
Viialan yhtenäiskoulun ystävänpäivätanssiaisten osallistujamäärä yllätti järjestäjät positiivisesti.
Toissa viikon torstaina Viialan yhtenäiskoululla vietettiin yläluokkien kesken ystävänpäivätanssiaisia. Tapahtuma oli saanut ideansa amerikkalaisista koulutanssiaisista, promista.
Illan tunnelma oli huipussaan. Musiikki soi ja ihmiset olivat iloisia. Koristeisiin oli panostettu, ja ne olivat upeita! Kiitos niistä kuuluu tukioppilaille ja 7B:n tytöille.
Sisäänpääsy oli ilmainen. Ihmisiä tuli kuin tulikin paljon. Etukäteen tapahtuman järjestäjät, koulun tukioppilaat, eivät osanneet ennustaa tanssiaisten suosiota.
Kaikki halukkaat äänestivät kuningasparia. Valokuvauspisteellä sai ottaa ryhmäkuvia. Sitten oli vain oleilua ja hauskanpitoa.
Tanssikilpailu ja buffet tarjosivat lisätekemistä. Lopulta koitti tärkeä hetki, kun kuningaspari valittiin. Voittopariksi nousi 9. luokan oppilaat Tia Partanen ja Miika Kivi.
Kävimme haastattelemassa paria.
Miltä nyt tuntuu?
– Olo on aika 5/5, ihan hyvältä, kuningaspari totesi.
Miksi ilmoittauduitte kuninkaallispariksi?
– Toinen käski ja miksi ei, huvin vuoksi, Tia ja Miika kertoivat.

Emma Kuittinen (vas.), Sissi Perunka, Janica Karppinen, Anna Rasi ja Siina Mäkinen (edessä) kävivät kuvattavana valokuvausseinän edessä.
Entä miksi promiin tultiin? Tässä kommentteja osallistuneilta:
– Promissa on mukavaa yhdessäoloa.
– Tänne tultiin musiikin ja ihmisten perässä.
– Tapahtuma vaikutti kivalta. Ja täällä on buffetti!
– Sai olla prinsessa ja käyttää rippimekkoa toisen kerran.
– Tullaan uudestaankin, jos tapahtuma järjestetään ensi vuonna.
Illassa ei ollut mutkia matkassa, vaan kaikki sujui suunnitellusti. Oli hiukan eri tunnelma kuin diskossa. Olisiko kenties ollut rakkautta ilmassa? Mahtava ilta oli ja toivottavasti ensi vuonna uudestaan. Kiitos vielä Viialan MLL ja Viialan Leipomo sponsoroinnista!
Jenniina Haapamäki, Johanna Lähde ja Iina Henttonen