Noin 20-vuotias forssalaismies ajoi yli 200 kilometrin tuntivauhtia poliisia pakoon tiistaiaamupäivällä 4.9. Akaassa.
Poliisin liikenneyksiköllä oli pysäytysratsia valtatie 9:llä Kylmäkoskella noin yhdentoista aikaan tiistaiaamupäivällä. Poliisi pysäytti paikalle moottoripyöräilijän, jolla ei ollut moottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Kuljettajan puhallustulos näytti nollaa.
Poliisin kehotettua kuljettajaa menemään lähellä olevaan poliisiautoon kuljettaja oli lähtenyt pyöränsä kanssa ensin poliisiauton suuntaan mutta sitten hypännyt pyöränsä selkään ja ampaissut karkuun. Kuljettaja kääntyi tielle 190 kohti Viialaa.
Perään lähtenyt moottoripyöräpoliisi mittasi karkuun lähteneen kuljettajan nopeudeksi 220 kilometriä tunnissa 190-tiellä, jossa nopeusrajoitukset ovat 60 ja 80 kilometriä tunnissa.
Moottoripyöräilijä kääntyi 190-tieltä Teboilin kylmäaseman risteyksestä Telkkälammentielle kohti Viialan keskustaa. Poliisin mukaan kuljettaja ajoi viidenkympin alueella yhä yli kahtasataa. Hämeentien ja Asemakadun kiertoliittymästä sivulliset osoittivat poliisille kuljettajan jatkaneen Palokadulle, jossa poliisi ei enää tehnyt havaintoja kuljettajasta.
Poliisin mukaan ajokortin ja rekisteritunnuksen perusteella kuljettaja on forssalaismies. Häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.