Paula Toivolan (vas.) ja Raili Pukarisen isä Väinö Heino kuoli talvisodassa helmikuussa 1940. Raili Pukarinen muistaa, kuinka kirkkoherra Artturi Varho tuli tuomaan Lallinmäkeen suruviestiä.
Raili Pukarinen (o.s. Heino) muistaa hyvin, kun Viialan miehet lähtivät talvisotaan vuonna 1939. Joukossa oli myös hänen isänsä, sahatyömies Väinö Heino.
– Lallinmäki oli täynnä miehiä, jotka lähtivät marssien kohti rautatieasemaa. Sitä mukaa miehet vietiin rintamalle, isäkään ei päässyt enää kotiin, Pukarinen toteaa.
Perheen kahdeksas lapsi syntyi joulukuussa 1939. Isä Väinö sai tiedon pojan syntymästä rintamalle mutta hän ei koskaan nähnyt nuorimmaistaan. Heino kaatui 13.2.1940 Suomussalmella.
Raili Pukarinen kertoo, että Lallinmäen lapsilla oli tapana leikkien lomassa seurata, kenen kotiin kirkkoherra Artturi Varho tuli kulloinkin tuomaan suruviestiä.
– Kun Varho näytti menevän sinne, missä me asuimme, lähdin äkkiä juoksemaan ja ehdin kotiin, ennen kuin hän tuli meille. Kun kirkkoherra ei oikein uskaltanut aukaista ovea, äiti sanoi, että tulkaa vaan sisään. Varho tuli ja kertoi, mitä oli kerrottava. Se oli kova paikka papillekin.
Hautajaiset pidettiin Viialan vanhassa kirkossa. Samaan aikaan siunattiin useita sankarivainajia.
Talvisodassa kaatunut Väinö Heino oli sahatyömies ja kahdeksan lapsen isä.
Sokeri vaihdettiin jauhoihin
Isän kaatuessa Heinon perheen kahdeksasta lapsesta vanhin oli viidentoista ja nuorin vasta syntynyt. Raili Pukarinen myöntää äidin joutuneen koville arjen pyörittämisessä.
– Kun ruoka oli kortilla, eikä se oikein riittänyt, maatalosta käytiin hakemassa lisää. Meidän perheellä oli se etu, että kun lapsia oli paljon, saimme sokeria. Äiti teki maatalon kanssa sopimuksen, että kilosta sokeria hän sai jauhoja, jotta saimme leipoa leipää. Sillä päästiin eteenpäin. Tiukkaahan se oli, mutta niin se oli siihen aikaan kaikilla ja varsinkin niillä, joilla oli paljon lapsia.
Raili Pukarisen sisko Paula Toivola muistaa äitinsä kertoneen, että vuonna 1901 syntyneen isän ei olisi tarvinnut lähteä sotaan ensimmäisten joukossa.
– Mutta hän oli innokas. Silloin ei kehdattu jäädä takarintamalle, siskokset toteavat.
Oinaat kokivat monta menetystä
Väinö Heino on yksi niistä Viialan sankarivainajista, joiden kuvat ovat esillä Viiala-Seuran näyttelyssä Viialan kirjaston Vilkun näyttelytilassa. Avajaisia vietettiin torstaina melkoisessa väentungoksessa, sillä paikalla oli noin 80 asiasta kiinnostunutta. Valokuvataulut kannettiinkin näyttelytilasta väljemmille vesille kirjaston eteisaulaan avajaisten ajaksi.
Martti Muurimäki löysi kuvista kaksi enoaan ja tätinsä, Onni, Martti ja Aili Oinaan. Onni ja Martti Oinas kaatuivat talvisodassa, Onni joulukuussa 1939 ja Martti helmikuussa 1940. Aili Oinaan kohtaloksi koitui siirtokuljetus kuorma-auton lavalla. Hän sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli Pikonlinnassa joulukuussa 1943.
Martti Muurimäki löysi näyttelystä kaksi enoaan ja tätinsä. Martti ja Onni Oinas kaatuivat talvisodassa ja heidän sisarensa, lottana ollut Aili Oinas menehtyi jatkosodan aikana keuhkokuumeeseen.
– Siinä oli äidin äidillä kestämistä, kun perheen lapsista kaksi kuoli nuorena keuhkotautiin, kolme meni sodassa ja isäntä vielä toukokuussa 1947 joutui onnettomuuteen ja kuoli kahden päivän päästä sairaalassa. Lapsista kolme jäi, minun äitini ja hänen kaksi sisartaan, kertoo Martti Muurimäki, joka omistaa nykyisin isoisänsä maatilan Heinäsuolla.
Muurimäki on kuullut, että sodassa menehtyneistä veljeksistä toisen surmasi kranaatinsirpale ja toisen räjähtävä luoti.
– Kun Onni tai Martti oli kuollut, tuli Viialan asemalle arkku, josta ei tiedetty kenen se on. Kun tämä kantautui poikien isän Juhon korviin, hän arvasi sen olevan hänen poikansa ja pisti hevosen ja reen kuntoon, Muurimäki kertoo.
Äidin odotus ei päättynyt koskaan
Hilkka Heinonen on antanut näyttelyyn isänsä rintamalla tekemän valokuvakehyksen. Heinosen isä Johannes Kontunen Savitaipaleelta katosi Pasurissa kesäkuussa 1944. Heinonen oli silloin kaksivuotias ja sisarensa muutaman kuukauden ikäinen.
– Mummu odotti poikaansa koko ajan kotiin. Sellaisen tiedon hän sai, että isä olisi haavoittuneena lähtenyt ylittämään Vuoksea ja hukkunut sinne. Ruumista ei koskaan löytynyt, Heinonen kertoo.
Viialan sankarivainajat -näyttelyyn voi tutustua Viialan kirjaston näyttelytilassa heinäkuun ajan.
6/9 -41
Veli hyvä,
Terve vaan täältä ja tattis kortista. Vai siellä sinä olet jo pieni viskaali. Et sinä kans tiedä vakinaisen alokasajasta mitään. Mutta miten pystyt kouluttamaan alokkaita niin pienen koulutuksen jälkeen, kyllä minä luulen että se on vähän sitä ja tätä.
Täällä me olemme nyt viime päivinä tapelleet vallan hirvittävästi. Nyt oli kovimmat tappelut missä minä vielä olen ikänä ollut, mutta jossa menimme vain väkisin eteenpäin. Toista vuorokautta kesti kun valtasimme Tu…Nyt on meikäläisillä jo Aunuskin.
On niitä maailman isoimpia ihmeitä että minä ja moni muu jäimme henkiin. Saat uskoa, että tuli tehtyä lihaa niin että hirvittää. Tässä telttamme edessä on nytkin vielä raatoja, pojat niitä parhaillaan kuoppaa. Mutta kyllä niitä meni tuttuja meilläkin. Eero kans oli meitin komppaniassa vähän aikaa, se kaatui. Hämäläisen Allan kaatui, Järvisen Kalle ja muita joita sinä et tunne. Paljon tuttuja haavoittui, mutta en kaikkia viitti luetella.
Siitä tiedät että tämä ei ole mitään leikkipeliä. Kirjoita nyt usein kotia ja tännekin. Sano tutuille terveisiä.
Jaska
Näin kirjoitti Jaakko Poutanen pikkuveljelleen Hannulle yhdeksän päivää ennen kaatumistaan. Poutanen haavoittui Syvärillä ja kuoli kenttäsairaalassa.
Pekka Saari kaatui syyskuussa 1942 Poventsassa, joka oli viialalaisten kuolinpaikoista kaukaisin idän suunnassa.
Vuonna 1914 syntynyt Onni Oinas kaatui joulukuussa 1939 Ägläjärvellä.
Vuonna 1917 syntynyt Martti Oinas kaatui helmikuussa 1940 Kattilaojalla.
Kaatuneen venäläisen taskusta pelastettu kartta.
Hellevi Peltosen (vas.) setä Kalle Grönholm on yksi Viialan sankarivainajista. Grönholm kaatui talvisodassa Taipaleella. Hilkka Heinosen isä Johannes Kontunen Savitaipaleelta katosi jatkosodassa.
Idän suunnassa kauimpana kaatui Pekka Saari, jonka kuolinpaikka on Poventsa. Pohjoisin kuolinpaikka on Pelkosenniemi, jossa Lauri Lahtinen menehtyi joulukuussa 1939.
Viialalaisten kuolinpaikat on merkitty Suomen karttaan.
