
Pasi Rantanen (vas.), Mikko Järvinen ja Niilo Ollila (oik.) odottavat suurta mutta positiivista myllerrystä TKM TTT Finlandin ylähallissa. Kuva: Mikko Peltoniemi
TKM TTT Finland luo Akaaseen vähintään 20 uutta työpaikkaa kesään mennessä. Saksalainen TKM-konserni on päättänyt siirtää Itävallassa toimivan tehtaan tuotannon Akaaseen, ja henkilöstön rekrytointi on jo hyvässä vauhdissa.
TKM TTT Finland on yksi maailman johtavista raskaan puunjalostusteollisuuden terien valmistajista. Sirkkeleissä käytettävien pyöröterien valmistuksen keskittämistä pohdittiin konsernissa yli vuosi.
– Meidän puolellamme oli osaaminen, omat tilat ja tuloskunto. Koko pyöröterätuotanto keskitetään nyt Akaaseen, kertoo toimitusjohtaja Mikko Järvinen.
Tehtaan siirto tarjoaa monelle pirkanmaalaiselle mahdollisuuden uuteen ammattiin, sillä valmiiden metalliammattilaisten lisäksi työntekijöitä haetaan muuntokoulutuksella ja oppisopimuksella.
Työntekijät yllätettiin positiivisesti
Pasi Rantanen on ollut TTT:llä töissä syyskuusta 1984 ja kertoo nähneensä tehtaalla monenlaisia vaiheita. Tieto yli 20 uudesta työpaikasta sävähdytti konkarinkin, koska töitä on nyt tiedossa vuosiksi eteenpäin.
Myös työntekijöiden pääluottamusmies Niilo Ollila kertoo porukan yllättyneen tiedotustilaisuudessa myönteisesti. Ennen sitä arveltiin, että uutinen koskee esimerkiksi jonkun pienemmän kilpailijan ostamista.
– Olihan tämä melkoinen yllätys. Mutta kun tästä tuotanto ja väkimäärä tuplaantuu, niin on se haastavaakin, Ollila sanoo.
Se, että akaalaistehtaan osaaminen oli yksi ratkaiseva tekijä tuotannon keskittämisessä tänne, lämmittää Rantasen, Ollilan ja heidän työkavereidensa mieltä.
– On se mukava, että luotetaan. Tietää, että jotain on tehty oikein. Vaikka toisaalta se on ikävää, että sieltä lähteet työpaikkoja, Ollila miettii kollegoita Itävallassa.
Akaassa on edessä paljon uusien työntekijöiden perehdyttämistä.
– Perehdyttämisaika vaihtelee varmaan muutamista päivistä vuoteen, koska täällä on sellaisia hommia kuten terien oikaisu, johon ei voi muualta hankkia pätevyyttä. Se on kaikista vaativinta. Ja samalla meidän pitää tietysti tehdä omatkin työt, Ollila miettii myönteistä muutosta.
Itävallasta kesällä siirrettävät koneet ovat pienehköjä eivätkä vaadi vaikeita siirtoja. Siirrettävä konekanta on myös hieman uudempaa kuin Akaassa, missä olisi ilman keskittämistä ollut edessä investointeja laserleikkauspuolelle.
Laserit eivät ole ainoa asia, joka erottaa teränvalmistuksen monesta muusta alan tehtaasta.

Toimitusjohtaja Mikko Järvinen oli tyytyväinen päästessään kertomaan TTT:n henkilöstölle uusista töistä ja työpaikoista. Kuva: Mikko Peltoniemi
– Terätuotannossahan ollaan tekemisissä verrattain siistin metallituotannon kanssa, toimitusjohtaja Mikko Järvinen toteaa.