Valtuutettu Heikki Knuutilan (sd) ääni on monille nuorille urheilijoille ja heidän vanhemmilleen tuttu, sillä mies kuuluttaa muun muassa Toijalan Vauhdin lasten- ja nuorten kilpailuja Toijalan keskusurheilukentällä. Knuutilan lempipaikka onkin urheilukentän kuulutuskoppi.
– Huippuhetkiä ovat ne kun 3–4 -vuotiaat juoksevat 40 metriä, eivätkä he oikein tiedä mihin suuntaan pitäisi lähteä ja lopulta isä tai äiti kantaa heidät maaliin. Välillä otan kuulutuskoppiin lapsia haastateltavaksikin. Ensin joku ei meinaa uskaltaa, mutta pian oven takana on 10 metrin jono halukkaita haastateltavia, Knuutila nauraa.
Knuutila kertoo, että kuulutuskopissa on eletty monia hauskoja hetkiä. Esimerkkinä hän mainitsee muutama vuosi sitten pidetyt Kansalliset kilpailut, joissa Touko Sirkesalo toimi hänen silminään.
– Minulta leikattiin kaihi pari vuotta sitten, enkä nähnyt kunnolla korkeushyppypaikalle riman korkeutta. Vuosikausia Toijalan Vauhdin toiminnassa mukana ollut Touko tuli koppiin mukaan ja kertoi minulle missä korkeudessa mennään, Vauhdin sihteerinäkin toimiva Knuutila kertoo.
Toijalassa opiskeluaikoja lukuun ottamatta koko ikänsä asunut Knuutila on ammatiltaan maanmittausinsinööri.
– Olin armeijassa ja opintoni jo suorittanut, kun eräs kollegani täältä kuoli. Sain hänen paikkansa vuonna 1980, ja siitä saakka olen ollut kaupungin palveluksessa. Paikkani on tosin aina välillä vaihtunut ja olen myös opiskellut lisää, Knuutila sanoo.
Valtuustossa 60-vuotiaalla Knuutilalla on menossa viides kausi, lisäksi hän istuu perusturvavaliokunnassa. Palkkatyön, valtuuston ja kuuluttamisen lisäksi Knuutilan elämään mahtuu vaimon kanssa hölkkätapahtumien kiertäminen, hiihtoreissut Lappiin, luonnossa liikkuminen ja perheen koirien, Zorron ja Martan, kanssa touhuaminen.
– Välillä olemme Zorron kanssa tulleet metsän poikki Toijalan torille, siitä tulee sellainen neljän kilometrin lenkki, Kymppi-Maukkaiden takana asuva Knuutila kertoo.
Parasta Akaassa Knuutilan mielestä on kaupungin pienimuotoisuus; lähes kaikki tuntevat toisensa ja vaikka kaupungin kouluja sisäilmaongelmat vaivaavatkin, ovat ne kuitenkin kooltaan sopivia.
– Myös Akaan sijainti on erinomainen, hetkessä pääsee mihin tahansa. Tässä on lähellä Tampere, Hämeenlinna, Valkeakoski ja jopa Espoo, jossa käyn katsomassa lastenlapsia. Sinnekään ei ole matkaa kuin 150 kilometriä, sen hurauttaa moottoritietä pitkin nopeasti, Knuutila tuumii.