Akaan kaupungissa valmistellaan parasta aikaa hyvin mittavan hankkeen toteuttamista. Ehdotus hyvinvointikeskuksen rakentajasta vertailuineen lähtee rakennustoimikunnasta kaupunginhallitukselle perjantaina 8. kesäkuuta. Se, että hyvinvointikeskushanke etenee, on merkittävä myönteinen tahtotila aikana, jolloin koko Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on uuden edessä.
Me kaupunkilaiset rakennamme Akaata ja pidämme huolen, että hunajakaupunki elää. Akaa on lähes 17 000 ihmisen kotipaikka, joten ei ole aivan sama, millaiseksi sitä rakennamme. Perustellusti voi kysyä, onko rakentamiseen edes olemassa yhtä mallia, yhtä strategiaa, vai pitäisikö puhua hyvin moni-ilmeisestä Akaasta.
Joillekin Akaa on peruspalveluja tarjoava idyllinen pikkukaupunki, toisille taas paikka yritysideoiden toteuttamiseen ja kolmansille dynaaminen urheilukehto. Akaassa menestytään hyvin monella tavalla. Esimerkiksi se, että kaupunki on kahdessa eri joukkueurheilulajissa mukana Suomen kärkikahinoissa, kertoo meistä paljon. Menestys ei synny itsestään, se vaati työtä ja hikeäkin, mutta Akaassa menestyminen osastaan.
Kaupungin markkinointi-idea, jonka keskiössä on hunaja, on mahtava. Hunaja on syötävää, mutta hunaja on myös mielikuva. Akaa on makee kaupunki! Totta, makee hunaja esimerkiksi kastikkeessa antaa sille persoonallisen säväyksen, mutta makee voi olla myös kaupungin elinkeinoelämä, jonka pyörät pyörivät. Akaassa osataan tehdä töitä.
HEILI on kohta 102-vuotiaan paikallislehti Akaan Seudun lahja lukijoilleen. HEILI on avain kesään. HEILI kertoo kotikaupungistamme jotakin sellaista, jota aina arjessa ei tule ajatelleeksikaan. Täällä asuu hyvin mielenkiintoisia ihmisiä ja täällä sattuu ja tapahtuu. HEILI toivottaa turistinkin tervetulleeksi.
Yksi asia on varma. Akaa ei olisi ollenkaan näin vilkas paikkakunta, jos täällä ei olisi näin vilkasta yhdistystoimintaa. Täällä urheillaan, näytellään, soitetaan ja lauletaan. Akaan kesä on hyvin vilkas! Yksi pistää taidenäyttelyn pystyyn, toinen avaa museokotitalonsa ovet. Akaan vahvat kotiseutuseurat Kylmäkoskella, Toijalassa ja Viialassa järjestävät omat tapahtumansa ja kokoavat väkeä yhteen. Yhdistyksissä toimii satoja kaupunkilaisia puhaltaen yhteen hiileen.
Aika-ajoin keskustellaan, että Akaan pitäisi olla nykyistä tunnetumpi. Totta kai pitäisi. Samaan aikaan keskustellaan myös, että kaupungin saama julkisuus on negatiivista. Paikallislehti Akaan Seutuakin on syytetty jopa oman pesän likaamisesta. Tästä keskustelusta ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin kysymyksen siitä, onko paikallislehteä luettukaan. Eikä ole olemassa negatiivista tai positiivista julkisuutta, on olemassa vain julkisuutta.
Julkisuuteen noustaan teoilla, harvoin pysyvästi puheilla tai mainoslauseilla. Tämän näyttää vaikkapa tämä HEILI. Jo se, että Akaassa on toimitettu paikallislehteä lähes 102 vuotta, on osoitus julkisuuden voimasta. Eihän tässä ihan ikiliikkujaa olla keksitty, mutta melkein. Tiedon jano on kyltymätön, siksi paikallislehtiäkin tehdään.
Hunaja on makeaa. Sen tietävät nekin nuoret, jotka ostavat Akaasta omakotitontin ja rakentavat sille unelmansa. Menkää katsomaan vaikkapa Uudenkylän, Junkkarin, Mortin tai Tipurin omakotialueita. Siellä viihdytään. Helteinen lauantai-ilta on täynnä grilliherkkujen tuoksuja, ja jostakin kuuluu myös kesäinen musiikki. Omat kuvionsa on myös kaupungin neljällä uimarannalla, jonne voi paeta vaikka arjen kiireitä.
Hyvää kesää!
Juha Kosonen
Akaan Seudun päätoimittaja