Loimi-Hämeen Jätehuolto kerää vaarallisia jätteitä Ekotempauksensa puitteissa Toijalassa Viialassa ja Kylmäkoskella. Tempauskierroksella vastaanotetaan ilmaiseksi koti-, maa- ja metsätalouksien vaaralliset jätteet.
Vaarallisia jätteitä ovat esimerkiksi jäteöljy ja öljynsuodattimet, bensiini, tärpätti ja muut liuottimet, akut ja paristot sekä maalit, liimat ja lakat. Myös akut ja paristot sekä loisteputket ja energiansäästölamput voi tuoda keräykseen. Vaarallisen aineen tunnistaa pakkausmerkinnästä – joko vanhasta mustasta symbolista oranssilla pohjalla tai uudesta mustapunaisesta valkoisella pohjalla.
– Tempaus on tarkoitettu vain vaarallisille jätteille. Esimerkiksi tyhjäksi valutetut öljy- ja lasinpesunestekanisterit voi laittaa kotiroskikseen tai toimittaa isommat määrät suoraan lähimmälle jäteasemalle. Jäteasemilla otetaan vastaan myös kaikenlaiset sähkö- ja elektroniikkaromut, kertoo työnjohtaja Tommi Savo.
Tommi Savo pyytää asiakkailta keräyspaikoilla malttia odottaa, että isot keräysautot saadaan pysäytettyä ja keräysastiat tuotua ulos keräysautoista ennen jätteiden nostamista ulos omasta autosta. Tällä varmistetaan sekä asiakkaiden itsensä että työntekijöiden turvallisuus sekä keräyspaikkojen pysyminen siisteinä.
Kerätyt vaaralliset jätteet lajitellaan ja pakataan Kiimassuon jätekeskuksessa Forssassa, josta Fortum noutaa suurimman osan polttolaitokseensa Riihimäelle kaukolämmön ja sähkön polttoaineeksi.
Keräysauto pysähtyy maanantaina 4.9. Toijalan torilla kello 17-17.45, Rasin koulun pihassa kello 18.15-18.45 ja Viialan keskustan koulun parkkipaikalla kello 19-19.30. Tiistaina 5.9. vaarallisia jätteitä otetaan vastaan Sotkian nuorisoseurantalolla kello 16-16.30, Elecster Oy:llä kello 16.45-17.15, Kylmäkosken kirkonkylän koululla kello 18-18.30 ja Taipaleen maamiesseurantalolla kello 19-19.30.