
Keskustan koulun ja Hirvialhon koulun välissä olevan pallokentän päälle voi maaperän puolesta rakentaa tekonurmen. 1950-luvulla rakennettu salaojitus täytyy kuitenkin uusia.
Akaan kaupunki on teettänyt Viialan pallokentällä maaperätutkimukset, joiden mukaan hiekkakentän päälle voi rakentaa tekonurmen. Kentän salaojat täytyy kuitenkin uusia.
– Siellä on aikaisemminkin ollut salaojat, mutta rakennusvuosi on 1957, ja 1980-luvulla niitä on parsittu lisää. Se ei riitä nykyaikaisen jalkapallonurmen kuivana pitämiseen, ja tämä oli oletettavaakin, kertoo Akaan kaupungin tekninen johtaja Antti Kemi.
Kaupunki kustansi maaperätutkimukset, mutta kentän pohjineen kaikkineen rakentaa Akaan Jalkapalloilun Tuki Oy. Se on akaalaisten jalkapalloseurojen 21.5.2016 perustama yhtiö, jonka toimialana on muun muassa urheilupaikkojen rakentaminen, hallinnointi ja markkinointi ja niitä tukeva toiminta. Yritysrekisterin mukaan Akaan Jalkapalloilun Tuen tarkoituksena ei ole tavoitella voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.
– Yhtiölle ei ole vielä valittu toimitusjohtajaa. Hallituksen puheenjohtaja on Juha Pietikäinen, ja hallituksen jäseninä ovat Niko Sulin ja Tommi Hytönen. Minä olen hallituksen sihteeri, kertoo Viialan Peli-Veikkojen puheenjohtaja Kari Salin.
Hytönen on Viialan Peli-Veikkojen varapuheenjohtaja/sihteeri, Sulin Toijalan Pallo-49:n puheenjohtaja ja Pietikäinen saman seuran hallituksen jäsen.
– Aluksi mennään aika kevyellä organisaatiolla. Kun toiminta kasvaa, mietitään toimitusjohtajan valitsemista, Kari Salin sanoo.
All Stars -ottelu on lähtölaukaus
Pallokenttä sijaitsee Viialan yhtenäiskoulun kahden rakennuksen eli Hirvialhon koulun ja Keskustan koulun välissä. Salinin mukaan tänä syksynä on tarkoitus rakentaa salaojat, tasata maaperä ja antaa sen painua talven ajan.
– Keväällä jatketaan kentän rakentamista. Silloin on tarkoitus asentaa tekonurmi.
Salinin mukaan Pirkan Helmi on myöntänyt Viialan Pallokentän tekonurmihankkeelle 80 000 euron avustuksen. Lopullisen päätöksen avustuksesta tekee Pirkanmaan Ely-keskus. Elokuussa hankkeelle haetaan 40 000 euron avustusta Suomen Palloliiton Hat Trick -ohjelmasta, ja syksyn aikana yhtiö vie asiaa muutenkin eteenpäin.
– Meistä kuuluu enemmän syyskuusta lähtien. Myös lauantain Akaa All Stars – Zoom -ottelussa yleisöä informoidaan hankkeesta. Tämä ottelu on eräällä tavalla lähtölaukaus asialle.
Kaupunki säästää alueen hoitokuluissa
Kun tekonurmikenttä on saatu rakennettua Viialaan, Akaan Jalkapalloilun Tuki Oy aikoo rakentaa toisen tekonurmikentän Toijalaan nykyisen Lastumäen nurmikentän tilalle.
Tekonurmihankkeen kokonaiskustannusarvio on 500 000 euroa, josta Viialan osuus oli alunperin 200 000 euroa. Kari Salinin mukaan pohjan salaojitus nostaa kentän verottoman hinnan 240 000 euroon.
Suuri osa hankkeesta rahoitetaan pankkilainalla. Lainan takaajaksi yhtiö pyrkii saamaan Akaan kaupungin, joka tekninen johtaja Antti Kemin mukaan käsittelee asiaa syksyn aikana.
– Lainan takauksesta lähdetään liikkeelle. Se on valtuustoasia. Tilamuutoksiakin tulee, mutta en osaa suoralta kädeltä sanoa, tuleeko niistä käsiteltävää tekniseen lautakuntaan. Jos uusia tiloja tulee, se on kaupungilta lähinnä rakennusluvan antamista.
Jos tekonurmi toteutuu, myös alueen hoitotarve vähenee, mikä Kemin mukaan tietää säästöjä kaupungille. Päivisin tekonurmikentät olisivat niin Viialassa kuin Toijalassakin vieressä olevien koulujen käytössä.