Kirsti Saarisen mukaan kotihoidon käynnit voisivat olla pidempiä. Saarisen mielestä työntekijöillä on liikaa töitä.
Akaan kaupungin kotihoidossa Kylmäkoskella työskentelevä Raija Rautiainen on herännyt kotonaan Savikoskella kello 5.45. Takana on kiireinen työviikonloppu ja edessä maanantain aamuvuoro.
Rautiaisen työpäivät vaihtelevat asiakkaiden mukaan. Kotihoito käy muun muassa antamassa ja jakamassa lääkkeitä, auttamassa pesuissa ja pukeutumisessa, hoitamassa haavoja ja varmistamassa, että kaikki on hyvin. Samalla asiakasta kannustetaan omatoimisuuteen. Rautiainen toimii Kylmäkosken alueella myös kuulonhuoltovastaavana.
Rautiainen nauraa hoitavansa tarvittaessa myös asiakkaiden lemmikit.
– Kerran annoin eläinlääkärin ohjeiden mukaan pistoksen kissalle. Yritimme hoitaa papan ystävää kuntoon.
Superkuuta etsimässä
Maanantain aamuvuoro alkaa kello seitsemältä Tarpiakodilta, joka toimii Kylmäkosken alueen kotihoidon tukikohtana vielä jonkin aikaa. Puoli kahdeksalta Rautiainen suuntaa vanhustentaloille päivän ensimmäiselle asiakkaalle.
– Huomenta, täällä ollaankin hereillä, huikkaa Rautiainen astuessaan Kirsti Saarisen asunnon eteiseen.
Raija Rautiainen rasvaa Kirsti Saarisen jalat.
Rautiainen lukee kännykällä tuulikaapin seinään kiinnitetyn tunnistetarran, joka avaa kännykkäsovellukseen asiakkaan tiedot.
75-vuotias Kirsti Saarinen istuu sohvalla ja seuraa television aamuohjelmaa. Hän on noussut puoli kuudelta katsomaan, näkyisikö taivaalla superkuuta.
– Illalla kiersin terassilla ja katselin, mutta ei näkynyt mitään, Saarinen kertoo.
Saarinen päivä lähtee käyntiin kotihoidon käynnistä.
– Aamukäynti on tärkeä, kun on kaveri, jonka kanssa saa jutella. Monta kertaa jutellaan vaan niitä näitä, mutta sillä pääsen päivän alkuun, Kirsti Saarinen sanoo.
Saarinen toivoo, että kotihoidon työntekijät voisivat olla seurana pidempään. Hänen mielestään kotihoidolla on liikaa töitä.
– Minun on niin tehnyt mieli soittaa, että ottakaa ihmeessä näitä lisää. Nämä taintuvat työnsä alle, kun joutuvat juoksemaan paikasta toiseen.
Kuperkeikkoja takaterassilla
Raija Rautiainen laittaa Saariselle silmätipat, rasvaa jalat ja ehdottaa puuron keittämistä. Saarinen sanoo tekevänsä sen itse, mutta haluaisi tarjota vieraille kahvia. Vieraat kieltäytyvät, sen sijaan Rautiainen valmistaa Saariselle kupillisen tämän rakastamaa pikakahvia. Välillä Rautiainen istahtaa tuolille kirjaamaan asiakkaan kuulumiset kännykkäsovelluksella hoitosuunnitelmaan.
Kirsti Saarinen sanoo tulevansa hyvin juttuun kotihoidossa työskentelevän Raijan Rautiaisen kanssa. – Hän on tähän työhön tehty. Ihan sydän pehmenee, kun Raija tulee.
– Kun tulee joulu, voidaan laulaa joululauluja, Kirsti Saarinen muistuttaa.
Ilman laulua ei jäädä tälläkään kertaa. Naiset esittävät yhdessä Taivas on sininen ja valkoinen, joka saa Saarisen muistelemaan hiljattain edesmennyttä aviomiestään Mattia.
– Itku tulee vielä herkästi, mutta itkeminenhän on hyvä asia. Se puhdistaa sisältä.
Kirsti Saarisen mielestä luonto rauhoittaa, sitä hän seuraa kotinsa ikkunasta. Saarinen odottaa kunnon lumitalvea, jotta voisi lunastaa antamansa lupauksen lumienkeleistä.
– Me menemme Raijan kanssa ulos möyrimään, heitetään kuperkeikkaa ja tehdään enkeleitä. Menen terassille ja heitän selälleni. Sen minä meinaan tehdä, Kirsti Saarinen vakuuttaa.
Nitro koitui hiiren kohtaloksi
Kirsti Saarisen luona kuluneen puolituntisen jälkeen Raija Rautiainen jatkaa matkaa. Hän hyppää Pösönsä rattiin ja lähtee 80-vuotiaan Tuulikki Tenttulan luo tarkistuskäynnille. Vieraita on vastassa myös Nitro-kissa.
– Kerran se tuli hiiren kanssa sisälle. Kissa juoksi hiiren perässä, ja kaikki meni sikin sokin. Kun aukaisin oven, hiiri pääsi ulos ja kissa perässä. Siellä kissa sai hiiren kiinni, Tenttula kertoo.
Tuulikki Tenttula laskee Nitron ensimmäisen kerran pihalle yleensä aamuneljältä. Ennen kotihoidon tuloa Tenttula ehtii puuhailla kaikenlaista pientä, keittää puuroa ja kahvia.
– Minun olisi tarvinnut keittää teille kaffetta. Kun seuraavan kerran tulette, soittakaa päivää ennen. Käyn kaupassa ja pistän kaffepannun päälle, Tenttula muistuttaa.
Tuulikki Tenttula haluaisi joskus vaihtaa rooleja ja palvella kotihoidon työntekijää. – Välillä tekee mieli sanoa, että mene sinä nyt maate, niin minä keitän sinulle kaffetta, Tenttula nauraa.
Vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva Nitro-kissa haluaa ulos ja jää pihalle odottamaan vieraiden poistumista. Lähtiessään Raija Rautiainen muistuttaa vielä jääkaapista olevista ruuista.
Huonosti nukuttu yö ei pilaa päivää
Aamun kolmannessa paikassa ollaan vielä lepäämässä, kun Raija Rautiainen saapuu käynnille. 86-vuotiaalla Kerttu Järvihaavistolla on takanaan huonosti nukuttu yö.
– Mutta yksi yö sinne tai tänne, ei meinaa mitään. Yleensä nukun kauhean hyvin, hän sanoo.
Kerttu Järvihaavisto valmistautuu aamusuihkuun, mutta sitä ennen Rautiainen valmistaa hänelle pikapuuron. Järvihaavisto keittää itse kahvit, ja päivä- ja iltaruokailu järjestyvät viereisessä Tarpiakodissa. Tiistaisin taksi hakee hänet Päiväkeskus Lahjantupaan Urjalaan. Siellä on tarjolla juttuseuraa, pientä ohjelmaa ja ruokailu.
– Minulla ei ole mitään hätää. Täällä on mukavat työntekijät, hyvä ruoka ja lämmintä, Kerttu Järvihaavisto sanoo.
Ilot ja itkut ovat yhteisiä
Kotihoito käy auttamassa Kerttu Järvihaavistoa aamuaskareissa. Suihkupäivinä Raija Rautiainen kiertää papiljotit Järvihaaviston hiuksiin.
Raija Rautiaisen mielestä paras palkka työstä on tyytyväinen ja iloinen asiakas.
– Asiakkaat ovat kuin perheenjäseniä, joiden kanssa halataan ja välillä itketäänkin.
Rautiainen on tehnyt töitä kotihoidossa lähes 20 vuotta. Hoitoalalle hän siirtyi toimistotöistä, koska halusi numeroiden sijaan työskennellä ihmisten parissa.
Rautiainen on viimeisimpiä sosiaalialan oppilaitoksesta kodinhoitajaksi valmistuneita. Koulutuksen on korvannut lähihoitajan tutkinto.
Kaikki vietiin ulos mitä irti saatiin
Raija Rautiainen on aloittanut kodinhoitajana vuonna 1997 Vesilahden kunnassa. Siihen aikaan työ oli pääasiassa siivousta.
– Ajattelin, että tätäkö varten olen opiskellut kaksi ja puoli vuotta. Työ oli raskasta. Vesilahdessa oli tosi isoja maataloja, eikä siivoaminen ei ollut mitään siistimistä, vaan suursiivousta. Kaikki mikä irti saatiin, vietiin ulos.
Rautiainen muistelee asiakasta, jolle kotihoidon työntekijät kävivät hakemassa lammesta jäitä maidon jäähdyttämistä varten.
– Mamma nouti maitonsa läheiseltä tilalta, mutta kun maito ei mahtunut pieneen jääkaappiin, tarvittiin jäitä. Menimme työkaverin kanssa lammelle, jossa toinen piti takinhelmasta kiinni, kun toinen hakkasi kirveellä jäitä.
Työ Kylmäkoskella oli taivas
Raija Rautiainen on Kerttu Järvihaaviston omahoitaja, joka toimii muun muassa yhteyshenkilönä omaisten suuntaan.
Raija Rautiainen on tyytyväinen, että nykyisin kotihoidon työ on hoidollisempaa, lääkehuoltoa ja kylvetyksiä.
– Kun vuonna 2008 tulin Kylmäkoskelle, tuntui että olen päässyt taivaaseen, kun ei tarvinnut enää siivota. Oli ihanaa, kun sain jakaa lääkkeitä, mitata INR-arvoja (veren hyytymisaikaan liittyvä arvo) ja antaa jopa vitamiinipistoksia.
Suuria muutoksia oli edessä, kun Kylmäkosken kunta vuonna 2011 yhdistyi Akaan kaupunkiin. Kotihoidossa tehtäviä määriteltiin uudelleen, uudet tietokoneohjelmat vaativat opettelua ja käyttöön otettiin mobiililaitteet. Samaan aikaan asiakkaita oli paljon.
– Alkoi kauhea rumba, jonka aikana itkettiin monet itkut. Kaikki tuli yhtenä ryppäänä. Tuntui, että pää halkeaa ja kaikki se muu oli vanhuksia tärkeämpää. Työntekijät olivat tiukoilla. Emme ehtineet päivän aikana edes syödä kunnolla, kun menimme koko ajan vaakatasossa, Raija Rautiainen kertoo.
Rautiainen tunsi olevana jaksamisensa äärirajoilla ja raskaimpina päivinä harkitsi lyövänsä hanskat tiskiin. Hän kärsi rytmihäiriöistä, joiden syyksi epäiltiin stressiä.
– Robotti ehkä jaksaisi, mutta ihminen ei ole kone. Olen tunneihminen, joka ajattelee sydämellä. Se on tässä työssä hyvä asia, mutta samalla sillä väsyttää itseään, hän miettii.
Lottovoitolle olisi käyttöä
Raija Rautiaisen mukaan kotihoidossa kiire vaihtelee asiakkaiden määrän ja kunnon mukaan. Rautiainen huokaisee, kun takana on marraskuinen työviikonloppu. Lauantain aamuvuoron aikana hän kävi kymmenen asiakkaan luona ja ajoi 67 kilometriä. Työpäivä venyi tunnin ja vartin verran ylitöiksi. Sunnuntain iltavuorossa asiakkaita oli vähemmän ja tahti rauhallisempi.
– Työnteko on ihanaa, kun töitä saa tehdä rauhassa. On kurjaa, jos vanhuksen luota joutuu lähtemään kiireellä. Keskustelu ja läheisyys ovat heille niin tärkeitä.
Jatkossa Rautiainen ajaa työpäivän aluksi Savikoskelta Toijalaan Puskuritielle, jonne perustetaan koko Akaan kotihoidolle yhteinen toimipiste. Muutokset mietityttävät, mutta Rautiainen yrittää olla murehtimatta tulevaa.
Rautiainen unelmoi lottovoitosta, jolla hän perustaisi päiväkeskuksen Kylmäkosken vanhuksille ja omaishoidettaville. Tarjolla olisi mukavaa tekemistä, saunomista, ruokaa ja sänkyjä lepoa varten.
– Mutta siihen tarvittaisiin rahaa ja rohkeutta, Raija Rautiainen huokaa.