
Aarne Kolehmainen (vas.) ja Irita Virtala joivat Oma Säästöpankissa kakkukahvit ja osallistuivat arvontaan. Kolehmainen jutteli myös Veli-Pekka Sihvosen kanssa muun muassa merimatkoistaan maailmalla.
Oma Säästöpankin Akaan-konttorissa juotiin viime torstaina uuden palvelupäällikön, Veli-Pekka Sihvosen tarjoamat kakkukahvit. Samalla järjestettiin ensimmäinen 100 euron rahastolahjakortin arvonta. Pankki arpoo niitä kuukausittain Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Sihvonen itse sijoittaisi tällä hetkellä rahat joko Amerikkaan tai Eurooppaan.
– Kun katsoo valuuttakursseja, niin ehkä Eurooppaan. Ja Suomihan on osa Eurooppaa.
Veli-Pekka Sihvosen pankkiura alkoi vuonna 2010, eikä taloudessa ole sen jälkeen mennyt missään vaiheessa hyvin. Siksi asiakkaat ovat hänen mukaansa tarvinneet sijoitus- ja säästöneuvoja. Niiden antamiseen vaikuttaa myös tulossa oleva uusi EU-direktiivi.
– Esimerkiksi asiakkaan suoja neuvotteluiden dokumentoinnissa paranee.
Vaikka taantuma on jatkunut jo vuosia, monet osakkeet ovat tuottaneet hyvin. Ne, joilla on rahaa sijoitettavaksi, ovat yleensä malttaneet kuitenkin mielensä.
– Harvemmassa ovat ne sijoittajat, jotka tavoittelevat suuria nopeita voittoja. Yleensä sijoitetaan maltillisesti ja omaan tilanteeseen peilaten.
Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna suomalaisten omaisuus on enemmän kiinni asunnoissa. Sihvonen haluaa kertoa asiakkaille muistakin vaihtoehdoista.
– Meidän tehtävä on avartaa mahdollisuuksia hajauttamisessa. Esimerkiksi ison kiinteistöomaisuuden periminen voi olla ongelma, koska verottaja haluaa omansa heti.
Veli-Pekka Sihvonen aloitti Akaan-konttorin vetäjänä tammikuun alussa ja on ehtinyt käynnistää tutustumisen paikallisiin asiakkaisiin ja yrityksiin. Säästöpankin henkilökunta oli hänelle jo tuttua, koska mies on käynyt Akaassa eri konttorien yhteisenä sijoituspäällikkönä ollessaan.