
Elina Laulajalla (vas.), Susanna Pusalla ja Sari Nybergillä on hoitolatilat saman katon alla Keskuskadulla Viialassa. Palveluihin kuuluu muun muassa klassista hierontaa, jalkojenhoitoa, vyöhyketerapiaa ja kauneudenhoitoa.
Yrittäjät Elina Laulaja, Sari Nyberg ja Susanna Pusa ovat tyytyväisiä ratkaisuun pistää hynttyyt yhteen. Jokainen pyörittää omaa yritystään toiminimellään, mutta tilat ovat yhteiset Keskuskatu 51:ssä Viialassa. Naiset toimivat BSC (Beauty Style Club) for You -nimen alla.
– Tärkeintä on ihanat työkaverit. On tosi iso asia olla osa työyhteisöä kaikkien yksinäisten vuosien jälkeen, Elina Laulaja toteaa.
Laulaja on hieroja ja hyvinvointiohjaaja, Sari Nybergiä työllistävät jalkahoidot ja Susanna Pusa on kauneusalan yrittäjä.
– Täällä hoidetaan koko ihminen päästä varpaisiin, Sari Nyberg sanoo.
Yrittäjät arvioivat, että yhteistyö hyödyttää asiakkaita sekä on taloudellisesti järkevää, kun muun muassa vuokra- ja markkinointikulut jakaantuvat kolmeen osaan. Myös ajanvaraus on yrittäjillä yhteinen.
– Avunanto toimii, ja olemme saaneet tähän toimivan tilan, naiset toteavat.
Verkosto apuna
Lempääläläinen Elina Laulaja tekee eniten klassista hierontaa, minkä lisäksi repertuaariin kuuluvat faskia- ja hermoratahoidot. Hän teki aiemmin pitkään pelkästään yrityskäyntejä mutta kaipasi muutosta raskaaseen työhön ja omaa toimitilaa.
– Kuvittelin, että teen yrityskäyntejä lopun ikäni, mutta olen tyytyväinen muutokseen. Olen viihtynyt täällä hyvin, Elina Laulaja kertoo.
Laulaja kertoo käytössään olevan myös monipuolinen verkosto eri alojen ammattilaisia, kun kyse on työhyvinvointiin liittyvistä asioista.
Jalat pääosassa
Aiemmin Sääksjärvellä hoitolaa pitänyt Sari Nyberg Viialasta on jalkojenhoitoon erikoistunut lähihoitaja, jota työllistävät eniten asiakaskäynnit erilaisissa asumisyksiköissä kuten palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hän tekee myös kotikäyntejä ikäihmisten luo.
– Suurin osa minun asiakkaistani on muualla, mutta välillä on kiva tehdä hoitolapäiviä, Sari Nyberg toteaa.
Nyberg on myös vyöhyketerapeutti ja luontaishoitaja, ja palveluihin kuuluvat vyöhyketerapia, kuumakivihieronta sekä päähieronta. Nybergin toiminimi Luomuvarvas viittaa luonnonmukaisiin tuotteisiin.
Monen alan osaaja
Kauneudenhoitoalan yrittäjä Susanna Pusa Viialasta tekee ripsiä, ripsien ja kulmien kestovärjäyksiä, suihkurusketuksia, sokerointeja ja meikkauksia sekä on ihonhoitosarjan edustaja.
– Kauneudenhoitoalalla olen ollut noin seitsemän vuotta. Sitä ennen olen tehnyt vähän kaikennäköistä. Olen erikoismaalauksen maalarimestari, opiskellut lomittajaksi ja ollut töissä mainostoimistossa, Susanna Pusa luettelee.
Yrittäjäkolmikon voi pyytää myös esimerkiksi yritysten virkistäytymispäiviin. Naiset itse rentoutuvat kukin tavallaan. Elina kertoo löytäneensä itsestään leipurin, Sari harrastaa kaverikoiratoimintaa ja agilitya ja Susannan intohimo on uistelu.