Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eri sairaaloissa hoidettiin vuonna 2017 jälleen edellisvuotta enemmän potilaita – kaikkiaan 191 210 eri potilasta. Toiminta painottui yhä enemmän avohoitopalveluihin. Leikkaushoitoa tarvitsi viime vuonna liki 34 000 potilasta. Kasvu on jatkunut myös kuluneen alkuvuoden ajan.
Sairaanhoitopiiriin hakeutuu valinnanvapauden perusteella aiempaa enemmän uusia asiakkaita maakunnan ulkopuolelta. Potilaat tuottavat Pirkanmaalle vuosittain yli 20 miljoonaa euroa. Valinnanvapauttaan käyttäviä asiakkaita kiinnostavat erityisesti sairaanhoitopiirin tytäryhtiöiden Coxan ja Sydänsairaalan palvelut. Taysin erikoisaloista uusia asiakkaita kiinnostavat varsinkin ortopedia ja neurologia.
Sairaanhoitopiirin taloudellinen tulos viime vuodelta on noin 3,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Myös alkuvuoden 2018 aikana kysyntä on ollut erittäin suurta. Kahden ensimmäisen kuukauden tiedot osoittavat, että ennuste tästä vuodesta olisi selvästi ylijäämäinen. Kulut eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kuin tuloja muodostuu. THL:n tuottavuusvertailun perusteella Tampereen yliopistollinen sairaala on edelleen Suomen tuottavin yliopistosairaala.
Ennustetun ylijäämän vuoksi sairaanhoitopiirin hallitus päätti maanantaina, että sairaanhoitopiirin vuoden 2018 hintoja alennetaan 1,5 prosenttia 1.4.2018 alkaen. Hintojen alennus koskee kaikkia toimialueita ja kaikkia palveluita. Alennuksen taloudellinen vaikutus on 6–7 miljoonaa euroa. Sairaanhoitopiiri aikoo myös palauttaa jäsenkunnille edellisten vuosien ylijäämää loppusyksystä.
Sairaanhoitopiirin hallitus päätti myös palkita henkilöstöä viime vuoden toiminnallisten ja taloudellisen tuloksen perusteella. Sairaanhoitopiirin työntekijät saavat huhtikuussa 200 euron kertapalkkion. Päätös ei koske Kuvantamis- ja apteekkiliikelaitosta eikä tytäryhtiöitä, joilla on erillinen palkitsemiskäytäntö. Myös Tays Hatanpään henkilöstön palkitsemisesta on erillinen ratkaisu.