
Kekkä on myös talvikäytössä. Maaliskuussa 2016 Sirpa Hämäläinen (oik.), Matilda Kari ja Meea Kari viettivät mukavan päivän Kekässä.
Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Akaan kaupunki vuokraa koko Kekkä-saaren Toijalan Moottorivenekerholle 20 vuodeksi eli 31.3.2038 saakka. Tavoitteena on lisätä kaupungin omistaman ja lähellä Toijalan Satamaa sijaitsevan saaren virkistyskäyttöä.
Venekerho ei maksaisi saaresta vuokraa, mutta se sitoutuisi huolehtimaan Kekän yleissiisteydestä ja jätehuollosta, rakennuksien käyttöturvallisuudesta ja ylläpitokunnostuksesta sekä kulkupolkujen kunnostuksesta ja ylläpidosta.
Venekerho tekisi myös polttopuut kaupunkilaisten vapaaseen käyttöön ja vuokraisi idän puoleista saunarakennusta ruokakatoksineen kaupunkilaisille ja muille venekerhoon kuulumattomille. Tällä hetkellä vuokraustoiminnasta vastaa kaupunki.
Lännen puoleisen mökin lähialueineen kerho saisi jäsenistönsä käyttöön ja voisi myös kustannuksellansa rakentaa nykyiseen rakennukseen rakennusvalvonta-viranomaisen hyväksymän laajennus-osan saunaa varten. Muitakin rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymiä rakennuksia tai rakennelmia venekerho saisi kustannuksellansa rakentaa.
Kekkä-saaren puuston harventamisen venekerho suunnittelisi yhteistyössä kaupungin kanssa ja saisi käyttää kaatamansa puut saarella olevien rakennuksien kunnossapitoon, rakentamiseen sekä polttopuiden tekoon. Myös Akaan kaupungilla olisi oikeus kaataa puuta käyttöönsä tai myytäväksi tarpeelliseksi katsomansa määrä.
Kekkä on ollut kaupungin myyntilistalla
Toijalan Moottorivenekerho teki oman esityksensä mahdollisesta alueen jatkokehittämisestä jo viime keväänä. Koska Kekkä on kaupungin myytävien kiinteistöjen listalla, ei asiassa ole toistaiseksi edetty. Nykyinen kaupungin ja venekerhon välinen vuokrasopimus jatkuu vuoden 2020 loppuun.
Kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkisen mielestä ainakaan koko saaren myyminen ei ole suositeltavaa, koska saari on tällä hetkellä vuokrattu, ja saaren merkintä rantakaavassa on retkeily- ja ulkoilualue, jolle saa rakentaa kyseistä toimintaa palvelevia rakennuksia.
Koska kyse on laajasta kokonaisuudesta ja alueella on vaikutuksista kuntalaisten virkistysmahdollisuuksiin, olisi asiasta Sarkkisen mielestä hyvä käydä myös laajempaa keskustelua. Sarkkisen alkuperäinen esitys elinvoimalautakunnalle olikin, että Toijalan moottorivenekerhon ehdotus merkitään tiedoksi. Hän teki kuitenkin muutetun päätösehdotuksen siitä, että lautakunta esittää saaren vuokraamista.
Elinvoimalautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.