
Koulun opettaja ja valtuutettu Jukka Saari näytti viime vuoden kesäkuussa ovea, josta sadevedet tulvivat teknisen työn luokkaan elokuussa 2016. Hirvialhon koulun kellarikerroksessa on sattunut muitakin vesivahinkoja, ja tällä viikolla sinne tulvi viemärivesiä.
Viialan yhtenäiskouluun kuuluvan Hirvialhon koulun kellarikerrokseen virtasi alkuviikosta viemärivesiä. Vesiä patoutui teknisen työn tiloihin ja wc-tiloihin tiistaina huomatun viemäriverkoston tukoksen takia.
Lassila & Tikanoja pesi ja desinfioi lattioita samana iltana, mutta teknisen työn tiloista joudutaan poistamaan muovimatot sekä puulattia pesun ja desinfioinnin mahdollistamiseksi. Nämä työt tehdään torstaina 26.4.
– Purkujätteet käsitellään ja kuljetetaan pois tiloista asianmukaisesti kuormalavalle, ja lava poistetaan pihasta välittömästi. Purkutöiden jälkeen tilaan tuodaan kuivaimia ja tila alipaineistetaan asianmukaisesti, Akaan kaupungilta kerrottiin keskiviikkona.
Kaupungin tilahallinto lupaa kertoa tilanteen etenemisestä. Tilahallinnon mukaan toimenpiteillä ei ole vaikutusta koulunkäyntiin, koska kyseiset tilat kuten teknisen työn luokat ovat olleet pois käytöstä jo pidemmän aikaa. Syynä tähän ovat niissä aiemmin sattuneet vesivahingot.
Akaan Seudun tietojen mukaan osa koulun oppilaista joutui jo maanantaina lähtemään kesken koulupäivän ulos rakennuksesta ja kotiin, koska ulosteiden haju levisi myös muualle kouluun.
Akaan kaupunki ei tiedottanut asiasta mitenkään ennen keskiviikkoa, eikä koululla kerrottu hajun syystä henkilökunnalle tai oppilaille.
Juttua muokattu 25.4. kello 22.51: koululla kärsittiin hajusta ja osa oppilaista lähti koulusta sen vuoksi jo maanantaina, ei tiistaina.