Aurinko paistaa kuumasti, meri kimaltaa siinä edessäni. Istun rantakahvilassa ja siemailen laiskasti kahviani. Suljen silmäni ja nautin. Äkkiä tunnen, kuinka varjo lankeaa pöytääni. Avaan silmäni, ja edessäni seisoo pieni, menninkäisen näköinen mies, tuikkivin silmin. Hänellä on sylissään haitari, ja hän aloittaa soiton. Joululauluhan se sieltä kajahtaa. ”Lunta tulvillaan, on raikas talvisää.” Purskahdan nauramaan ja kaivan pussistani kiitokseksi pari kolikkoa.
Mietin, kuinka joulu voi tulla niin salaa, ihan kuin töppöset jalassa, ilman työtä, ja sen tuhannen asian muistamista. Täällä aurinkorannikolla joulu ei ole vuoden suurin juhla niin kuin siellä kotona. Joulua vietetään perhepiirissä nauttien yhdessäolosta ja hyvästä ruoasta. Lapset saavat ehkä vain yhden paketin ja nuoret voivat illalla lähteä baariin ystäviensä kanssa.
Turisti huomaa joulun lähestymisen muun muassa joulutähdistä, joita istutetaan joka puolelle kaupunkia ja joulumusiikista, joka soi ihmeen hiljaa kaupoissa. Kaduille ripustettavat jouluvalot ovat tosi näyttäviä, eikä niiden määrässä ole säästelty. Erikokoisia kauniita jouluseimiä on nähtävillä ympäri kaupunkia.
Omasta turistijoulustani tuli tosi jännittävä. Netissä oli ilmoitus, jossa eräs täällä asuva suomalaisnainen kutsui ihmisiä kotiinsa joulunviettoon. Olin yksi niistä viidestätoista, jotka mahtuivat joukkoon. Emäntämme siis valmisti jouluruoan ja vieraat saivat maksaa siitä, mitä hyväksi katsoivat. Jokainen vieras puolestaan toi mukanaan jotain juotavaa.
Arvata saattaa, että olin innoissani. Yleensä kehun mielelläni maanmiehiäni. Nyt ei ollut aihetta. 15 oli siis mahtunut kutsun piiriin. Aattona meitä ilmestyi paikalle 7, kun yksi oli ilmoittautunut sairaaksi. Muut eivät katsoneet aiheelliseksi ilmoittaa esteestä, vaikka oli tiedossa, että meitä halukkaita oli jonoksi asti. Hävetti. Asialle ei mitään voinut aloimme joten juhlan vieton. Siitä tuli ikimuistoinen ilta.
Ja se ruoka. Emäntämme oli pannut parasta pöytään. Oli suomalaista ja espanjalaista kinkkua ja kaikki mahdolliset laatikot tykötarpeineen. Ilta kului rattoisasti yöhön. Seuraavana iltana sain tekstiviestin, jossa emäntämme kutsui meitä uudelleen syömään, kun ruokaa oli jäänyt niin paljon. Enempiä arvelematta kiskaisin takin päälleni, ja lähdin jatkamaan juhlia. Saimme vielä senkin jälkeen uuden kyläkutsun, eikä sekään luultavasti jään viimeiseksi. Sitten olikin vuorossa tapaninpäivä, vanhat ystävät ja uusi kinkku.
Kun tästä kaikesta oli toivuttu, olikin edessä vuoden vaihtuminen. Täällä Fuengirolassa suurin tapahtuma on kaupungin keskusaukiolla. Kaupunkilaiset kokoontuvat sinne vastaanottamaan Uutta Vuotta. Jokaiselle ojennetaan pussi, jossa on 12 viinirypälettä, ja lasillinen Cavaa, paikallista kuohuviiniä.
Itse vietin uuden vuoden aattoillan suomalaisravintolassa ystävieni kanssa. Kaikkein eniten jännitti viinirypäleiden syönti. Juuri ennen, kun vuosi vaihtuu tilaisuuden johtaja aloittaa laskemisen. Joka kolmas sekuntti suuhun laitetaan viinirypäle, yksi kerrallaan. Jos onnistuu syömään ne kaikki ennen kuin vuosi vaihtuu, tulee uusi vuosi olemaan syöjälle onnekas. Minä onnistuin tai kielen alla oli ihan pieni pala, mutta periaatteessa. Tarina kertoo, että kauan, kauan sitten maassa oli hyvä hallitsija, joka tarjosi onnistuneen viinisadon kunniaksi kaikilla alaisilleen juotavaksi Cavaa. Sanoisin, että se on Espanjan kansallisjuoma.
Suurin juhla täällä on kuitenkin loppiainen. Aattoiltana lapset saavat lahjansa ja kaupunkiin saapuu kolmen kuninkaan odotettu kulkue. Me siellä kotona puhumme kolmesta tietäjästä. Täällä kerrotaan tarinaa kolmesta kuninkaasta jotka tulevat kulkueessa tuomaan lapsille juhlan lahjoineen. Tarinasta on monta versiota, tulijat olivat vanhan tiedon mukaan nimeltään Melchior, Kaspar ja Balthacar. Olin kuullut, että se on näyttävä kulkue.
Ensin poliisi tyhjensi hyvissä ajoin kadun ja liikenne ohjattiin muualle. Sitten alkoi odotus. Tuntui kuin koko kaupunki olisi kerääntynyt katujen varsille. Sille mitä näimme ei oikein löydy sanoja. Kulkueessa oli parikymmentä traktorin vetämää suurta lavaa, jotka oli lavastettu ja puvustettu kaikilla mahdollisilla satuhahmoilla, joita lähinnä lapset esittivät.
Ensin saapui joukko enkeleitä. Niitä seurasivat kaikki mahdolliset satuhahmot. Oli muun muassa kääpiötä ja ainakin viisi Lumikkia, Hämähäkkimies, meduusoja, possuja ja kymmenkunta Minni Hiirtä. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan näkemäämme spektaakkelia, joka kulki ikkunamme alta lähes puolentoista tunnin ajan, välillä pysähdellen. Viimeisessä kullanvärisessä lavassa saapuivat kolme kuningasta.
Värien ja valojen loiste oli sanoinkuvaamatonta. Lavoilta heiteltiin väkijoukoille satoja kiloja karamelleja, joita kokeneemmat juhlijat noukkivat isoihin muovipusseihin. Viimeisenä kulki puhdistusauto, ja hetken kuluttua satojen ihmisten paikallaolosta ei näkynyt merkkiäkään.
Koko juhla-aika täällä on ollut aivan huikea kokemus. Kun loppiainen on ohitettu, edessä on arki. Eipä sekään ole kovin tylsää ollut. Minkälaisena olen sen kokenut, siitä kerron mielelläni myöhemmin.
Raija-Liisa Viitanen