Inflaatio oli vieras ilmiö tavallisille ihmisille, eikä sitä otettu huomioon esimerkiksi viisivuotisissa kyydinpitosopimuksissa. Seuraukset olivat jopa traagiset.
Toijalan majatalon isäntä Juho Hukkinen antoi lokakuussa 1917 elävän kuvan kyydin-pitoon kuuluvista asioista: Siihen aikaan kuin kyydinpito nykyistä kyydinpitokautta varten tarjottiin urakalle, maksoivat heinät 8 penniä kg ja kaurat 14 penniä ja tuli he-vosen ruoka näin maksamaan, jos oletetaan, että hevonen tarvitsee vuorokaudessa 8 kg heiniä ja 6 kg kauroja, 1 markka 48mpenniä ja vuodessa 540 mk 20 penniä.
Kyyti-miehen ylläpitoa ei siihen aikaan tarvinnut arvioida 2 markkaa korkeammaksi vuoro-kautta kohti, jos edes juuri siksikään. Hevosten hinnat olivat keskimäärin 500 mk ja nousi tämän hinnan korko siis 5 % prosentin mukaan laskettuna 25 markkaan. Jos taas oletetaan, että hevonen voi kestää kyydinajossa noin 10 vuotta, niin tekee hevosen hinnan kuoletus siihen aikaan vuotta kohden 50 mk. Ajokalujen ja valjastarpeiden korjauksiin ja uusimiseen saattoi riittää noin 150 mk ja kenkitys maksoi vuodessa 36 mk tai vähemmänkin.
Näitten hintojen mukaan nousivat kyydinpitokustannukset hevosta ja miestä kohden vuodessa vähän päälle 1500 markan. Ja likipitäen tällainen oli asianlaita vielä silloin, kun Toijalan majatalo joutui minun haltuun.
Hintojen nousu oli sodan aikana saattanut majatalon pitäjät suureen ahdinkoon. Heistä oli yli 200 kokoontui elokuussa 1917 Riihimäelle. Valtuuskunta lähti sieltä hallituksen luo anomaan, että ennen sotaa tehdyt viisivuotiset sopimukset saisi irtisanoa tai valtio avustaisi kyyditystä 3000 markalla vuodessa hevosta kohti.
Kokouksen laskelman mukaan kustannukset olivat nousseet 1402 markasta 7730 markkaan. Hevosen ruoka oli noussut 544 markasta 4964 markkaan. Varsinkin kauroja oli vaikea saada, kun valtio oli takavarikoinut siitä osan ihmisten ravinnoksi.
Majatalon ja kyytien hoito perustui huutokauppaan, jossa sovittiin kunnan tai laajemman kyytilahkon rahallisesta tuesta. Toinen tulonlähde olivat kyytimaksut, jotka taas valtio määräsi. Ne oli viimeksi korotettu 40 penniksi kilometriltä. Jos hevonen tekisi joka päivä 15 kilometrin kyydin, tulo olisi 2190 mk vuodessa. Pahaksi onneksi kyydittömät päivät olivat Toijalassa neljännes vuodessa. Lokakuun alkuun mennessä oli kahdella hevosella tehty 686 kyytiä ja päivää kohden 13 km hevosta kohden.
Majatalon pitäjä Juho Hukkinen pyysi saada irtisanoa sopimuksen kyytilahkon kanssa ja vetosi senaatin päätökseen, joka oli oikeuttanut kunnat näin tekemään. Valitettavasti senaatti oli hylännyt majatalonpitäjien anomuksen ja ainoastaan kehottanut kuvernöörejä – maaherroja – etsimään kyytilaitoksen huojentamista tarkoittavia toimenpiteitä. Hukkinen yritti siis huijata Akaan kuntakokousta.
Järjestelmä oli tullut tiensä päähän. Vuotta myöhemmin valtio otti vastatakseen kustannuksista ja pyrki itsekannattavuuteen korottamalla kyytimaksun markaksi kilometriltä. Syrjäisiltäkin seuduilta kyytijärjestelmä loppui vuonna 1955.
Kirjoittaja on historioitsija Martti Favorin
martti.favorin@pp.inet.fi