Erkki Väisänen on omistanut Toijalan Tilitoimisto Oy:n vuodesta 1994. Viime vuoteen asti hän työskenteli yrityksen toimitusjohtajana, nykyisin Väisänen toimii Toijalan Tilitoimiston hallituksen puheenjohtajana ja HTM-tilintarkastajana.
– Päätin jäädä taustalle, koska olen mielestäni jo vähän yli-ikäinen. Joskus pitää osata luopua asioista. Nyt on paljon helpompaa kun voin käydä työmaalla silloin kun huvittaa eikä ole operatiivista vastuuta, Väisänen kertoo.
Toijalan Yrittäjät palkitsee Väisäsen lauantaina järjestettävässä 80-vuotisjuhlassaan Suomen Yrittäjien Kultaisella Yrittäjäristillä, joka voidaan myöntää 20-vuotisesta ansioituneesta yrittäjyydestä.
– Tunnustuksen saaminen on valtavan hienoa. Kyseessä on yrittäjäkollegoiden tekemä hakemus ja heiltä arvostuksen saaminen tuntuu tosi mukavalta, Väisänen toteaa.
Verottaja vaikeuttaa yrittäjän työtä
Yrittäjyydessä Väisänen nauttii erityisesti vapaudesta tehdä asioita oman mielensä mukaan.
– Meillä on myös paljon yrittäjiä asiakkaina ja heidän asioidensa hoitaminen on hyvin mielenkiiintoista, Väisänen pohtii.
Kritiikkiä Väisänen antaa valtiolle, joka tuntuu haluavan tehdä kaikista yrittäjiä, mutta ei kuitenkaan ole halukas poistamaan yrittämisen esteitä.
– Puhun nyt lähinnä verottajasta. Tuntuu, että yrittäjän tie halutaan tehdä vaikeaksi, Väisänen kuvailee.
Yrittäjäksi ryhtymistään Väisänen ei ole kuitenkaan missän vaiheessa katunut. Väisäsen mielestä Akaa on hyvä paikka yrittää, sillä paikkakunnalla on hyvä henki ja Toijalan Tilitoimistolle sopivia asiakkaita on paljon.
– Akaalaislla yrityksillä menee mielestäni ihan kohtuullisesti, toki eri alat menevät hiukan eri tahtiin. Esimerkiksi alihankinta näyttää nyt jo positiivisemmalta, mutta jokin aika sitten oli pieni notkahdus.
Väisäsen mukaan heikommat ajat ovat yrittäjän selkänahkasta pois ja silloin ainoa lääke tilanteen korjaamiseksi on tehdä enemmän töitä yrityksen eteen.
– Meille, kuten monelle muullekin paikalliselle yrittäjälle, on tärkeää, että työpaikat säilyvät ja henkilökunta voi hyvin. Henkilökunnasta on suuri vastuu, Väisänen kuvailee.
Toijalan Tilitoimistolla on neljätoista työntekijää ja sen asiakkaat ovat pääasiassa lähialueilta. Yrityksen toiminta jakautuu noin puoliksi isännöinnin ja taloushallinnon tehtävien kesken.