Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Jouni Vaittisen pihapiirissä työ ja harrastus menevät mukavasti lomittain

$
0
0

Fiina-hevonen on kiinteä osa Jouni Vaittisen raviharrastusta. Myös Vaittisen poika Veeti tykkää hevosista.

Valtuutettu Jouni Vaittisen (kesk) lempipaikka on oman kotitalon pihapiiri Riisikkalassa. Talo on Vaittisen syntymäkoti, jossa nykyään Vaittisen itsensä lisäksi asuvat hänen vaimonsa ja kaksi lastansa.

Vaittisen mukaan talon pihapiirissä työ ja harrastus menevät mukavasti lomittain. Maanviljelijänä työskentelevän Vaittisen harrastus on raviurheilu, ja pihapiiristä löytyykin muun muassa hevosaitaus, jossa käyskentelee kaksi hevosta ja poni.

– Olen ajanut kilpaa parikymppisestä. Meillä on ollut hevosia aina. Isällä ja isoisällä oli työhevosia ja minulla on nyt tätä harrastushommaa, Vaittinen toteaa.

Vaittisen mukaan kilpailukaudella hevosella voi osallistua yhteen starttiin kymmenen päivän välein.

– Joskus minulla on ollut kolmekin hevosta starttikunnossa, silloin raveissa on joutunut käymään kaksi tai kolme kertaa viikossa ja se on ollut jo vähän työlästä, Vaittinen sanoo.

Akaan paras puoli on monipuolisuus

49-vuotiaan Vaittisen valtuustoura alkoi vuonna 2000, joten meneillään oleva kausi on miehen viides. Vaittinen sanoo, että valtuustotyö on tavallaan periytynyt sukupolvelta toiselle, sillä hänen isänsä oli pitkään Kylmäkosken valtuutettuna.

– Alun perin minutkin valittiin Kylmäkosken valtuustoon. Tässä on ollut monta sellaista tapahtumaa joita ei normaalisti valtuutettujen uralla tapahdu ollenkaan; on ollut kuntaliitoksia ja puolueorganisaatiota on laitettu yhteen, Akaan valtuuston toisena varapuheenjohtajana toimiva Vaittinen kuvailee.

Vaikka kuluva valtuustokausi on pyörinyt paljolti kouluasioiden ympärillä, on Vaittinen tyytyväinen siitä, että mukaan mahtuu myös positiivisia asioita, kuten hyvinvointikeskus.

– Istun hyvinvointikeskuksen projektiryhmässä, joka ensin oli ohjausryhmä. Sen koen mieleiseksi hommaksi. Siinä laitetaan palvelua uusiin puihin ja se näkyy kaikkien kaupunkilaisten elämässä. Tulee uusi rakennus ja uudet systeemit, Vaittinen sanoo.

Vaittisen mielestä Akaan paras puoli on monipuolisuus, sillä kaupungista löytyy väljempään asumiseen sopivaa haja-asutusaluetta, omakotialueita jokaisen taajaman liepeiltä sekä kaupunkimaisempaa kerrostaloaluetta Toijalasta.

– Lisäksi Akaalla on erinomainen sijainti, erityisesti raviurheilun kannalta. Lähiradat ovat Forssassa ja Tampereella. Lisäksi Turkuun, Poriin, Lahteen ja Helsinkiin on alle kahden tunnin ajomatka. Jyväskyläänkin ajaa vain vähän reilun kaksi tuntia, Vaittinen tuumii.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles