Matt. 22:15-22
Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?" Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne." He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.
Jeesukselle esitetty kysymys ei ollut helppo kysymys. Uskonnollisista syistä jokaisen kunnon juutalaisen olisi pitänyt vastata kielteisesti tähän kysymykseen. Mikä tahansa vastaus olisi hankala. Myönteinen vastaus suututtaisi Jeesuksen kannattajat, kielteinen vastaus merkitsisi keisarin halveksuntaa ja yllyttämistä kapinaan.
Jeesus pyysi kysymyksen esittäjää näyttämään sitä rahaa, jolla he maksoivat veronsa. Tuossa rahassa olikin keisarin kuva. Rooman valtakunnan alueella oli nimittäin kahdenlaisia denaareja. Toisessa oli keisarin kuva ja teksti CAESAR, KUNINGAS JA JUMALAN POIKA. Toiset denaarit olivat blankkoja, niihin ei siis ollut painettu mitään. Kunnon juutalainenhan ei koskenutkaan sellaiseen kolikkoon, jossa Keisari mainittiin Jumalan pojaksi.
Kysymyksen esittäjillä oli sellainen raha, jota juutalaiset eivät käyttäneet. Jeesuksen oli helppo todeta, että antakaa sitten keisarille se mikä keisarille kuuluu. Vastaus oli niin nokkela, että evankeliumikin mainitsee kysyjien hämmästyneen ja luikkineen vähin äänin tiehensä.
Meille nykyisiin länsimaisen järjestäytyneen yhteiskunnan mukanaan tuomiin vapauksiin ja oikeuksiin tottuneille kysymys esivallalle uskollisuudesta harvoin on omantunnon kysymys. Toisin olisi, jos eläisimme diktatorisesti hallitussa maassa, jossa vallanpitäjän poliittiset vastustajat menettävät vapautensa tai pahimmassa tapauksessa henkensä.
Jeesuksen vastaus oli silti ajankohtainen meillekin. Keisarille se mikä keisarille kuuluu, mutta Jumalalle se mikä Jumalalle kuuluu. Maallisen ja hengellisen erottaminen on suurta viisautta. Moni kysymys ratkaistaan terveellä maalaisjärjellä ilman, että niitä tarvitsee millään tavalla hengellistää. Ajalliset kysymykset ovat ajallisia kysymyksiä.
Hengellisten tarpeiden hoitaminen on kristitylle välttämätöntä. Kristitty on tässä mielessä kahden valtakunnan kansalainen. Vaikka kristityn isänmaa onkin Jumalan valtakunnassa, silti ajalliseen yhteiskuntaan kuuluminen on välttämätöntä.
Jeesuksen vastaus verorahasta kysyjille muistuttaa meille, että sekä yhteiskunta että Jumala vaativat meiltä jotain, oman osansa. Tärkeintä kuitenkin on, että Jumala saa meissä sen, mikä hänelle kuuluu. Hänen armonsa tekee meissä työtä ja meidän kauttamme vaikuttaa myös tässä maailmassa, jossa elämme.
Kalle Roine
Kirjoittaja on Kalvolan kirkkoherra