Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Pystin komeus yllätti Vuoden Vasenkätisen Anni Sinnemäen

$
0
0

Vuoden Vasenkätisen haastattelun tehnyttä Arto Nybergiä kiinnosti tietää muun muassa se, mitä Anni Sinnemäki nykyisessä työssään Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestarina oikein tekee. Sinnemäki vastasi nauraen, että toimenkuvaan kuuluu muun muassa kokoustaminen ja niissä kahvin juominen.

Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki tunnetaan monesta, ja viimeistään viime viikosta lähtien myös vasenkätisyydestään. Muun muassa Vihreiden puheenjohtajana ja työministerinä toiminut Sinnemäki kävi vastaanottamassa Vuoden Vasenkätisen kiertopalkinnon Viialan torilla pidetyssä Vasenkätisten Vestivaalin iltapäiväohjelmassa lauantaina.

Palkitsemisen jälkeen Arto Nyberg haastatteli myös runoilijana ja Ultra Bran sanoittajana tunnettua Sinnemäkeä kirjoittamisesta ja politiikasta. Ensin puhuttiin kuitenkin tärkeimmästä, eli vasenkätisyydestä ja sen mukanaan tuomasta tittelistä.

– Tuntuu tosi hienolta. Juttelin toisen pikkuveljeni kanssa puhelimessa tänä aamuna, ja alleviivasin hänelle, että olen matkalla vastaanottamaan tätä palkintoa. Hän sanoi, että todella paljon onnea, kerrankin kunnon palkinto. Täytyy mainita, että toinen pikkuveljeni on myös vasuri, mikä saattoi vaikuttaa hänen arvioonsa asian mittasuhteista, Sinnemäki nauroi.

Palkittu ei joutunut koulussa varsinaisesti koskaan ongelmiin vasenkätisyydestään. Sinnemäki on kuitenkin itse pohtinut, onko vasenkätisyys vaikuttanut muun muassa siihen, ettei hän ole kovin kädentaitoinen. Hän tosin tunnisti palkinnon saaneiden joukosta itsensä lisäksi monta kirjoittajaa, eli vasenkätisyydellä ja kirjoitustaidolla näkyy olevan myönteinen yhteys.

Hyvä kaupunkisuunnittelu kannattaa

Vasenkätisten Vestivaalin maksuton iltapäiväohjelma sai Viialan torin täyteen väkeä.

Nykyisessä työssään Sinnemäki osallistuu pääkaupungin kehitykseen viemällä eteenpäin hyviä ideoita ja ratkaisemalla ongelmakohtia. Helsinki kasvaa voimakkaasti, mutta Sinnemäki ei haluaisi maaseudun tyhjenevän.

– Uskon, että Suomessa tarvitaan monenlaisia ympäristöjä ja paikkoja. Kaupunkisuunnittelu on sellainen asia, jolla voidaan tehdä paljon tosi erikokoisilla paikkakunnilla. Se on kaupungin tai kunnan koosta riippumaton asia, ja hyvä suunnittelu kannattaa aina.

Vuoden Vasenkätisen tunnustuksen ja kiertopalkinnon jakaa vuosittain Akaan elävän musiikin yhdistys Almu. Anni Sinnemäki paljasti Nybergin haastattelun jälkeen yllättyneensä pystin komeudesta.

Vuoden Vasenkätinen Anni Sinnemäki aloitti peruskoulunsa Helsingin Suomalais-venäläisessä koulussa. Sinnemäki kertoi, että hänen Neuvostoliitossa syntynyt iäkäs matematiikan opettajansa jaksoi muistuttaa, miten vasenkätisiä on joskus kohdeltu. – Hän usein mainitsi, että silloin kun hän itse kävi koulua, kaikkien vasenkätisten käsi sidottiin selän taakse ja heidät opetettiin kirjoittamaan oikealla tavalla.

– En ollut ymmärtänyt, että tähän liittyy näin hieno pysti.

Hän arvioi löytävänsä palkinnolle arvoisensa paikan työhuoneestaan.

Huuliharpunsoiton kolminkertainen Suomen mestari Serko Nieminen esiintyi Viialan torilla kahteen otteeseen. Muusikko Henry Kuronen säesti molemmat vedot.

Huuliharpputaituri Serko Niemisen levy oli haluttua tavaraa Vasenkätisten Vestivaalin iltapäiväohjelmassa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles