Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtajalle Juhani Merimaalle on myönnetty kunniakrouvarin arvonimi tunnustukseksi hänen suurista ansioistaan matkailu- ja ravintola-alan hyväksi. Merimaa vastaanotti arvonimen 2.11. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n liittokokouksessa Lappeenrannassa.

Juhani Merimaa sai kunniakrouvarin arvonimen tunnustukseksi suurista ansioistaan matkailu- ja ravintola-alan hyväksi.
Toijalassa vuonna 1947 syntynyt Juhani Merimaa on suomalaisten rockravintoloiden ja -festareiden uranuurtaja. Hän aloitti uransa Tavastian toimitusjohtajana vuonna 1980 ja otti talousvaikeuksissa olleen Ruisrockin vetääkseen vuonna 2001.
– Festivaalit ovat muuttuneet Juhani Merimaan aktiiviaikana pienistä tapahtumista monipuolisiksi elämystapahtumiksi. Hän on kehittänyt erityisesti festareiden ruokapalveluita ja festivaalialueiden viihtyisyyttä. Hänen kädenjälkensä näkyy vahvana suomalaisessa rockravintola- ja festarikulttuurissa, MaRa Ry perustelee arvonimen myöntämistä.