Tänä juhlavuotena vapaan ja itsenäisen isänmaamme täyttäessä 100 vuotta käynnisti Viialan Sotaveteraanit ry Pro Patria -taulun hankinnan tänne Viialaan. Taulun koko on 1 m x 2 m, ja se koostuu kahdesta erillisestä 1 m x 1 m rinnakkaisesta kivilaatasta. Taulun yläosaan tulee teksti VAPAAN ISÄNMAAN PUOLESTA 1939–1945 ja tekstin alapuolelle kaikkien Viialan sankarihautausmaalla lepäävien sankarivainajien nimet sekä vainajien syntymä- ja kuolinvuodet. Nimet tauluissa ovat aakkosittain ja kaiverrettu kultakirjaimin. Tällaisesta taulusta on sankarivainajan omaisen ja muiden asiasta kiinnostuneiden helppo löytää etsimänsä nimi.
Taulun hankinta käynnistettiin tänä vuonna tavoitteena, että taulu olisi valmis ja seinään kiinnitettynä vuoden 2018 Kaatuneiden muistopäivänä. Taulun paikaksi ehdotimme Viialan seurakuntasalin seinää näyttämöä vastapäätä. Seinää, jolla nyt ei ole muuta kuin kello, jolle paikka löytynee jostain muualtakin.
”Haluaisimme mielipiteenne Pro Patria-taulusta ja ennen kaikkea sen sijoituspaikasta Itsenäisyyspäivään 2017 mennessä.”
Tämän tiedustelun ja ehdotuksen Viialan sotaveteraanien hallitus jätti Akaan seurakunnan kirkkovaltuustolle 27.10.2017. Sekä kirkkoneuvosto että kirkkovaltuusto ovat kokoontuneet kirjelmän jättämisen jälkeen. Vastausta ei kuitenkaan ole saapunut.
Jostain syystä kirkkoherra Ali Kulhialle paikkaehdotus ei tunnu sopivan vaan hän haluaa taulun sijoitettavaksi kirkon eteiseen. Kirkon eteinen on pimeä ja huomaamaton läpikulkupaikka, kun taas seurakuntasali on avara ja valoisa kokoontumispaikka.
On mielenkiintoista seurata, pääseekö sankarien muistotaulu seurakuntasalin valoon vai jätetäänkö se kirkon porstuan pimeyteen.
Tätä historiallista kirkkovaltuutettujen päätöstä odotetaan ainakin Viialassa sankarivainajien omaisten ja sotaveteraaniväen keskuudessa. Milloin se tulee? Sen vain kirkkoherra tietää.
Olli Huikuri
Viialan sotaveteraanien hallituksen puheenjohtaja