Luterilaisilla on edessä reformaation juhlavuosi. Kysymys on lännen kirkon hajaannuksesta 500 vuotta sitten, vaikka itse Martti Luther ei hajaannusta halunnutkaan. Juhlavuosi vie luterilaiset perimmäisten kysymysten äärelle.
Mitä luterilaisuus on? Kalvolan kirkkoherran Kalle Roineen mielestä olennaista luterilaisuudessa on maallisten ja hengellisten asioiden erottaminen. Puhutaan maallisesta ja hengellisestä regimentistä, joita ei pidä sekoittaa.
Kalvolan uusi kirkkoherra Kalle Roine johtaa 2 800 jäsenen seurakuntaa. Seurakuntatalolta löytyy vanhan Raamatun kopio. Seurakunnasta on tullut kuntaliitoksen jälkeen tärkeä yhdysside kalvolalaisille.
– Kirkko huolehtii itse kirkolle kuuluvista asioista ja yhteiskunta omistaan. Ja politiikan ja uskonnon sekoittamisessa on vaaransa. Eihän meillä ei ole valtion kirkkoakaan, vaikka kaikki eivät tätä ymmärrä.
Roomalaiskatollisessa kirkossa myös pappisvihkimys on sakramentti. Luterilaisessa kirkossa sakramentteja on kaksi, kaste ja ehtoollinen.
– Papin virka on ihmisen virka ja liittyy kirkon ulkoiseen järjestykseen. Pappi voi olla naimisissa ja viettää normaalia perhe-elämää. Meille luterilaisille avioliitto oli yhteiskunnallinen instituutio, mutta ei sakramentti.
Sen Roine myöntää, että papin rooli on luterilaisessa kirkossakin vahva.
– Se, että rooli on syntynyt, osoittaa, että papit ovat olleet vahvoja persoonia. Odotuksia varmasti on paljon, mutta toisaalta pappiin osataan myös suhtautua oikein. Esimerkiksi minulle on helpointa puhua, jos sinutellaan. Ja aika hyvin tähän on päästy.
– Varsinkin tulevaisuudessa seurakunnat tarvitsevat toimiakseen entistä enemmän maallikoita, joten tämäkin muuttaa papin roolia - ja pelkästään hyvään suuntaan, sanoo Roine.
Kantoja otetaan, yhtä kantaa ei ole
Suomen luterilaisen kirkon julkisuuskuva on moninainen osittain siksi, että yhtä kantaa ei ole olemassa, koska kirkolla ei sitä välttämättä tarvitse ollakaan. Myös piispat ovat tasa-arvoisia viroissaan ja arkkipiispa ei ole kirkkokunnan johtaja.
– Piispat saattavat kertoa yhteiskunnallisessa keskustelussa toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Tämä hämää kirkon jäseniä ja joskus työntekijöitäkin. Toisaalta vaihtoehtoja on ja voi mennä haluamansa mielipiteen taakse.
Piispat eivät kuitenkaan pyri Roineen mielestä kannanotoillaan johtamaan keskustelua tiettyyn suuntaan.
– Piispat eivät kirjoita minkään puolueen ohjelmaa. Heidän esityksensä eivät ole päätöksenteon pohjana. Piispat ottavat kantaa asioihin, joita ihmiset pohtivat, mutta eivät sano, minkä puolueen linjaukset asioista ovat oikeita. Esimerkiksi ei ole olemassa kristillistä kantaa ruoan arvonlisäveroon tai bensan hintaan, sanoo Kalle Roine.
Onko evankelisluterilaisella kirkolla yhtä kantaa mihinkään asioihin?
– Hyvä kysymys. Ja onko se kristillisen lehden pääkirjoitus, onko se kirkollisasioista vastaavan ministerin kannanotto vai kirkkohallituksen kannanotto, piispankokouksen kannanotto vai kirkolliskokouksen kannanotto, miettii Roine.
Juhlavuonna riittää pohdittavaa
Vajaan vuoden Kalvolan seurakunnan kirkkoherrana toiminut Roine halua reformaation juhlavuonna keskustella luterilaisuudesta ja karsia paavin pelkoa.
– Nyt on hyvä aika teologiseen ja opilliseen pohdiskeluun. Meidän luterilaisten on hyvä tiedostaa, mitä luterilaisuus on ja mitä se merkitsee. Ja kyllä juhlavuonna tulee ekumeenisuus väkisinkin esille, meillä on lännen kirkon kanssa sentään 1500 vuotta yhteistä historiaa takana, sanoo Roine.
Tietoisuus omasta tunnustuksesta ja traditiosta auttaa Roineen mielestä meitä suhtautumaan muihin kirkko- ja tunnustuskuntiin.
– Kun jumalanpalveluksesta käytetään sen oikeaa sanaa messu, jotkut sanovat sen olevan katolista hapatusta. Tähän en ole onneksi törmännyt pitkään aikaan. Ja Mikael Agricola aikanaan kirjoitti jo suomalaisen messun.
Luterilaisille paavikin on ihminen.
– Meille paavi ei ole Kristuksen sijainen maan päällä eikä hän ole erehtymätön. Paavi on ihminen. Tunnustamme hänen piispan virkansa, hän on Rooman piispa. Mutta meillä ei ole kirkkoruhtinaita ja yhteiskunnallisia vallankäyttäjiä, niin kuin katollisessa kirkossa on.
Reformaation juhlavuonna on hyvä muistaa, miten valtava muutos tapahtui keskiajan ja uuden ajan taitteessa. Kalle Roine muistuttaa, että keskiaika päättyi.
– Silloin alkoi se kehitys, jonka näemme nyt - millaisessa Euroopassa elämme. Reformaatio oli murros Euroopassa ja niitä on ollut täällä sittenkin yllättävän vähän, muutoksia sen sijaan paljonkin.
Luther elää mielikuvissa
Kirkkoherra Kalle Roine sanoo suoraan, että Martti Lutherista on olemassa enemmän mielikuvia kuin todellista tietoa.
– Hämmästyttävän rohkea ja aikaansaava mies. Luther halusi oikoa lännen kirkossa ne asiat, jotka kirkossa oli väärin. Ja toisin kävi. Tilanne ajautui hajaannukseen.
Martti Luther joutui kriisiin kysymyksestä, mistä minä löydän armollisen Jumalan.
– Tämä kysymys kun Lutherille selvisi, hän lähti keskustelemaan muiden kanssa, mutta ei saanut mitään vastakaikua. Tosin sinä aikana oli niin paljon muitakin mullistuksia.
Lutherista hyödyttiin myös poliittisesti. Kustaa Vaasa tyhjensi Ruotsissa kirkon omaisuuden valtion kassaan ja Englannissa Edvard vaihtoi vaimoa.
– Vallanpitäjien aikeet edistivät reformaation etenemistä joka puolella Eurooppaa.
Luterilainen pappi
Orivedeltä kotoisin olevan Kalle Roineen tie papiksi alkoi aktiivisesta toiminnasta seurakunnan nuorisotyössä. Kalvolaan hän tuli Lammilta. Työ on mieluista, vaikka muutosjohtajaksi Roine ei tunnustaudukaan. Luther oli taistelija.
– Jos olisin italialainen tai espanjalainen, olisin katolilainen, mutta tuskin pappi. Luterilaisen pappeuden olen kokenut omakseni. Haluan jatkaa kirkon työtä, mutta radikaali uudistaja en ole. Olen ehkä liian varovainen uudistajaksi. Elämme varsin vakaissa oloissa, vallanpitäjien kanssa ei ole ongelmia. Mielipiteitä saa lausua vapaasti, mikä sekin on harvinaista joissakin päin Eurooppaa.
Kalle Roine ei näe, että Lutherin kaltaiselle taistelulle olisi tarvetta, vaikka evankelisluterilaisella kirkolla Suomessa haasteita onkin. Vakaissa oloissa saa puhua vaikeuksistakin ilman kapinaa.
Kirkko voi paremmin kuin luullaan
Kalvolan kirkkoherran Kalle Roineen mielestä evankelisluterilainen kirkko voi paremmin kuin yleisesti luullaan.
– Tiedotusvälineet tulkitsevat joitakin asioita ehkä turhan jyrkästi. Kirkon julkisuuskuva ja arkinen todellisuus ovat useimmiten kaukana toisistaan. Kirkossa tehdään paljon hiljaista tärkeää työtä, joka ei näy koskaan missään.
Roine pohtii, saako julkisuudessa kirkon äänekäs vähemmistö enemmän huomiota kuin hiljainen enemmistö.
– Hiljainen enemmistö ei välttämättä haluakaan julkisuutta. Ollaan, toimitaan ja uskotaan niin kuin on ennenkin uskottu.
Sitä ei kuitenkaan pidä kieltää, etteikö kirkossa haasteita olisi.
– Taloudellisia toimintaedellytyksiä pitää koko ajan miettiä enemmän ja enemmän. Olemme osa Hämeenlinnan seurakuntayhtymää ja edessä on isoja kysymyksiä. Meidän haaste on se, että yhtymän seurakunnat eivät ole millään tavalla yhteismitallisia.
Yhtymässä on iso kaupunkiseurakunta ja useita pienempiä seurakuntia.
– Pienemmillä seurakunnilla on pelko, että iso sanelee kaiken. Tämä ei ole todellisuutta, mutta tämä on mielikuva. Käytännössä asiat hoituvat erittäin hyvin, sanoo Roine.
Myös palveluiden pitäisi olla yhtymässä kaikille samat.
– Seurakunnalliset palvelut eivät saisi yhtymän sisällä riippua siitä, minkä seurakunnan alueella asuu. Pienemmillä seurakunnilla ei ole niin helppoa järjestää esimerkiksi diakonian ja nuorisotyön palveluja haluamallaan tavallaan. Jumalanpalvelukset hoituvat kyllä, sanoo Roine.
Kalvolan seurakuntaan kuuluu 2800 jäsentä. Kun Kalvolan kunta liittyi osaksi Hämeenlinnaa, on seurakunnasta tullut kalvolalaisille myös tärkeä paikka pohtia juuriaan.
– Ihminen on aina jostakin kotoisin, sanoo kirkkoherra Roine.
Maalaispapin arki on kaukana pintajulkisuudesta
Kirkkoherra Kalle Roine on Kalvolan seurakunnan ainoa pappi. Keskusteluja esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolaista ei häneen eteensä ole tullut, vaikka hän ei sitä kaihdakaan. Papin arki on Kalvolassa toisenlainen.
– Se julkisuus mitä jotkut asiat saavat ovat kohtuuttomia arkeen nähden. Kukaan ei ole kysynyt minulta mitään. Välillä tuntuu siltä, että kirkossamme on pieni joukko pappeja, jotka haluavat tulla esille ajankohtaisissa asioissa. Ollaanko tässä vähän julkisuuden kipeitäkin, en tiedä.
Avioliittolain muutoksen Kalle Roine suhtautuu esimiehen ohjeen mukaisesti.
– Noudatan sitä kantaa, mitä piispamme on antanut. Kirkollinen vihkiminen ei koske samaa sukupuolta olevia. Tämä voi tietysti muuttua.
Kirkon ääripäät ovat Roineen mielestä niin kaukana toisistaan, että päätettiin mitä hyvänsä, aina joku pahastuu.
– Toisaalta meillä on vain yksi avioliittolaki. Tällä hetkellä en näe, että kirkon kanta kovin äkkiä muuttuisi, sanoo kirkkoherra Roine.