Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Lauantain koulupäivät pois, kiitos

$
0
0

Lauantain koulupäivät pitäisi ottaa pois, koska oppilaat tarvitsevat unta eikä kaikkia oppilaita auta se, että he menevät ajoissa nukkumaan, sillä jotkut pyörivät sängyssä useita tunteja.

Kaikki oppilaat eivät edes tule lauantaina kouluun, ja se on epäreilua niitä kohtaan, jotka tulevat. Lauantai tehdään usein sisään johonkin vapaapäivään, joten myös he, jotka eivät olleet koulussa, saavat sen päivän vapaaksi.

Vaikka lauantain koulupäivillä on hyvä tarkoitus, nuoret tarvitsevat silti kahden päivän viikonlopun. Ennen oli normaalia, että lauantainakin oli koulua, eli sunnuntai oli ainoa vapaa päivä, mutta sen aikaiset oppilaat olivat tottuneet siihen. Nykyään myös lauantai on vapaa ja nuoret ovat tottuneet kahden päivän viikonloppuihin, joten mielestäni niitä ei tarvitse lyhentää.

Usein oppilailla kuten myös opettajilla on lauantaille suunnitelmia, joten he joutuvat perumaan suunnitelmansa. Jopa silloin, jos he ovat lähdössä esimerkiksi laivalle tai näkevät ystävää, jota eivät ole nähneet pitkään aikaan.

Jotkut menevät myös lauantain koulupäivistä niin sekaisin, että nukkuvat maanantaina jopa yli kello 12 päivällä eivätkä sen vuoksi tule kouluun. Lauantain koulupäivät pitäisi yksinkertaisesti lopettaa.

 

Oona Viitaniemi

Toijalan yhteiskoulu, 8A


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles