Quantcast
Channel: Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Keskustan koulun peruskorjaus epäonnistui

$
0
0

Professori Tuula Putus (toinen vas.) tuli Akaaseen kertomaan Keskustan koulun oirekyselyjen ja pölynäytteiden tuloksista ja vastaamaan vanhempien ja muiden kaupunkilaisten kysymyksiin. Valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen (vas.) johti Hirvialhon koululla järjestettyä tilaisuutta. Oikealla Akaan vs. sivistysjohtaja Tuovi Ronkainen ja hänen takanaan diplomi-insinööri Kari Immonen.

Viialan yhtenäiskoululla Hirvialhon koulun liikuntasalissa keskusteltiin viime viikon tiistaina koulun toisen rakennuksen eli Keskustan koulun tilanteesta. Oppilaille marraskuussa tehty oirekysely ja joulukuun pölynäytteet kertoivat, että vuonna 2013 kosteusvaurioiden ja sisäilmaongelmien takia käytöstä poistettu ja vuosina 2014–2015 peruskorjattu koulu ei ole kunnossa.

Oirekyselyt tehneen ja pölynäytteistä lausunnon antaneen professori Tuula Putuksen mukaan Keskustan koulun tapauksessa on toimittu hyvässä uskossa ja korjattu parhaan tiedon mukaan, mutta korjaukset ovat valitettavasti osittain epäonnistuneet.

– Ilmanäytteet ja pintanäytteet ovat korjauksen jälkeisen selvittelyn alkutaipaleelle kuuluvaa. Niistä saatiin tietoa, että on myös jotain mikrobiologisesti pilalla. Oireista osa saattaa johtua viemäriepäpuhtauksista, osa saattaa johtua suoranaisesta pölyaltistumisesta. Remontin yhteydessä on saattanut jäädä sekä mikrobipitoista pölyä että eristevillakuituja, jotka kaikki ovat hengityselimille, silmille ja iholle ärsyttäviä, Putus kertoi.

Hän esitteli kattavasti oirekyselyn tuloksia ja kertoi, että tulokset tulevat verkkoon nähtäväksi.

– Minun raporttini on täysin julkinen. Siinä ei ole mitään salattavia henkilö- tai terveystietoja.

Takuuaika on vielä voimassa

Talvilomaviikolla koulun tutkimukset etenevät niin, että vasta osittain kuvatut koulun ilmanvaihtokanavat tutkitaan tarkemmin. Myös rakennetutkimukset käynnistetään heti. Tutkimuksista vastaa nyt diplomi-insinööri Kari Immonen, joka myös kertoi tiedotustilaisuudessa koulun tilanteesta.

– Kun tällaista vanhaa rakennusta korjataan, siinä on mahdollisuus virheisiin. Virheet ovat sellaisia, että jossain kohdin rakennusta on liiallista kosteutta. Nyt kun tämä rakennus on peruskorjattu, meidän täytyy löytää uudestaan rakennuksen uusien pintojen alle jääneet mikrobit ja päästölähteet.

Immosen mukaan päästölähteitä ei Keskustan koulussa ole montaa, mutta ne aiheuttavat kuitenkin vaivaa.

– Kestää muutaman kuukauden, ennen kuin voidaan varmaksi sanoa, mikä on oikea korjaustapa tästä eteenpäin. Kysymys on takuuaikaisista korjauksista, Immonen tarkensi.

Akaan tekninen johtaja Antti Kemi kertoi myöhemmin, että takuuaika päättyy tämän vuoden joulukuussa.

Minna Nyström kysyi vieressään istuneelta Akaan tekniseltä johtajalta Antti Kemiltä kouluremontin takuuajan vakuuksista. Kemin vieressä Akaan väliaikainen kiinteistöpäällikkö Juha Jalonen ja vasemmalla valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen.

Ilmanvaihtokanavat on Kari Immosen mukaan puhdistettava, koska luokkiin on levinnyt rakennusaikaista pölyä.

– Se pöly on levinnyt tähän taloon koko tämän käyttöajan, ja se on puhdistettava pois. Näkyvät pinnat on puhdistettu, mutta siellä on esimerkiksi alakattojen yläpuolella levyjen päällä pölyä, joka vaatii pientä lisätyötä.

Etsinnän kohteena vanhat epäpuhtaudet

Kari Immonen mainitsi myös, että oirekyselyn mukaan useimmat väistötiloihin siirretyistä oppilaista ovat saaneet oireet koulussa jo ennen sen peruskorjausta.

– Se varmistaa sen tiedon, että pääosa sisäilmahaittaa aiheuttavista tekijöistä on ollut jo vanhan rakennuksen aikana haittoja aiheuttavia tekijöitä. Me lähdemme etsimään niitä kohteita rakennuksesta, jotka mahdollisesti peruskorjauksessa on jäänyt puhdistamatta ja pinnan alle. Kun nämä löydetään, ne puhdistetaan.

Tarkoituksena on, että kevään aikana löydetään kaikki vialliset kohdat, ja kesän aikana niitä korjataan.

– Sanoisin, että näytteiden määrä tulee olemaan 20 ja 150 välillä. Rakenneavauksia tehdään niin paljon, että päästään selville löydettyjen päästölähteiden korjattavuudesta, Kari Immonen vastasi yleisön tarkentaviin kysymyksiin.

Hän toivoo, että koulu olisi käytössä syksyllä ja uskoo, että koulusta tulee täysin käyttökelpoinen.

Tuula Putus puolestaan kertoi luottavansa Kari Immoseen.

Hirvialhon koulun liikuntasali täyttyi Keskustan koulun oppilaiden vanhemmista, koulun henkilökunnasta, valtuutetuista ja muista läsnäolijoista.

– Nyt on ulkopuolinen, arvostettu konsultti, jonka tunnen pitkältä ajalta ja joka on arvostettu rakennusterveysasiantuntija. Minä en usko, että häntä pystyy kukaan fuulaamaan. Te tulette saamaan kaikin puolin asiallisen selvityksen.

Jos vaurioita löytyy, koulu tyhjennetään

Keskustan koulusta otettiin tammikuussa uudet pölynäytteet samoista seitsemästä paikasta kuin joulukuussa. Kuten Akaan Seutu toissa viikolla kertoi, kontrollinäytteet olivat huomattavasti puhtaampia kuin ensimmäiset.

– Homeet ovat poistuneet pintanäytteistä. Bakteerisoluja on ollut todettavissa, mutta niistä ei ole tietoja. Sädesieniä ei ollut eikä merkittäviä määriä homeita enää siivouksen jälkeen, Tuula Putus sanoi koulun tiedotustilaisuudessa.

Keskustan koulusta on siirretty väistötiloihin 140 oireillutta oppilasta opettajineen ja ohjaajineen. Tuula Putuksen mukaan riskinarviointi jäljellä olevien lasten ja henkilökunnan osalta tehdään sen perusteella, mitä rakennuksesta löytyy.

– Jos sieltä löytyy rakenneteknisiä vaurioita ja mikrobikasvustoja, se tyhjennetään korjauksia varten joka tapauksessa, vaikka oireita ei olisi eikä infektiosairauksia tai yhtään mitään.

Myös väistötiloihin siirryttäessä täytyy Putuksen mukaan katsoa maltilla, ettei siirrytä ojasta allikkoon.

Tekninen johtaja Antti Kemi (oik.) sai vastata illan aikana kaupunkilaisten kysymyksiin.

– Ei saa tehdä hätiköityjä yliyön juttuja, vaikka kuinka tuntuisi pahalta. Täytyy tutkia kunnolla ja tehdä kaikki siirrot asianmukaisesti ja viranomaisohjeiden mukaan ja varmistaa, että tiloissa on riittävä ilmanvaihto ja ne ovat mikrobiologisesti puhtaita ja turvallisia.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10085

Trending Articles