
Päivi Lehmuskoski on tehnyt lähes 36 vuoden uran koulun kansliassa. Hän aloitti toimistovirkailijana, jonka jälkeen nimike muuttui asiakassihteeriksi ja edelleen palvelusihteeriksi.
Kun Päivi Lehmuskoski aloitti työt toimistovirkailijana Hirvialhon koulun kansliassa maaliskuussa vuonna 1982, oli käytössä kalkkeeripaperi ja mekaaninen kirjoituskone. Viialan yläasteella rehtorina oli Artturi Pälvimaa ja lukiossa Raimo Myllylä.
Lehmuskosken valitsi työhön silloinen koulutoimenjohtaja Heikki Tuokko, joka myöhemmin oli myös lukion rehtori. Pisin yhteinen työaika Lehmuskoskella oli Harri Rantalan kanssa, joka aloitti opettajana samana vuonna kuin Lehmuskoski.
Tietokoneaikaan siirryttiin 1980–1990-lukujen vaihteessa.
– Tietokoneen käyttöä opeteltiin yrityksen ja erehdyksen kautta. Kyllähän se siihen aikaan oli varmaan aika kauhistuttavaa, mutta nythän kaikki tehdään tietokoneella. Käytössä ovat tietyt ohjelmat, joiden käyttöön on koulutettu, Päivi Lehmuskoski toteaa.
Lehmuskoski jää tämän viikon jälkeen lomille ja maaliskuun alusta eläkkeelle Viialan yhtenäiskoulun palvelusihteerin tehtävästä. Hirvialhon ja Keskustan koulujen lisäksi hän on hoitanut työurallaan myös Rasin ja Viialan lukion asioita.
– Olen viihtynyt tällaisessa työssä, jossa ympärillä on porukkaa ja elämää ja saa olla tekemisissä lasten, vanhempien ja opettajien kanssa. Hiljaisessa toimistotyössä tuskin olisin viihtynyt näin hyvin. Työn tekemistä en niinkään jää kaipaamaan vaan juuri sitä äärettömän hyvää porukkaa.
Viialassa asuva Lehmuskoski on nauttinut myös kilometrin työmatkastaan, joka on taittunut vaikka kävellen.
Lehmuskosken tilalle ei talouden tasapainottamisohjelman mukaan palkata uutta työntekijää, vaan seuraaja siirtyy tehtävään kaupungintalolta.
Yhteishenki on hyvä
Koulun palvelusihteerin tehtäviin kuuluu muun muassa oppilaskorttien päivittämistä, laskujen käsittelyä ja palkkatietojen lähettämistä eteenpäin sekä Lehmuskosken sanoin ”kaikkea mahdollista”. Koulujen sisäilmaongelmat ja oppilaiden siirtyminen väistötiloihin on näkynyt työssä lisääntyneinä tilaustehtävinä.
– Esimerkiksi Lempäälään siirtyneille oppilaille piti tilata uudet kirjat ja koulutarvikkeet, koska vanhoja ei saa viedä minnekään.
Päivi Lehmuskosken mukaan hyvä yhteishenki on säilynyt Viialan yhtenäiskoulussa, vaikka sisäilmaongelmat ovat rasittaneet kouluarkea. Lehmuskoski on itse säästynyt oireilta.
– Tokihan ihmiset välillä väsyvät, mutta yhteishenki on hyvä ja ihmiset tsemppaavat toisiaan.
Mummulla on seuraa
Vapaalla Lehmuskoski aikoo keskittyä mummun virkaan. Lastenlapsia on neljä, kaksi kaksivuotiasta poikaa sekä neljä- ja viisivuotiaat tytöt.
– Metsäkansassa asuva äitini täyttää kesällä 90 vuotta, häntäkin tulee varmasti käytyä katsomassa useammin. Myös liikuntaa pitää ruveta harrastamaan ja sosiaalista elämää muutenkin vähän enemmän, Päivi Lehmuskoski suunnittelee.