Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Ryhmäkoti Raiteen toiminta laajenee Toijalassa – yli 700 neliön hirsitaloon tulee kaksi yksikköä

$
0
0

Seinäjoella asuva aluejohtaja Jouni Korpela (oik.) luottaa käytännön kasvatustyössä Suvi Tähkäahoon, Tapio Vesaan ja muihin Akaan ryhmäkodin työntekijöihin. Tähkäaho toimii nykyisen ja Vesa syksyllä käynnistyvän uuden yksikön johtajana.

Toijalassa toimivan Ryhmäkoti Raiteen kaikki seitsemän lasten sijaishoitopaikkaa ovat olleet täynnä yli kymmenen vuoden ajan. Syksyllä paikkoja tulee lisää, sillä nykyisen talon viereen on noussut yli 700 neliön hirsirakennus, johon avataan kaksi 7-paikkaista yksikköä.

Ryhmäkoti Raiteen asukkaat ovat alle 18-vuotiaita lapsia.

– Tulijoita olisi enemmän kuin pystymme ottamaan. Se on yksi syy, miksi uskalsimme ottaa riskin ja investoida laajennukseen, kertoo aluejohtaja Jouni Korpela.

Ryhmäkoti Raide on osa Arjessa-konsernia, ja Korpelan vastuulla on neljä lastensuojeluyksikköä Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Toijalassa uudisrakennuksen odotetaan valmistuvan elo–syyskuussa. Kun kaikki tarkastukset on tehty ja lupa toiminnan aloittamiseen saatu Aluehallintovirastolta, voidaan ensimmäiseen uuteen yksikköön ottaa asiakkaita loka–marraskuussa. Toinen uusi yksikkö avataan myöhemmin.

– Mitään varmuutta asiakkaista ei ole, mutta uskomme, että nämä tulevat täyteen. Jokaisesta asiakkaasta tehdään kuntien kanssa maksusitoumussopimus, ja olemme olleet jo yhteydessä Akaan sosiaalitoimeen ja muihin kuntiin, Jouni Korpela kertoo.

Laajennus tuo lähes 20 uutta työpaikkaa

Ryhmäkoti Raiteen uuden rakennuksen alakerrassa on yhteisten tilojen lisäksi kaikille 14 lapselle omat 12 neliön huoneet. Yläkerrassa on henkilökunnan sosiaalitilat.

Yli 700-neliöisen hirsitalon alakerrassa on muun muassa lasten omat huoneet, olohuone ja keittiö. Käytävälle tulee myöhemmin väliseinä, joka jakaa rakennuksen kahteen yksikköön. Etualalla aluejohtaja Jouni Korpela ja takana Suvi Tähkäaho ja Tapio Vesa.

Uusia työntekijöitä tarvitaan yhteensä 15–20, ja rekrytoinnit ovat jo käynnissä.

– Aluksi palkkaamme 9–10 työntekijää ja loput sitten, kun toinenkin uusi yksikkö on toiminnassa. Nyt menossa oleva haku päättyy heinäkuun lopussa, ja valintoja teemme elokuussa, aluejohtaja Jouni Korpela kertoo.

Uudet työpaikat ovat Korpelan mukaan herättäneet mielenkiintoa sekä Akaassa että muualla, ja samalla on kyselty myös Akaaseen muuttamisesta. Ryhmäkoti Raide haluaakin olla vaikuttamassa positiivisesti Akaan kehitykseen tarjoamalla työpaikkoja ja tekemällä ruokaostokset ja muut hankinnat paikallisista kaupoista.

Korpelan mielestä kilpailu on lastensuojelualalla hyvä asia, koska vaihtoehtoja pitää olla.

– Ei ole hyvä, jos lapselle otetaan paikka sieltä mistä saadaan. Hyvä hoito ja huolenpito on ensisijaista. Liiketoiminta syntyy siitä. Nopean voiton tavoittelijat ovat kadonneet nopeasti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles