Joustavan perusopetuksen toiminta eli Jopo-luokka aloittaa Akaassa elokuussa uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Jopo-luokan perustamista esitti valtuutettu Mika Setälä (kd) ja 29 muuta valtuutettua valtuustoaloitteessaan joulukuussa 2017.
Jopo-luokka on suunnattu nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman päästötodistusta tai jatko-opiskelupaikkaa. Tavoitteena on vähentää perusopetuksen keskeyttämistä ja ehkäistä nuoria syrjäytymästä.
Akaan kaupunginhallitus päätti 5.6., että joustava perusopetus käynnistyy elokuussa 2018 ja asia huomioidaan seuraavassa talousarviomuutoksessa. Kuluvan vuoden kulut ovat noin 25 000 euroa. Akaan valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen vastauksen valtuustoaloitteeseen keskiviikkona ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Jopo-luokan sijoituspaikaksi on suunniteltu Toijalan yhteiskoulua. Jopo-toiminta loppui koulussa kaksi vuotta sitten kaupungin säästötoimien seurauksena.