Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Akaassa käyneen Alanko-Kahiluodon mielestä hallitus syrjäyttää ja eriarvoistaa

$
0
0

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto päätti toissaviikkoisen Pirkanmaan-kiertueensa Akaaseen ja kritisoi maan hallitusta koulutusta koskevista päätöksistä.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto päätti Pirkanmaan-kiertueensa Akaaseen.

– Hallituksen tietoisena tavoitteena on ollut koulutustason laskeminen. Tämä on kuitenkin väärä tie. Suomi ei pärjää globaalissa ympäristössä, jos emme panosta koulutukseen, Alanko-Kahiluoto sanoi.

Kysymys on Itä-Helsingistä politiikkaan mukaan lähteneelle poliitikolle henkilökohtainen.

– En olisi itsekään tässä, tohtoriksi kouluttautuneena, ilman yhtäläisiä mahdollisuuksia opiskella niin pitkälle kuin itse haluaa. Hallitus on toteuttamassa muutaman vuoden sisään peräti 190 miljoonan euron leikkaukset toiselle asteelle, säästöjen syntymisen kyseenalaistava Alanko-Kahiluoto totesi.

Hänen mielestään leikkauksilla syrjäytetään ja eriarvoistetaan.

– Kun aloituspaikkoja ei ole tarpeeksi, heikoimmat eivät enää pysy mukana. Säästöjäkään ei synny, kun syrjäytymisestä koituu kustannuksia yhteiskunnalle ja ongelmia nuorille.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles