Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Luottamushenkilöt vastustavat konsultin kouluverkkoehdotusta – myös Pappilan ja Nahkialan rehtorit epäileväisiä

$
0
0

FCG:n raportti esittää, että Pappilan koulu lakkautettaisiin 2020-luvun puolivälissä. Pappilan kivikoulu on rakennettu vuonna 1949. Kuva: Veeti Ahlfors.

Akaan kaupunki julkaisi viime viikolla tiedotteen FCG Konsultoinnin tekemästä kouluverkkoraportista. Itse raportti julkaistaan myöhemmin, ja se on osa selvitystä, jota Akaa tekee ala- ja yläkoulujen ja lukion tulevaisuudesta.

FCG:n raportin mukaan oppilasmäärät laskevat Akaassa vuoteen 2032 mennessä niin paljon, että Toijalan alueen alakoulujen toiminta voidaan keskittää kahteen kouluun. Toijalan yhteiskoulun yhteyteen perustettaisiin Toijalan yhtenäiskoulu, johon siirrettäisiin Pappilan koulun ja Nahkialan koulun toiminta. Pappila ja Nahkiala lakkautettaisiin 2020-luvun puolivälissä.

Raportti esittää, että Arvo Ylpön koulun toiminta jatkaisi entisellään, ja koulun rakennukset korjattaisiin sekä toiminnallisesti että teknisesti vastaamaan nykyaikaisia tarpeita. Myös rakennusten välisiä yhteyksiä parannettaisiin.

Pappilan koulun puurakennus on valmistunut vuonna 1927. Kuva: Veeti Ahlfors.

– Mikäli Toijalan alueen oppilasmäärän lasku on ennustettua pienempää, voidaan harkita Pappilan koulun jäävän joksikin aikaa ”pienten lasten kouluksi” kattaen vuosiluokat esikoulusta kakkosluokkaan saakka, Akaan kaupunki kertoi raportista julkaisemassaan tiedotteessa.

Viialassa keskitettäisiin kaikki saman katon alle

FCG:n konsultti esittää myös Sontulan koulun lakkauttamista siinä vaiheessa, kun koulu muuttuu kaksiopettajaiseksi, rakennuksessa ilmenee korjaustarvetta tai Sontulan oppilaat saadaan mahtumaan Toijalan yhtenäiskouluun.

Viialan osalta raportti esittää, että sekä Keskustan että Hirvialhon koulurakennukset tulisi purkaa, Rasin koulu lakkauttaa ja koulujen tilalle rakentaa uusi yhtenäiskoulu.

FCG:n raportti esittää, että Hirvialhon mikrobivaurioitunut koulurakennus puretaan.

Akaan kaupungin tiedotteen mukaan raportissa todetaan, että Toijalan lukion toiminta jatkuisi lähtökohtaisesti nykyisellään.

– Toijalan lukion opiskelijaennusteita tarkastellaan uudelleen 2025 ja 2030 ja sopeutetaan lukion toiminta ja tilat 2030-luvulla laskeviin opiskelijaennusteisiin, tiedote kertoo.

Toijalan lukiolla tarkoitettaneen Akaan lukiota.

Työryhmän päättäjät eri mieltä Toijalan kouluista

Luottamushenkilöistä ja virkamiehistä kootun kouluverkkotyöryhmän puheenjohtajana on toiminut Inka Loppi (sd). Työryhmä on nyt työnsä tehnyt. Se ei muodosta mitään konkreettista esitystä, vaan valmisteluvastuu kaiken käytettävissä olevan materiaalin pohjalta siirtyy virkamiehille.

Lopin mukaan konsultin esitys on yksi vaihtoehto mutta ei varmasti ainoa.

– Olemme jättäneet hyvin lyhyen oman lausunnon konsultin raportin lisäksi. Kun koko raportti saadaan hiottua, meidänkin kommentit varmaan laitetaan jakoon, Loppi sanoo.

Puheenjohtaja Inka Lopin mukaan kouluverkkotyöryhmän luottamushenkilöjäsenet eivät ole konsultin kanssa samaa mieltä Toijalan kouluverkon tulevaisuudesta.

Nyt odotetaan, että kesken tai tekemättä olevat kuntotutkimukset saadaan valmiiksi.

– Sitten lähdetään puhtaalta pöydältä käsittelemään kokonaisuutta ja varmaan sillä ajatuksella, että Viiala ensin, koska tilanne on siellä akuutimpi. Sitten edetään Toijalaan.

Työryhmän luottamushenkilöt ovat konsultin kanssa samaa mieltä siitä, mitä Keskustan ja Hirvialhon koulurakennuksille pitäisi tehdä.

– Meillä on se kanta, että tämänhetkisen tiedon varassa niitä ei kannata korjata. Hintalappu on niin iso. Itse en kauheasti usko siihen, että mitään sellaista löytyisi, joka muuttaa tilannetta parempaan suuntaan.

Rasin koulun lakkauttamisesta työryhmän luottamushenkilöt eivät Inka Lopin mukaan olleet välttämättä ihan samoilla linjoilla konsultin kanssa.

– Rasin säilyttämisestä on ollut aika vahvaa poliittista tahtoa, mutta sitä ei ole naulittu suuntaan eikä toiseen. Nythän on perustettu myös varhaiskasvatus-työryhmä, ja sen selvitys yksiköiden tulevaisuudesta on mielenkiintoinen. Olisiko synergiaetuja löydettävissä? Loppi kertoo kouluverkkotyöryhmänkin pohtineen.

Toijalan osalta kouluverkkotyöryhmän päättäjät ovat eri mieltä konsultin kanssa. Raportti ei vastaa kaupungin tarpeisiin.

– Yhtenäiskoulusta olimme aika lailla samaa mieltä, mutta Arvo Ylppö ja yhtenäiskoulu sijaitsevat vähän turhan lähekkäin. Ajattelimme, että jos jossain vaiheessa tiivistetään, toisen Toijalan koulun pitäisi sijaita radan toisella puolella ja palvella Pappilan ja Nahkialan nykyisten koulujen oppilaaksiottoalueita, Loppi sanoo.

Luottamushenkilöillä oli Lopin mukaan yksimielinen näkemys kaikista niistä raportin asioista, joihin he ottivat kantaa. Ryhmän luottamushenkilöjäseninä olivat Lopin lisäksi Mervi Pulkkinen (kesk), Mika Setälä (kd) ja Maija Toivonen (kok).

Viranhaltijoista kouluverkkotyöryhmässä olivat tekninen johtaja Antti Kemi, sivistysjohtaja Tero Kuusisto ja va. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori. Asiantuntijoina paikalla olivat tarvittaessa myös kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen ja kiinteistöpäällikkö Henri Salonen.

 

Matti Koppanen pohtii koulumatkoja ja Arvo Ylpön koulun tiloja

Inka Loppi istui myös vuonna vuosina 2013–2014 omat selvityksensä tehneessä Akaan palveluverkkotyöryhmässä. Kyseinen ryhmä totesi, että Pappilan kouluun kohdistuu laajentamispainetta. Peruskorjauksen tarvetta nähtiin tulevina vuosina Nahkialan koululla.

Pappilan koulun rehtori Matti Koppanen pitää FCG:n raporttia perinpohjaisena. Hän kuitenkin miettii, mikä tekee Arvo Ylpön koulusta enemmän korjaamisen arvoisen kuin Nahkialan ja Pappilan koulujen samanikäiset rakennukset. Kuva: Veeti Ahlfors.

– Mikäli Nahkialan koulun peruskorjaus osoittautuu kalliimmaksi kuin Arvo Ylpön koulun laajennus, Toijalassa säilytetään kaksi alakoulua. Arvo Ylpön koululle kohdistuvaa painetta puretaan Sontulan koululle, ja Pappilan koululle kohdistuvaa painetta Arvo Ylpön koululle, työryhmä esitti neljä vuotta sitten.

Inka Loppi arvelee, että tämänkertainen, Pappilan koulun sulkemista esittävä konsultti näkee Arvo Ylpön koulun rakennukset säilyttämisen arvoisina.

– Hän ehkä lähestyi enemmän Arvo Ylpön historiallisen arvon kautta.

Lopin mukaan konsultti on kertonut päättäjille vain erikseen pyydettäessä arvioita raportin toteuttamisen kustannuksista. Myös Pappilan koulun rehtori Matti Koppanen pohtii, paljonko kaikki maksaa.

– Esitetyt muutokset vaativat aikamoisia taloudellisia panostuksia. Olen itse käynyt Arvo Ylpön koulun, ja siitä on varmaan hyvin vaikea saada uudet vaatimukset täyttävää, Koppanen sanoo ja esittää kysymyksen.

– Mikä tekee Arvo Ylpön koulusta enemmän korjaamisen arvoisen kuin Nahkialan ja Pappilan samanikäiset rakennukset?

Pappilan koulun rehtori mainitsee myös ristiriidan FCG:n raportin ja kaupungin siitä julkaiseman tiedotteen välillä.

– Raportissa ajatus on, että Pappilan koulu yhdistetään Arvo Ylpön kouluun. Tiedotteessa lukee, että Pappila siirtyy Toijalan yhtenäiskouluun, Koppanen kummastelee.

Hän ymmärtää tarpeet toiminnan keskittämiseksi, jos oppilasmäärä vähenee ennusteiden mukaan. Huono puoli kahden koulun mallissa on kuitenkin se, että lähikoulu siirtyy kauemmas.

– Pienten oppilaiden koulumatka kasvaa. Talvella vajaa neljä kilometriä on pitkä matka kävellä. Voisi olla järkevää, että Nahkiala tai Pappila säilyisi, Koppanen sanoo.

Pappilan koulun rehtori Matti Koppanen on itse käynyt Arvo Ylpön koulun. Hän arvelee, että sen tiloista on vaikea saada uudet vaatimukset täyttäviä. Kuva: Veeti Ahlfors.

Bjarne Illman yhdistäisi Arvo Ylpön ja yhteiskoulun

Nahkialan koulun rehtori Bjarne Illman on kollega Koppasen kanssa samoilla linjoilla kommentoidessaan FCG:n raporttia.

– Toijalan alueen tarkastelussa ei ole missään vaiheessa laskettu sellaista vaihtoehtoa, että yhdistetään Arvo Ylpön koulu ja yhteiskoulu sekä Pappila ja Nahkiala, jolloin kummallakin puolella rautatietä olisi omat koulunsa. Silloin oppilaiden ei tarvitsisi kulkea keskustan läpi.

Illmanin mukaan raportin ennusteessa Nahkialan koulun oppilasmäärän pudotus vuoteen 2024 on neljä oppilasta.

– En voi sanoa, että tämä olisi kuoleva joutsen. Jos me katsomme, missä kuolevat joutsenet ovat, niin se on keskustan alue, mihin muuttaa enemmän vanhuksia kuin lapsiperheitä. Lapsiperheet muuttavat reunoille, ja jos koulut olisivat reunoilla, ne kohtaisivat paremmin, Illman toteaa.

Jos yhtenäiskouluajatusta halutaan helliä, koulu pitäisi Illmanin mielestä muodostaa Arvo Ylpön koulusta ja Toijalan yhteiskoulusta.

– Ei kai kaikkia muita kouluja tarvitsee ajaa alas, oli lapsia tai ei? Illman ihmettelee.

Rehtori Bjarne Illman ihmettelee, mistä Nahkialan koulun tiedot on saatu FCG:n raporttiin. Hänen mukaansa koululle suositellaan korjauksia, jotka siellä on jo tehty. Nahkialan koulu valmistui vuonna 1951.

Arvo Ylpön koulun alueen Bjarne Illman jättäisi arvokkaaksi keskustan toimien kehittämisen alueeksi.

– Siitähän voisi tehdä jotain ihan muuta kuin koulun mieluummin kuin jostain sivusta, jossa ei ole sellaista arvoa kuin Arvo Ylpön koulun alueella.

Illmania myös mietityttää, onko halvempaa korjata viisi taloa kuin yksi. Eli ennemmin Arvo Ylpön koulu kuin Nahkiala.

– Koska en ole rakentamisen asiantuntija, en voi tietää. Sen takiahan näitä tekevät ne, jotka osaavat, Illman sanoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles