Jumbo vuodelta 1938. Jumbo kuuluu toiseksi laajimpaan Suomessa valmistettuun veturisarjaan. Sarjassa oli noin 160 veturia. Näistä viisi on kunnossa, Akaan Jumbo on ainoa ajokunnossa oleva. Jumbo ostettiin 1970-luvulla muutaman yksityishenkilön toimesta, romukauppiaiden nenän edestä. Kuva: Jarno Keskinen.
Veturimuseon kookkain höyryveturi, väliraskas tavarajunaveturi Tv1 nro 933 eli tuttavallisemmin Jumbo selvitti Insteam Oy:n järjestämän katsastuksen kirkkaasti. Museolla käyminen on katsastajillekin melko erikoinen työtehtävä. Lakisääteinen katsastus tehdään kahden vuoden välein.
Lämmitys aloitettiin jo sunnuntaina
Veturi on myös mainio keittiö. Kun lämpöä parin vuorokauden lämmitysrupeaman aikana riitti, Veturimuseon vapaaehtoiset kokkasivat muun muassa spagettivuokaa. Vaahtokarkkeja paahtamassa veturinlämmittäjä Robin Raita. Kuva: Jarno Keskinen.
Itse asiassa koko veturia ei katsasteta, vaan lähinnä katsastajia kiinnostaa veturin paineastia. Katsastuksessa olennaista on paineastian varoventtiilien toiminta. Varoventtiilit ovat turvallisuuden takaajia, kun paine kattilassa nousee noin 12 baariin neliösenttiä kohden. Paineen määrä tarkoittaa samalla sitä, että tuossa paineessa höyryveturissa kiertää 186-asteinen vesi. Jumbon vesisäiliössä vettä riittää 16 kuutiota. Lisäksi kattilassa on vielä neljästä viiteen kuutioon vettä.
Katsastusta varten Jumbo piti saada käyttökuntoon. Muuten veturi toki kunnossa onkin, mutta ennen katsastusta se piti lämmittää. Veturi koostuu noin 70 tonnista rautaa ja siihen vesi päälle, eli yhteensä 90 tonnia piti lämmittää työkuntoon. Veturimuseon vapaaehtoisille tämä tarkoitti parin vuorokauden työrupeamaa, kun vesitys ja lämmittäminen aloitettiin jo sunnuntaina.
– Liian nopeasti sitä ei voida lämmittää. Veturissa on eri teräslaatuja, joten lämmittäminen tehdään hitaasti, Museoveturiseuran varapuheenjohtaja Simo Tuominen kertoo.
Lämmitykseen puuosansa luovuttaneesta vaunusta jäi jäljelle metallirunko, jonka päälle rakennetaan uusi vaunu. Kuva: Jarno Keskinen.
Veturin kitaan katosi tavaravaunun puuosat
Veturin kyytiin mahtuu veden lisäksi 16 kuutiota halkoja. Tällä kertaa priimaa koivuhalkoa kului tavanomaista lämmitystä vähemmän, sillä Jumbon kitaan työnnettiin myös yhden tavaravaunun puuosat. Vaunusta oli jäljelle pari vanerilevyä ja laatikollinen lahonnutta purua, kun Jumbo alkoi olla ajokunnossa.
– Seuraavaksi tavaravaunun runko hiekkapuhalletaan tässä museon tontilla, Pasi Kylmälä Museoveturiseurasta kertoo.
Lämmitystä tehtiin vuorotyönä, mukana ehti olla kymmenkunta seuran vapaaehtoista. Ympärivuorokautinen työ vaati tietysti myös ruokahuollon sujuvuutta.
– Veturi on hyvä keittiö. Tulipesän suuluukulla tehtiin muun muassa spagettivuokaa, munakasta, kalaa ja tietysti myös paahdettiin tikun nokassa vaahtokarkkeja, seuran aktiivijäsen Anne Teirisalo kertoo.
– Veturimiehillä ei ole ollut kylmä eikä nälkä.
Jumbon lämmittäminen on verkkaista puuhaa, tulipesää pitää ruokkia puolella sylillisellä puuta puoleen tuntiin. Väliaikoina vapaaehtoiset pääsivät nukkumaan museon näyttelyyn kuuluvaan vanhaan postivaunuun, jossa on myös makuupaikkoja.
Tarvittaessa veturin kattilaan voidaan syöttää kylmää vettä halkovaraston alla olevasta noin viiden kuution vesitankista, Museoveturiseuran varapuheenjohtaja Simo Tuominen kertoo. Kuva: Jarno Keskinen.
Veturit leimalle ja museojuna liikenteeseen
Jumbo on tällä hetkellä ainoa Veturimuseon leimassa oleva höyryveturi. Kaksi muuta höyryveturia odottaa vuoroaan.
– Oikeastaan vain toinen odottaa katsastusta. Toista ei ole käytetty 1970-luvun jälkeen, joten se tarvitsee ensin pientä säätöä, Tuominen tietää.
– Lisäksi meillä on höyrynosturi, joka myös katsastetaan jossain vaiheessa. Nosturi on ollut käytössä Pasilan konepajalla. Saa nähdä miten sen kanssa käy, mutta kun kerran katsastuksesta on kyse niin sanotaan vaikka että haetaan vikalista, Veturimuseon vapaaehtoiset nauravat.
Aivan ajan kuluksi vetureita ei leimauskuntoon laitella. Museoveturiseuran suuri suunnitelma on saada jonain päivänä raiteille oma kokonainen juna, jolla voidaan ajaa omaa museoliikennettä. Siksi museon pihalla on nyt useampia kunnostusta odottavia junanvaunuja.
– Se vie aikaa ja rahaa, ja kummastakin museolla on pulaa. Toivottavasti suunnitelma toteutuu joskus neljän tai viiden vuoden päästä. Sitten ajetaan ihan mihin asiakas haluaa, vaikka Valkeakoskella ja Urjalaan, Kylmälä visioi.
Koska kyse olisi lähiseutumatkailusta, se antaisi samalla mahdollisuuden yhteistyöhön lähiseudun muiden yhdistysten ja matkailutoimijoiden kanssa.
Punainen viiva osoittaa työpaineen. Veturin katsastuksessa varmistetaan, että varoventtiilit toimivat, jos paine nousee liian suureksi. Kuva: Jarno Keskinen.
Veturimiehillä ei ollut kylmä. Kun veturissa on 16 kuutiota 187-asteista vettä, myös jokainen veturin metalliosa on lämmin. Kuvassa lämpöeriste mallia 1938. Kuva: Jarno Keskinen.
Kattilan kyljessä on laatta, johon on lyöty kulloinkin ajankohtaiset tiedot. Kuten kuvasta näkyy, vuosimallin 1917 kattilassa on merkintöjä jo ajalta ennen nykyisen veturin valmistumista vuonna 1938. Kuva: Jarno Keskinen.
Tulipesään heitettiin yhden tavaravaunun puuosat. Jumbon kattila on huomattavasti veturia vanhempi. Vuonna 1938 raiteilla ensi kertaa rullanneen veturin kattila on valmistunut jo 1917. Tämä oli mahdollista, koska tekniikka ei merkittävästi kehittynyt. Kuva: Jarno Keskinen.