Mark. 9: 17-29
Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
Usko on jotain, mitä ei ole helppo ymmärtää, määritellä tai selittää. Jokainen uskoo johonkin. Jos ei muuhun niin siihen, että ei muka usko mihinkään. Uskon vastakohta ei ole tieto tai varmuus vaan epäusko.
Uskoa Jumalaan ei tiedon lailla todisteta oikeaksi. Usko on Jumalan lahja. Se vapauttaa meidät omasta yrittämisestä, ponnisteluista tai ahdistavasta riittämättömyydestä. Epäusko on taas jotain sellaista, joka on ankaraa ponnistelua ja tekee uskosta teon ja suorituksen. Epäusko on ahdistavaa, kahlitsevaa ja elämää karkottavaa kristillisyyttä. Se etsii vastauksia sieltä, mistä niitä ei voida löytää. Epäusko sysää syrjään uskon ja asettaa tilalle vajavaisen tiedon, epävarman logiikan ja ennakkokäsityksiin pohjautuvan päättelyn.
Evankeliumitekstissämme epätoivoinen mies oli tullut Jeesuksen luokse. Hänen poikansa oli sairas, ja siksi hän oli yrittänyt saada apua kaikkialta. Jeesuksen opetuslapset olivat yrittäneet auttaa poikaa, mutta sekään ei ollut poistanut sairautta. Kaikki keinot tuntuivat olleen jo käytetty, mistä saada apua? Voisiko Jeesus kenties auttaa?
Poika sai avun. Apu ei tullut siksi, että epätoivoinen isä olisi ollut jotenkin onnistunut elämässään. Mies sai pojalleen avun Jumalalta.
Evankeliumeja lukiessa huomaa, että Jeesuksen ajan vaikeudet olivat saman kaltaisia kuin meidän aikamme ihmisten vaikeudet. Tänäänkin moni isä ja äiti valvoo sairaan lapsensa vuoteen äärellä. Jumalalta avun pyytäminen on ollut aina pysyvä rukousaihe. Silti avun saaminen on meille salaisuus. Emme voi käskeä Jumalaa toimimaan omien halujemme mukaan. Jumalan tahto pysyy meille salaisuutena.
On kuitenkin armeliasta tietää, että Jumalan siunaus ja varjelus eivät riipu meidän omista ansioistamme tai hurskaudestamme. On lohdullista ajatella, että Jumala kuulee rukouksemme, vaikka itse emme välttämättä heti huomaisikaan vastausta. Juuri tähän Jeesus kehotti, kun hän opetti Isä meidän -rukouksen. Tapahtukoon sinun tahtosi.
Kalle Roine
Kirjoittaja on Kalvolan seurakunnan kirkkoherra