Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Viialan koulukiinteistöjen tulevaisuus on vielä täysin auki

$
0
0

Akaan valtuusto on päättänyt rakennuttaa Viialaan yhden siirtokoulun, johon ensisijaisesti sijoittuvat Keskustan koululta nyt väistötiloissa olevat oppilaat ja opettajat. Muita päätöksiä ei vielä ole olemassa ja siirtokoulukin on väliaikaisratkaisu. Hirvialhon, Keskustan ja Rasin koulukiinteistöjen tulevaisuus on täysin auki, vaikka rakennuksien kuntoa on tutkittu ja rakennuksia on korjattukin.

Akaan kiinteistöpäällikkö Henri Salonen haluaa saada Viialan koulukiinteistöjen tilanteen hallintaan. – Pohjakostetusta ei asioissa ole vielä saavutettu, mutta se tulee kun uudet tutkimustulokset saadaan. Sitten lähdetään ylöspäin, sanoo Salonen.

– Tällä hetkellä en pysty sanomaan, mistä ongelmat Viialan koulukiinteistöissä johtuvat. Näytteitä on otettu – ja seinissä on sitä ja lattioissa tätä  – mutta kuka ottaa kokonaisuuden haltuun ja kertoo, mitä koulua vaivaa? Tutkimusaineisto, mikä on saatu valmiiksi, ei ole sen tasoista, että sitä voisi lähettää vaikka Tampereen ympäristöterveydelle. Lisää tutkimuksia tarvitaan, sanoo Akaan uusi kiinteistöpäällikkö Henri Salonen.

Onko tutkittu turhaan?

– Näin jälkeenpäin katsottuna ei varmasti ole tutkittu turhaan, jos aineisto saadaan sellaiseksi, mitä on tilattu. Tällä hetkellä se ei sitä ole.

Uusi koulu vai korjattu koulu

Joku voisi sanoa, että ollaan lähtötilanteessa. Konsulteille on lähdössä uusi toimeksianto tutkimussuunnitelmasta ja tutkimuksista. Tutkimustulosten valmistuttua Akaa tekee korjaussuunnitelman ja määrittelee korjaukselle hinnan. Tätä kaikkea verrataan aikanaan siihen, mitä kokonaan uusi koulu maksaisi.

– Kaikki pystytään korjaamaan, mutta sekin maksaa. Raha ratkaisee, mitä tehdään.

Päätöksiä tekevät luottamushenkilöt ja kiinteistöpäällikön tehtävänä on tuottaa materiaalia päätöksenteon pohjaksi. Hän ei lähde arvuuttelemaan esimerkiksi Rasin koulun kohtaloa.

– Tunnepuoli on tässä työssä hyvin vähäistä. Minun esitykset tulevat faktojen kautta. Ja kyllä minä sitten sanoin kaikille, mitä minä ajattelen, en häpeile yhtään. Jos olen väärässä, ja se perustellaan, hyväksyn senkin, sanoo Henri Salonen.

Diplomi-insinööri Henri Salonen aloitti Akaan kiinteistöpäällikkönä lokakuun alusta. Paineita Viialan koulukiinteistöjen tulevaisuuden ratkaisemiseksi on. Hän on asunut taajamassa 10-vuotiaasta alkaen ja omat lapset ovat tulossa kouluikään.

Rakentamisessa on aina riskinsä

Onko rakentaminen ja peruskorjaaminen Suomessa näin surkeaa? Tämä kysymys tulee mieleen, kun lähes jokaisessa Suomen kunnassa uudet ja peruskorjatut rakennukset ovat homeessa ja niiden sisäilma ihmisille vaarallista. Akaan kaupunki ei todellakaan ole ongelmineen yksin.

– Yhtä selkeää syytä ei ole olemassa. Syitä ongelmiin haetaan kysymällä, onko rakennusten käyttötarkoitus muuttunut, onko käytetty uusia materiaaleja, onko ilmanvaihtoon kajottu, ovatko korjaukset tehty asianmukaisesti ja onko valvonta kohdallaan. Yleensä näistä syyt löytyvät, mutta selvittäminen on pitkä prosessi, sanoo Akaan uusi kiinteistöpäällikkö Henri Salonen.

Vähänkin rakentanut tai rakennuttanut tietää, että esimerkiksi uusia rakennusmateriaaleja markkinoille tulee koko ajan. Viedäänkö vanhoihin peruskorjattaviin rakennuksiin liian moderneja tuotteita?

– Ei välttämättä. Uusia materiaaleja pitää vain käyttää paikoissa, joihin ne soveltuvat. Pitää malttaa tutkia soveltuvuutta. Esimerkiksi mattoliimat ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana todella paljon. Markkinoilla on jo vesiohenteisiakin liimoja, mutta mitä tapahtuu kun liima laitetaan pinnoitteeseen ja lattiaan eli kun kaikki yhdistetään. Tämä on tutkimaton polku ja rakentamisessa on aina riskinsä suuntaan tai toiseen.

Rakentaminen vaatii aikaa

Rakentamisen epäonnistumiseen vaikuttaa Henri Salosen mielestä oleellisesti sekin, että urakat on vedetty niin tiukoiksi, että vain aikatauluista tinkimällä yrittäjät voivat päästä palkoille. Työmaat eivät ehdi kuivua.

– Tämä on perustavanlaatuinen ongelma kaikessa rakentamisessa. Tilaaja haluaa jonkin aikataulun ja maksaa siitä. Kun tulee jokin häiriö, mutta kustannuksia ei saa tulla, rakentajalla on paine pysyä aikataulussa kaikesta huolimatta. Tässä kohdassa pitäisi käydä keskustelu, halutaanko tehdä nopeasti ja riskillä vai hitaasti ja varmasti. Tätä keskustelua ei yleensä käydä.

Parhaimmassa tapauksessa neuvotellen päästään sellaiseen lopputulokseen, että odotetaan rauhassa kaikkien materiaalien kuivumista ja yhteen sopimista vielä kalustamisen jälkeenkin.

– Hyvää lopputulosta ei voi saada siten, että heti korjauksien valmistuttua porukka tulee sisään. Rakennuksen pitää saada rauhoittua korjaustyön jälkeen, sanoo Salonen.

Henri Salonen jäi virkavapaalle Akaan rakennustarkastajan tehtävästä. Kiinteistöpäällikkönä hän sanoo pääsevansä paremmin asioihin käsiksi kuin rakennustarkastajana.

– Minun vilpitön tavoitteeni on saada tilanne Viialassa hallintaan. Nykyinen tilanne ei ole kenenkään etu eikä Akaan tavoite, sanoo Salonen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles