoitus on löytää jatkaja, Inomaa kertoo.
Akaan Matkahuoltoon murtauduttiin tiistain 24.4. ja keskiviikon 25.4. välisenä yönä. Tiloista vietiin noin metrin korkuinen kassakaappi, joka sisälsi arvokasta omaisuutta. Jälkien perusteella kaappi on viety pois asemarakennuksesta ratapihan puolelta. Poliisin mukaan raskaan kaapin kuljettaminen on vaatinut mahdollisesti pakettiauton. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena. Tapaukseen mahdollisesti pidemmältä ajalta liittyvät vihjeet voi ilmoittaa Valkeakosken poliisiasemalle.
Samana yönä läheiseltä Ylpöntieltä vietiin autoista rekisterikilpiä. Matkahuolto-yrittäjä Sanna-Mari Inomaa epäilee tapausten liittyvän toisiinsa.