Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Pihlgren ja Ritolan tapetteja esillä Voipaalan kartanon näyttelyssä

$
0
0
Birger Kaipiaisen Kiurujen yö palasi Pihgren ja Ritolan uustuotantoon vuonna 2013.

Birger Kaipiaisen Kiurujen yö palasi Pihlgren ja Ritolan uustuotantoon vuonna 2013.

Voipaalan taidekeskuksessa Sääksmäellä avautuu 19. marraskuuta kaksi näyttelyä eteläpirkanmaalaisista käsityötaidon helmistä.

Kartanon yläkerrassa nähdään akaalaisen Pihlgren ja Ritolan tapetteja ja niillä luotuja aistillisia miljöitä. Pihlgren ja Ritolan tehdas perustettiin Toijalassa vuonna 1930. Paperitapetit painetaan edelleen samalla perinteisellä rotaatiopainotekniikalla, joka on ollut käytössä alusta saakka.

Tapettivalikoimaan sisältyy tyylejä niin historiallisilta aikakausilta kuin 1900-luvultakin. Malliston helmiin kuuluu Yki Nummen, Erik Bruunin, Rut Brykin, Birger Kaipiaisen, Annikki ja Ilmari Tapiovaaran sekä Ritva Kronlundin tapettimalleja 1950-luvulta alkaen.

Voipaalan näyttelyyn tuodaan myös taiteilijoiden tekemiä tapettien alkuperäismalleja, joita on konservoitu Pirkanmaan Kulttuurirahaston tuella.

Alakerrassa saviastioita

Voipaalan kartanon alakerran Savipotti-näyttelyssä on esillä Johannes Uschanovin käyttökeramiikkaa.

Kyyrölän kylästä Valkeakoskelle kotiutunut kahdeksannen polven savenvalaja Johannes Uschanov  rakensi kornun eli savityöpajan Valkeakosken Viuhaan. Uschanovin omassa kornussa dreijattu ja poltettu tuotanto kertoo tarinaa suomalaisten kotien keittiöiden arjesta ja yhteiskunnan muutoksesta.

Potit, ruukut, suppusuut, pilkkumit ja ruuskat olivat joka kodin perusastiastoa ajalla ennen kartonkipakkauksia ja pikaruokaa.

Voipaalan kartanon alakerta täyttyy Uschanovin laajasta käyttökeramiikan tuotannosta savenvalajan työkaluja unohtamatta. Viimeinen potti poltettiin Viuhassa 1979, minkä jälkeen Uschanovin kornu on säilynyt vuosikymmenet koskemattomana muttei säästynyt ajan hampaalta.

Kornu on nyt dokumentoitu näyttelyä varten ja rakennettu valokuvin keskelle kartanoa, missä se tuo yleisölle mahdollisuuden tutustua savenvalajan monisatavuotiseen ammattiperinteeseen.

Molemmat näyttelyt ovat avoinna 19.11.–16.12.2016 ja 10.1.–29.1.2017.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles