
Topan sivurajaheitot Ikaalisten puolustusalueella tuottivat vierasjoukkueelle useita maalintekotilanteita. Kuva Jukka Koskinen.
Toijalan Pallo-49 teki tuloksellisen vierailun Ikaalisiin jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioonassa. Ikaalisten Urheilijat joutui nöyrtymään akaalaisille lauantaina 8. syyskuuta pelatussa ottelussa 2–3 (1–1).
Työmoraali Topan miehistössä oli jälleen tapissaan, ja eritoten ratkaisevalla toisella pelijaksolla. IkU teki ottelun avausmaalin 13. minuutilla, kun Oskari Ahlfors sai vieraiden merkkausvirheen jälkeen pallon maalin edustalle. Kärkimies ampui pallon varmasti alanurkkaan.
33. minuutilla Topa näytti jälleen vaarallisuutensa erikoistilanteessa. Mikko Alahäivälä linkosi sivurajaheiton Toni Niskalan päähän. Tonin jatko meni Tuomas Kallioisen ulottuville. Tuopin tuikkaus maalia kohti osui pakin jalkaan, ja siitä verkkoon. Maali merkittiin omaksi maaliksi.
Lähes identtinen oli kuvio Topan johtomaalissa 65. minuutilla. Nyt pitkän rajaheiton linkosi Tuomas Kallioinen. Toni Niskala jatkoi päällä pallon maalin edustalle. Joonas Saariniemi nousi oikea-aikaisesti puskuun ja toimitti pallon yläriman kautta maaliin.
Kotijoukkue tuli tasoihin 75. minuutilla, kun Aleksi Ilomäki sijoitti pallon etunurkasta sisään. Topan puolustus pelattiin tuossa maalissa niin sanotusti kahville.
Topa pelasi kuitenkin edelleen kolme pistettä kiikarissaan eikä aikonut tyytyä pisteeseen. Toni Niskala vapautti pitkällä kaaripallolla Jesse Järven tekopaikkaan. Hallittu nosto maalivahdin yli, ja vierasvoitto oli selviö.
Maali syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ja toi taisteluvoiton, jolla Topan nousu keskikastin paremmalle puolelle sai jatkoa.
Näissä keskinäisissä kohtaamisissa noudatettiin samaa kaavaa kuin viime kaudellakin. Molemmat voittivat toisensa vieraspeleissä. Lauantaina IkU pelasi palloa usein pystyyn, nopeahkoille kärkimiehille. Pääosin Topan keskusta oli kuitenkin riittävän pitävä.
Lisättäköön vielä, että tekopaikkansa lisämaaleihin oli molemmilla.
Tähtiraadissa olivat vuosia Topan peleissä käyneet Veikko Alahäivälä ja Antti Karkkimaa. Näin tähdet jakaantuivat: 3 Tuomas Kallioinen, 2 Joonas Saariniemi, 1 Mikko Alahäivälä.
TP-49 kokoonpano: Jukka Saari, Ere Salmi, Toni Niskala, Mikko Alahäivälä, Janne Hevonoja, Akseli Sormunen, Tuomas Kallioinen, Jesse Järvi (C), Joonas Pietikäinen, Viljo Valoma (79. Mehmet Yabalak), Joonas Saariniemi.
PJK vastassa lauantaina

Kolmikolla Joonas Saariniemi (vas.), Jesse Järvi ja Tuomas Kallioinen oli vahva osuus Topan voitossa Ikaalisten Urheilijoista. Kuva Jukka Koskinen.
Koko kauden kärkikolmikossa ja suurimman osan ajasta kärjessä keikkunut Pirkkalan Jalkapalloklubi on Topan seuraava vastustaja. PJK:lla on yhtenäinen joukkuepelaamisen ja pitävän puolustuksen. Pelikohtaisesti heidän puolustuksen murtaminen, on ollut vaikeaa useimmalle joukkueelle. Joukkueiden kevätkierroksen ottelu kesäkuussa, oli Topalta vahva taistelupeli. Pirkkalassa päädyttiin PJK:n 2-0 voittoon, viihdyttävässä ottelussa. Nyt Topalla on asennepuoli ollut viimeisessä kuudessa pelissä kohdillaan, ja tulostakin on tullut. Viisi voittoa, ja vain yksi tappio.
Lähtökohdat hyvälle nelosdivisioonan ottelulle ovat olemassa. Tervetuloa siis kannustamaan kotijoukkue voittoon. TP-49 – PJK, lauantaina 15 syyskuuta alkaen kello: 15. Toijalan Keskusurheilukenttä.