
Leijona Futsalin sinipaidoista Yasar Elbeller (vas.) ja Aleksi Pirttijoki iskivät lauantaina maalin mieheen Kuva. Tuukka Nyström.
Syyskuun lopussa käynnistyvään Futsal-Liigaan valmistautuvat Leijona Futsal pelasi lauantaina syksyn toisen harjoituspelinsä Toijalan Monitoimihallilla. Vastassa oli tamperelainen PP-70 ja lopputuloksena harjoituskauden ensimmäinen voitto selvin lukemin 7–3 (3–0).
Ottelun käsikirjoitus ei tarjonnut yllätyksiä. Heti avausminuuteista lähtien juoni oli selvä: Leijona Futsal hallitsi kenttätapahtumia ja palloa, kun taas vieraat keskittyivät puolustuspelin opetteluun ja vastahyökkäyksiin.
Tolpat kolisivat muutamaan otteeseen, ennen kuin Jussi Nyström pääsi iskemään ottelun avausmaalin Jovan Stankovicin syötöstä ajassa 7:50. Kun myös Miikka Hurme sekä Yasar Elbeller osuivat tolppien väliin, siirryttiin tauolle lukemissa 3–0.
Lauantaina kotipeli Ilvestä vastaan
Toisella puoliskolla pelin kuva pysyi samana. Kotijoukkueen otteen hiukan herpaantuessa myös vierasjoukkue pääsi kuitenkin osallistumaan maalintekotalkoisiin. Kotijoukkueesta maalinteossa onnistuivat Hurme, Dusan Milojevic, Stankovic sekä Aleksi Pirttijoki. Näin kaikki kenttäpelaajat pääsivät tehopisteille.
Maalinsuulla Juho Laine hoiti ensimmäiset 35 minuuttia ja tuuraajakeikalla ollut Veli-Matti Korhonen viimeiset 5 minuuttia.
Leijona Futsalin päävalmentajan Jovan Stankovicin mukaan Leijonien yhteinen työ on vasta aivan alkutaipaleella, joten on turha vetää näistä peleistä kovin syviä analyysejä.
– Tarvitsemme nyt yhteisiä kokemuksia, ja totta kai on aina mukavampi palata maanantaina treeneihin voiton jälkeen. Pelissä oli hyviä elementtejä, mutta kaukana se on vielä valmiista, Stankovic tarinoi medialle ottelun jälkeen.
Leijona Futsalin harjoituskausi jatkuu tulevana lauantaina kotiottelulla, kun Tampereen piirin Liittocupin välierässä vastaan asettuu Ilves. Ottelu käynnistyy Monitoimihallilla kello 15, ja sen voittaja etenee Liittocupin finaaliin, joka pelataan ensi viikon lauantaina.