Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Vesa Koskinen tekee latuja itselleen ja muille

$
0
0

Siniänmäessä asuvalla Vesa Koskisella on erikoinen harrastus: hän tekee moottorikelkan ja sen perässä kulkevan latukoneen avulla hiihtolatuja itsensä sekä lähiseudun hiihtäjien iloksi. Kaikkiaan Koskinen on vetänyt latuja Siniämäen ympäristöön parisenkymmentä kilometriä.

– Noin 17 tai 18 kilometriä on lenkkilatuja ja niiden lisäksi vielä pistot, joista pääsee laduille, Koskinen kuvailee.

Latuja Koskinen teki ensin viitisen vuotta naapurinsa kanssa ja sen jälkeen hän on tehnyt niitä toiset viisi vuotta yksin. Oma moottorikelkka Koskisella on ollut myös viisi vuotta. Maastoliikennelain mukaan moottorikelkalla ei saa liikkua maa-alueilla ilman maanomistajan lupaa. Koskiselle lupa on irronnut helposti.

– Kysyin luvat silloin aikanaan kun latuja aloimme tehdä, ja kaikilta luvat heltisi. Iso kiitos siitä heille. Eräs maanviljelijä totesi, että saat ajaa niin kauan kuin taivaalta tulee lunta, Koskinen toteaa.

Vesa Koskinen vetää latuja kolmisen kertaa viikossa. Aikaa kuluu kerrallaan kahdesta kolmeen tuntiin.

Takaovelta pitää päästä suksille

Latujen tekemisen lisäksi Koskinen on innokas hiihtäjä, jonka tavoitteena on tehdä vähintään kymmenen kilometrin lenkkejä kerrallaan. Viikonloppuisin kilometrejä kertyy tuplasti.

– Hiihtoharrastus jäi päälle siitä kun aloin käymään pohjoisessa joskus 2000-luvun alussa. Täällä piti silloin mennä Jalannille hiihtämään. Minä olen aika huono laittamaan suksia autoon ja lähtemään. Sen takia pitää tehdä latuja, että pääsee takaovelta suksille, Koskinen nauraa.

Koskinen lisää, että mikäli hän jostain syystä ei pystyisi enää hiihtämään, jatkaisi hän kuitenkin latujenvetämistä.

Koskisen haaveissa on luistelubaana

Koskisen ladut soveltuvat perinteisen hiihtämiseen, mutta miehen haaveissa on tehdä myös luistelutyylille soveltuvaa väylää.

Latukone tekee perinteiseen tyyliin sopivaa latua, mutta Vesa Koskinen haaveilee vielä jonakin päivänä tekevänsä myös luistelubaanaa.

– En vain tiedä riittääkö minulla siihen aika. Pitäisi olla sellaiset vehkeet, joilla tekee ladun samalla kuin luistelubaanan. Mutta kyllä minä sellaisen vielä joskus teen, Koskinen toteaa.

Jokin aika sitten paukkuneilla kovilla pakkasilla ladut pysyivät hienosti kunnossa, mutta tuulisina päivinä ne menevät nopeasti tukkoon.

– Valkoinen hanki siellä vain hohtaa kun kohta lähden ajamaan. Siinä on haastetta pysyä vanhalla latupohjalla. Jos siitä menee sivuun, on latu ihan pehmeä. Enkä halua, että tulee mutkia, Koskinen sanoo.

Latuja Koskinen vetää kolmisen kertaa viikossa, ja aikaa kuluu kerrallaan kahdesta kolmeen tuntiin. Mies kertoo, että laduilla on käyttäjiä mukavasti, toki enemmänkin laduille mahtuisi porukkaa.

– Mieltä se aina nostaa kun näkee, että minun laduillani hiihdetään, Koskinen sanoo.

Vesa Koskinen on vetänyt latuja Siniänmäen ympäristöön yhteensä parisenkymmentä kilometriä.

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles