
Kylmäkosken Yrittäjien puheenjohtaja Vesa Peltola (vas.) sekä Toijalan Yrittäjien nykyinen puheenjohtaja Jouni Parikka ja entinen puheenjohtaja Sirkka Koivuniemi kertoivat hallinto-oikeudessa näkemyksiään yrittäjien ja kaupunginjohtajan suhteista. Kaupungin nimeämänä todistajana kuultiin myös Heli Piiraista.
Toijalan Yrittäjiä vuosina 2011–2015 johtanutta Sirkka Koivuniemeä, Toijalan Yrittäjien nykyistä puheenjohtajaa Jouni Parikkaa ja Kylmäkosken Yrittäjien puheenjohtajaa Vesa Peltolaa kuultiin Akaan kaupungin nimeäminä todistajina Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa kaupunginjohtajan virasta irtisanotun Aki Viitasaaren valitusasiassa tiistaina 4.9.
Todistajat kertoivat tyytymättömyydestä muun muassa kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren aktivisuuteen viedä yrittäjien esille nostamia asioita eteenpäin sekä osallistumiseen yrittäjäyhdistysten tilaisuuksiin.
Sirkka Koivuniemen mukaan yhteistyö Viitasaaren kanssa oli väkinäistä ja minimaalista yrityksistä huolimatta ja kohtelu kylmää.
– Tuntuu, että häntä ei kiinnosta meidän tekemisemme, ja kuten lausunnossa sanoin, yleinen suhtautuminen pienyrittäjiin tuli vahvasti esiin. Kun yhteisöveroja ei kerry pienyrityksistä kaupungille, tuntui sellaiselta, että olemme vähän niin kuin toisarvoisessa asemassa, ei niin tarpeellisia kaupungin kehitykselle ja toiminnalle, Koivuniemi totesi hallinto-oikeudessa.
Asiat eivät edenneet
Koivuniemi kertoi kokeneensa, ettei Viitasaari arvostanut pienyrittäjiä. Tämä tuli hänen mukaansa ilmi, kun hän kysyi kaupunginjohtaja Viitasaarelta Pirkanmaan Yrittäjien kevätkokouksen järjestämismahdollisuutta Akaassa.
– Viitasaari oli kovin kylmäkiskoinen sitä kohtaan ja totesi, että kaupunki ei sitä järjestä ja voitte valtuustosalin vuokrata sitä varten, mutta kaupunki ei tule vastaan tässä asiassa.
Koivuniemi kertoi olleensa järkyttynyt Viitasaaren suhtautumisesta.
Koivuniemi totesi saaneensa kovaa palautetta Viitasaarelta kirjoitettuaan vuonna 2013 paikallislehti Akaan Seutuun puheenvuoron Toijalan Sataman kehittämisestä ja siitä, kuinka alue kehittyisi yrittäjävetoisena.
– Hän vetosi minun varavaltuutetun asemaani ja jatkaen kotipesän paskomiseen asti, että tällaista ei kirjoiteta ja että tällainen likaa kaupungin mainetta.
Koivuniemen mukaan Viitasaari ei halunnut kuunnella, mitä hän kirjoituksellaan tarkoitti.
Koivuniemen mukaan Viitasaari ei vienyt yrittäjien ajatuksia eteenpäin yrittäjien ja kaupungin yhteistyöelimenä toimineesta elinkeinoelämän neuvottelukunnasta ja osa valtuutetuista ei ollut lainkaan tietoisia neuvottelukunnan olemassaolosta. Sittemmin Toijalan Yrittäjät irtaantui neuvottelukunnasta.
Toijalan Yrittäjien nykyisen puheenjohtajan Jouni Parikan mukaan Viitasaari suhtautui yrittäjäyhdistykseen keskusteluissa usein myös positiivisesti mutta keskusteluissa edistyneet asiat jäivät toteutumatta. Parikka kertoi näkemyksensä perustuvan yleisvaikutelmaan.
Parikan mukaan Viitasaari oli näkymätön ja kuulumaton yrittäjäyhdistystä kohtaan. Parikka totesi, että kaupunginjohtaja ei osallistunut kertaakaan Eteläisen Pirkanmaan elinkeino- ja työllisyystyöryhmään, jossa muut kuntajohtajat olivat Parikan mukaan lähes aina paikalla.
Saarisella erilaiset kokemukset

Hannu Järvinen (vas.), Timo Saarinen, Matti Humaloja, Päivi Lehmusvirta ja Raimo Järvinen olivat Viitasaaren puolen todistajia hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä.
Toijalan Yrittäjiin kuuluvaa yrittäjää ja valtuutettu Timo Saarista kuultiin Viitasaaren ja yrittäjien suhteista torstaina 6.9. Aki Viitasaaren puolen todistajana. Saarinen kertoi, että hän ei ole kuullut kritiikkiä Viitasaarta kohtaan niissä Toijalan Yrittäjien tilaisuuksissa, joihin hän on osallistunut.
Saarinen totesi, että Viitasaari on ollut myös helposti tavoitettavissa eikä yhteydenpidossa ole ollut ongelmia.
Viitasaaren asianajajan John–Henrik Spåren kysymykseen Viitasaaren väitetystä yrittäjävastaisuudesta Saarinen totesi istuneensa yrittäjäkollegoidensa ja Viitasaaren kanssa samassa pöydässä, jossa on keskusteltu aktiivisesti ja Viitasaari on ollut kuuntelijaosapuolena.
Saarinen kertoi nähneensä Toijalan Yrittäjien ry:n tilapäiselle valiokunnalle maaliskuussa 2017 antaman, Viitasaarta kritisoivan lausunnon ensimmäistä kertaa valiokunnan asiakirjojen tultua julkisuuteen.
Omassa todistuksessaan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Parikka kertoi, että lausunto hyväksyttiin yrittäjäyhdistyksen hallituksessa eikä sitä käsitelty koko jäsenistön kanssa. Saarinen ei ole kuulunut yrittäjäyhdistyksen hallitukseen.
Akaan kolmas yrittäjäyhdistys Viialan Yrittäjät ei antanut Viitasaari-asiassa tilapäiselle valiokunnalle lausuntoa.