Hyvinkääläinen Roskasakiksi itseään tituleeraava eläkeläispariskunta Kaija ja Ilkka Erkkilä kävivät sunnuntaina 29.7. keräämässä roskia Luhtaniityn matonpesupaikalta Toijalasta. Pariskunnan saaliiksi jäi 250 tupakantumppia ja kassillinen muuta roinaa.
– Olimme Urjalan vapaaseurakunnan kesäjuhlassa, ja siellä eräs akaalainen rouva tuli juttelemaan meidän kanssamme. Hän kertoi, että häntä harmittaa matonpesupaikan törkyisyys ja tupakantumpit. Me päätimme Kaijan kanssa putsata baanan puhtaaksi, Ilkka Erkkilä kertoo.
Pariskunnan mielestä roskanmäärä oli varsin tyypillinen kun ottaa huomioon, että alueelle parkkeerataan autoja ja siellä kuljetaan paljon.
– Luulisi kuitenkin, että pesupaikalle tullaan vähän puhtaammissa aatoksissa, Erkkilä toteaa.
Erkkilän mukaan Akaa on sotkuisuutensa puolesta melko tavanomainen paikkakunta.
– Kun lähdimme ajamaan moottoritielle päin, näkyi tienvarsilla keskiarvoläpileikkaus roskaruokapapereita, tupakka-askeja ja nuuskarasioita. Ne ovat nykyään oikea vitsaus. Niitä viskotaan kuin jääkiekkoja pitkin pusikoita, Erkkilä kertoo.
Roskamäärä kertoo asennevammasta
Akaa ei ole ainoa paikka, jossa Erkkilät ovat keränneet roskia. Pariskunnan toiminta alkoi vuonna 2011 Tampereella. Tampereen lisäksi he ovat siivonneet paikkoja muun muassa Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä. Kokonaissaldoksi pariskunnalle on kertynyt 680 200 tupakantumppia ja 1880 muovikassillista muuta roskaa. Keräämänsä roskan pariskunta huolehtii eteen päin asianmukaisesti lajiteltuina.
– Lajittelemme pahvin, muovin, metallin ja lasin Hyvinkään Rinki-kierrätyspisteeseen. Tumpit ja sekajätteen saamme viedä muutaman autoliikkeen sekajätepisteeseen ja
taloyhtiömme Molok-jäteastiaan, Erkkilä kertoo.
Erkkilä on sitä mieltä, että valtava roskamäärä kertoo ihmisten asennevammasta.
– Siinä näkyy totaalinen ja moukkamainen piittaamattomuus ympäristöä, luontoa ja yleisiä paikkoja kohtaan. Monet tupakoitsijat heittävät myös tyhjän tupakka-askin metrin päähän roskiksesta. Heidän mielestään heillä on oikeus toimia näin koska he maksavat tupakkaveroa, Erkkilä sanoo.
Erkkilä toteaa, että asenteiden muutos pitäisi aloittaa esikouluista ja kouluista.
– Viime kädessä pahimmille roskapettereille pitäisi antaa rikesakko, sillä se toimii monissa muissa maissa, Erkkilä kertoo.
Pariskunta on tarttunut toimeen siksi, että heidän mielestään maapallo pitäisi jättää tuleville sukupolville nykyistä paremmassa kunnossa.
– Tämä pallo ei kestä sellaista hölmöilyä mitä roskaajat harrastavat. Seuraaville sukupolville käy kylmästi jos tätä rataa jatketaan. Esimerkiksi tupakantumpissa on selluloosa-asetaattia, joka ei maadu koskaan, vaikka se hajoaakin pieniksi mikromuovisiruiksi. Tumppi sisältää myös myrkkyjä kuten kadmiumia, lyijyä ja arsenikkia, Erkkilä toteaa.