Ukko-Pekka kumollaan.
Keskiviikkona 15.3. tulee kuluneeksi 60 vuotta Suomen rauhanajan tuhoisimmasta junaturmasta. Onnettomuus tapahtui perjantaina 15.3.1957 kello 9.45 silloisessa Kalvolassa, kaksi kilometriä Kuurilan rautatieasemalta etelään. Onnettomuudessa sai surmansa 26 henkeä, melkein kaikki kuolonuhrit olivat junien ensimmäisissä vaunuissa. Loukkaantuneita oli 40, joista 7 loukkaantui vakavasti
Yhteentörmäyksessä olivat osallisina Torniosta Helsinkiin matkalla ollut yöpikajuna, jonka veturina oli Ukko-Pekka numero 1005, ja pohjoiseen matkalla ollut moottoripikajuna.
Onnettomuuden syy oli katkos liikenteenohjauksen tiedonkulussa. Puolitoista tuntia aikataulustaan jäljessä olleelle yöpikajunalle oli annettu määräys kohdata moottoripikajuna Kuurilan eteläpuolella Iittalan asemalla, mutta kohtaus siirrettiin viime hetkellä Kuurilaan.
Tietokatkon vuoksi moottoripikajuna sai luvan lähteä Iittalasta kohti Kuurilaa, vaikka yöpikajuna oli lähes samanaikaisesti saanut lähtöluvan Kuurilasta kohti Iittalaa. Junat törmäsivät yhteen yksiraiteisella ratalinjalla kaarteessa, jossa näkyvyys oli metsikön vuoksi huono. Tämän vuoksi veturinkuljettajien suorittamista hätäjarrutuksista ei ollut apua, vaan junat törmäsivät toisiinsa yhteenlasketulla noin 150 kilometrin tuntinopeudella.
Apua läheltä ja kaukaa
Nosturit veturia nostamassa.
Kun sekä Kuurilan että Iittalan junanlähettäjille selvisi, että junat ovat ajamassa yhteen, he tekivät hälytyksen poliisille ja muille pelastustahoille.
Lähimmälle auratulle tielle oli matkaa noin 400 metriä. Pelastusoperaatio käynnistyikin aluksi lähitalojen hevosten voimin.
Junien matkustajina oli kaksi lääkäriä ja sairaanhoitajia, joten ammattiapua oli paikalla heti. Ensimmäiset ulkopuoliset auttajat saapuivat paikalle noin 15–20 minuutin kuluttua törmäyksestä. Väkeä pelastus- ja raivaustehtäviin tuli muun muassa Iittalan tehtailta ja Parolan varuskunnasta.
Raivaustyöt jatkuivat monta päivää
Onnettomuudessa moottoripikajunan vetovaunu tuhoutui täysin, ja yöpikajunan satatonninen Ukko-Pekka-veturi kaatui kyljelleen ratapenkalle. Yöpikajunan ensimmäinen vaunu, puurakenteinen makuuvaunu, kiilautui höyryveturin ja sen hiilivaunun alle ja murskaantui sinne. Useita puu- ja metallirakenteisia vaunuja tuhoutui lähes täysin.
Rata saatiin kuitenkin auki vielä samana päivänä illansuussa.
Ukko-Pekka-veturin nostivat takaisin raiteille sunnuntaina iltapäivällä Pasilan ja Kouvolan 75 tonnin rautatienosturit. Nosto-operaatio kesti kaikkiaan noin seitsemän tuntia.
Veturin alta löytyivät onnettomuuden viimeiset uhrit, joiden joukossa olivat Ukko-Pekan kuljettaja ja junan lehtipoika. Veturin nostoa oli seuraamassa viimasta ja pakkasesta huolimatta noin 2000 hengen yleisö, ja lähimmän tien varressa oli kolmen kilometrin autojono.
Langatonta viestintää ja liikenteenohjauslaitteita alettiin kehittää
Jutun kirjoittanut Liisa Ahokas äitinsä kanssa paikan päällä.
Koska tuohon aikaan ei vetureissa ollut minkäänlaisia radiolaitteita junien ja asemien välillä, yhteydenpitoon ei ollut mitään mahdollisuutta sen jälkeen, kun juna oli lähtenyt asemalta.
Onnettomuuden seurauksena langatonta viestintää asemien ja veturinkuljettajien välillä alettiin toden teolla kehittää. Myös rautateiden liikenteenohjauslaitteita alettiin voimakkaasti kehittää inhimillisten erehdysten estämiseksi. Rautateillä oli jo käytössä radiolaite, jolla ratapihan vaihtotyön valvoja saattoi olla yhteydessä vaihtoveturiin. Uusi linjaradiojärjestelmä perustui muutaman kymmenen kilometrein välein oleviin tukiasemiin. Järjestelmä tuli ensiksi käyttöön vuonna 1962 välillä Toijala–Haapamäki.
Tänä päivänä automaattinen kulunvalvonta on käytössä lähes kaikilla rataosilla.
Kuvat: Liisa Ahokkaan arkistot.
Ukko-Pekka-veturin nostopäivänä onnettomuuspaikalla kävi noin 2000 ihmistä.