Henkilöauto ja mopoauto törmäsivät Kurvolantiellä lähellä Palkinpääntien risteystä Toijalassa tiistaina vähän ennen iltaviittä. Onnettomuudessa loukkaantui kolme henkilöä.
Palomestari Heikki Havukainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että onnettomuudessa loukkaantui vakavasti mopoautossa olleet, kaksi 2000-luvulla syntynyttä poikaa. Henkilöautoa kuljettanut nainen loukkaantui lievästi.
Palomestari arvioi, että mopoauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan, jonka seurauksena mopoauto törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen henkilöautoon.
Pelastuslaitos joutui irrottamaan toisen loukkaantuneista pojista mopoautosta. Pojat kuljetettiin hoitoon Tampereelle. Myös henkilöauton kuljettaja vietiin jatkohoitoon.
Palomestari Havukaisen mukaan mopoauto vaurioitui lunastuskuntoon. Henkilöauto vahingoittui etuosastaan.
Onnettomuushetkellä oli sateista ja pimeää. Liikenne Kurvolantiellä katkaistiin pelastus- ja raivaustöiden ajaksi.